Uutislistaukseen

kummipäivän logo Kummipäivää vietetään Suomessa 6.6.2021

Millainen on hyvä kummi?

30.4.2021 18.15

Ole oma itsesi, elä omaa elämääsi – ja ota kummilapsesi siihen mukaan. Läsnäolo on tärkeintä.

Ei ole yhtä oikeaa tapaa olla kummi tai kummilapsi. Tärkeintä on, että olette olemassa toisillenne – ja juuri sellaisia kuin olette! Kummi puuhailee yhdessä kummilapsen kanssa, kuuntelee, auttaa ja sopivalla hetkellä myös ottaa kantaa. On asioita, joista voi olla ensiksi helpompi jutella kummin kuin oman vanhemman kanssa. Luottamuksella – paikan päällä tai etänä, säännöllisesti tai harvemmin. Parhaimmillaan kummius on elinikäinen ystävyyssuhde kummin ja kummilapsen välillä.

Viisi tapaa olla kummi, kun on kummalliset ajat

Kaikkeen ei voi itse vaikuttaa; on todella paljon asioita, joiden kanssa on vain pakko oppia elämään. Mutta sitten ovat ne uudet rutiinit – tulevaisuuden muistot, joita voitte luoda yhdessä. Kummilapsen voi ottaa etänä mukaan vaikka luontoretkelle, tai kokkailla videon avulla kahdessa keittiössä.

1. Kirjakummi

”Laitoin lapselle viestiä ja kysyin, mitä kirjoja tämä haluaisi lainaksi nyt, kun kirjastot ovat kiinni. Sovimme lainakirjoista, jotka kaivoin omien lasteni hyllystä – ja vein ne oven taakse. Tämä oli ihan huippujuttu paljon lukevalle alakoululaiselle! Ja onnistuisihan se iltasatukin yhdessä, videopuheluna vaikka!”

2. Kuulumisia

”Mä olen laittanut kouluikäiselle kummilapselle päivällä viestejä ja kysellyt kuinka kouluhommat edistyvät. Jutellaan arkisia: ovatko syöneet, eihän olla tapeltu sisarusten kanssa, onhan kouluhommat tehty. Ja sit välillä ihan jotain muuta. Ei sen kummempaa!”

3. Lautapelihetki

”Moni lautapeli toimii oikein hyvin videopuhelun välityksellä, kunhan molemmilla on kotonaan sama peli. Mukaan voi tulla koko perhe, aika menee ihan siivillä!”

4. Haleja ja huiliapua

”Läheisyys onnistuu etänäkin, vaikka ei saa halata ja rutistaa. Tärkeintä on luoda toivoa ja uskoa – tästä selvitään kyllä! Ja jos asut lähellä, tarjoa kummilapsesi vanhemmille apuasi – tuttu kummi voi tarjota hengähdystauon, jos vanhemmat haluavat mennä välillä vaikka lenkille. Ja posti kulkee, yllätyspaketti tai kirje voi ilahduttaa tosi paljon!”

5. Samassa vireessä

”Kuulin perheestä, joissa kummi soittaa aina videopuheluna kitaralla päivän laulun – ja yhdessä valitaan aina seuraavan päivän laulu. Laulaminen tai soittaminen yhdessä on rentouttavaa ja kivaa! Ja jos nuottikorva on ruosteessa, laulun voi soittaa Spotifysta tai vaihtaa nuotit yhteiseen videopuhelu-kokkailuhetkeen. Ehdota sitä, mistä kummilapsesi tykkää tai missä itse olet omimmillasi!”

Mistä oma kummilapsesi ilahtuisi? Mikä olisi sinulle luontevinta? Jatka listaa ja luo samalla uusi yhteys – tai vahvista vanhaa. Voitte yhdessä luoda muistoja, jotka jäävät mieleen vielä vuosiksi eteenpäin.

Vinkit: kumminkaa.fi
Sivustolta voit lukea lisää kummiudesta.