Kirjallisuuspiiri / Literaturkreis

Toivotamme kaikki lukemisesta kiinnostuneet tervetulleiksi! / Wir heißen alle, die gerne lesen, herzlich willkommen!

 

Pidämme nykyisin tavallisesti kirjallisuuden nyyttikestejä. Nyytissä voi olla toisille luettavaksi esimerkiksi runo, novelli tai aforismi. Mutta vain kuuntelemaankin voi tulla. Olemme kaikki amatöörejä.

Kokoonnumme pääsääntöisesti joka kuukauden 4. torstaina klo 18.00  Suomi-keskukseen. Kokoontumiset alkavat taas 22. syyskuuta. Hellevi Rebmann esittelee silloin kirjaansa Enni Gerlinger - Episoden eines Lebens. Kirja kertoo suomalaisesta Ennistä, joka lähtee 17-vuotiaana Saksaan ja löytää maassa oman tiensä useiden vaiheiden jälkeen.

Kirjailija kertoo näin itsestään: Olen syntynyt vuonna 1943 Viipurissa, mistä läksimme evakkomatkalle Säkylään, myöhemmin Imatralle. Juuri 17 vuotta täyttäessäni kävin junaan yksiraiteisella Vuoksenniskan asemalla. Isä saatteli minut siellä sanoin: "Pidä lippusi korkealla. Ja tule heti kotiin, jos ikävä iskee!" Tulin Saksaan ensin niin kutsutuksi Haustochter-apulaiseksi lapsi- ja koiraperheeseen. Opin hallitsemaan saksan kieltä ahkeralla lukemisella ja jokailtaisella esilukemisella "perheelleni". Lopulta, monenmoisten työpaikkojen ja monen asuinpaikan jälkeen pystyin suorittamaan saksalaisen ylioppilastutkinnon ja lukemaan yliopistolla maisteriksi slavistiikassa ja taidehistoriassa. Toimin Tšekinmaalla yliopiston lehtorina sekä kirjoitin artikkeleja ja kirjoja tšekiksi ja saksaksi. Asun nyt jo 15 vuotta Berliinissä.

Kirja on saksankielinen, joten kirjallisuuspiiri sopii tällä kertaa myös niille kirjallisuuden harrastajille, jotka eivät osaa suomea. Voit ilmoittautua Leenalle (leena.suhl@t-online.de, 0175 162 9789) tai Marja-Leenalle (marja-l.roecke@gmx.de, 03 080 55347). Tervetuloa!

Jeder kann für die anderen etwas zum Lesen mitbringen, zum Beispiel ein Gedicht, eine Novelle oder einen Aphorismus. Auch diejenigen, die nur zuhören möchten, sind herzlich willkommen. Wir sind alle Amateure.

Der finnische Literaturkreis findet wieder am 22.9. um 18:00 Uhr im Finnland-Zentrum statt. Beim September-Treffen stellt Hellevi Rebmann ihr Buch Enni Gerlinger - Episoden eines Lebens vor. Die Finnin verlässt mit gerade einmal 17 Jahren ihr Geburtsland, um in Deutschland ein neues Leben anzufangen. Nach vielen mitreißend erzählten Ereignissen und Phasen findet Enni ihren Platz im Leben. Die Lesung am 22.9. findet in deutscher Sprache statt.

Das Buch hat Parallelen zu Hellevi Rebmanns Leben. Sie erzählt: Ich wurde 1943 in Viipuri geboren. Wir zogen als Flüchtlinge nach Säkylä, später nach Imatra. Genau an meinem 17. Geburtstag stieg ich auf dem eingleisigen Bahnhof von Vuoksenniska in den Zug. Mein Vater verabschiedete sich dort von mir mit den Worten: "Halt deine Fahne hoch. Und komm nach Hause, sollte das Heimweh dich überwältigen!" Nach Deutschland kam ich zuerst in eine Familie mit Kindern und einem Hund. Zu der Zeit habe ich durch fleißiges Lesen und Vorlesen für meine "Familie" Deutsch gelernt. Und endlich, nach vielen Arbeitsstellen und Wohnorten konnte ich das deutsche Abitur sowie ein Magisterstudium an der Uni in Slawistik und Kunstgeschichte absolvieren. Dann arbeitete ich in Tschechien an der Uni als Lektorin und schrieb Artikel und Bücher in Tschechisch und Deutsch. Seit 15 Jahren lebe ich mit meinem Mann in Berlin.


Sie können sich bei Leena (leena.suhl@t-online.de, 0175 162 9789) oder Marja-Leena (marja-l.roecke@gmx.de, 03 080 55347) anmelden. Herzlich willkommen!