Evästeet
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä
Hannoverin suomalainen seurakunta perustettiin 1.3.1975. Jumalanpalveluskirkkoinamme ovat olleet Jakobikirche, Nicolaikirche, Erlöserkirche ja Thomaskirche. St. Thomas-Gemeinden ollessa isäntäseurakuntanamme 1998-2011 saimme oman "Tuomaan tuvan", johon monet toiminnat keskittyivät ja johon myös kirjastomme oli sijoitettu. Toukokuusta 2011 alkaen oli Uusi tupamme Athanasius-kirkolla Südstadtgemeinden ollessa uutena isäntäseurakuntanamme. Huhtikuussa 2013 muutimme "Omaan Tupaan" Paulus-seurakunnan tiloihin.
Paulus-seurakunnan tiloissa käytössämme on oma huone, OmaTupa, jossa järjestetään kirkkoraadin kokousten lisäksi esimerkiksi aamupala ja kirjallisuuspiiri. Omassa Tuvassa on myös seurakuntalaistemme käytössä oleva pieni kirjasto, johon hankitaan jatkuvasti uusia suomalaisia kirjoja. Voit tulla käyttämään kirjastoa seurakunnan tilaisuuksien yhteydessä. Kirjojen laina-aika on 4 viikkoa. Jos haluat jatkoaikaa tai palauttaa postitse, soita Hanna Hosiolle, 0511-60053470. Myös luettelon lainattavista kirjoista saat Hanna Hosiolta.
Evästeiden avulla tarjoamme parempaa käyttökokemusta. Omat, välttämättömät evästeemme kontrolloivat sivuston toimivuutta ja käytettävyyttä.
Käytämme sivustolla upotuksia sosiaalisesta mediasta, kuten videoita ja sisältöjä. Nämä sisällöt saattavat sisältää käyttäjiä henkilöiviä evästeitä. Nähdäksesi nämä sisällöt sivustollamme hyväksy evästeet.
EvästeetLinkki avautuu uudessa välilehdessä