Tanhusta kaikki alkoi

Finnlore-tanhuryhmän pitkäaikainen vetäjä Leena Haubold muistelee, että tanhu oli ensimmäinen aktiviteetti, joko puhallettiin vauhtiin lähes samaan aikaan kun Kölnin seurakunta aloitti toimintansa.

Tiina ja Tapio Kivimäki, jotka opiskelivat tuolloin Kölnin Sporthochschulessa, olivat harrastaneet kansantanssia jo Suomessa ja olivat halukkaita perustamaan tanssiryhmän. Finnlore-ryhmä aloitti neljän parin voimin vuonna 1971, ja uusia tanssijoita löytyi sen jälkeen aika nopeasti. Ryhmässä oli alusta asti sekä suomalaisia että saksalaisia jäseniä. Ensimmäinen esiintyminen oli Kölnissä vuonna 1973 ja siitä laskettiin sitten Finnloren ikä. Ideana oli harrastaa jotain perisuomalaista täällä Saksassa.

”Vuosien mittaan me kansainvälistyimme lisää ja mukaan tuli muidenkin maiden kansalaisia”, Leena iloitsee ryhmän kehityksestä.  Finnloren koko on vuosien mittaan vaihdellut. Suurimmillaan ryhmässä oli 11 paria ja muusikoitakin eli haitarin ja viulun soittajia oli aina mukana. Ikärakenne pysyi aika tasaisena. Neljänkymmenen aktiivivuoden jälkeen jäsenmäärä alkoi kuitenkin laskea, kunnes ryhmässä oli enää alle kymmenen tanssijaa ja yksi muusikko. Nuorempia jäseniä ei viime vuosina saatu enää innostumaan kansantanssista, ja koronapandemian aiheuttama pakollinen tauko kuivatti valitettavasti koko toiminnan. Vaikka ryhmä jouduttiin tämän vuoden alussa lopettamaan, iloiset muistot ovat toki jäljellä.

”Meidän suomalaisten tanssijoiden motiivina oli mahdollisuus saada harrastaa jotain suomalaista täällä Saksassa. Saksalaiset sekä italialaiset tanssijat puolestaan pitivät siitä, että pääsimme matkustamaan Saksaa ristiin rastiin ja saimme esiintyä monissa paikoissa”, pohtii Leena motiiveista kysyttäessä. Ehkä esiintymiset Europa-Parkissa Rustissa olivat yksi Kölnin ryhmän isommista kohokodista. Jokavuotisia kohokohtia olivat Deutsch-Finnische Gesellschaftin juhlat sekä Finntreffit muiden tanhuryhmien kanssa.

Leena Hauboldin mieleen ovat jääneet erityisesti matkat: ”Matkoilla, jotka tehtiin yleensä bussilla, oli aina hauskaa. Niin moniin kaupunkeihin ja erilaisiin tilaisuuksiin olisimme tuskin koskaan muutoin lähteneet.”

”Kansantanssi on mukava harrastus. Sen etuina ovat sosiaaliset kontaktit ja se että puhalletaan yhteen hiileen. Uuden oppiminen, omien taitojen kehittäminen sekä liikunnan ja musiikin yhdistäminen tanssiksi sopii kaikille yli kielirajojen”, tiivistää Leena pitkäaikaisen harrastuksensa hyvät puolet.

Suomea aikuisille oli alkuun isien ryhmä

Tuija Hämäläinen muistelee aloittaneensa Suomea aikuisille -kurssit 1980-luvun lopulla. ”Vedin aluksi vasta-alkajien kursseja, myöhemmin vain edistyneempien kursseja. Vasta-alkajien kurssit siirtyivät tuolloin toiselle opettajalle. Suomea aikuisille -kurssit on aina pidetty suomalaisen seurakunnan tiloissa Berriksellä.”

Tuija kertoo osallistujamäärien aina vaihdelleen. Vasta-alkajien kursseilla oli useimmiten 10–15 oppilasta, kunnes parin vuoden päästä alkoi yleensä oppilaskato. ”Minulla on yhä kaksi oppilasta, jotka olivat oppilaitani jo alkuvaiheessa, tosin he pitivät välillä taukoa, mutta tulivat sitten taas uudestaan. Ennen koronaa meitä oli vielä kymmenen, nyt vain seitsemän. Ikärakenne vaihtelee 25–75 vuoteen”, Tuija kertoo.

”Omana motiivinani tähän työhän on suomen kieli. Iloitsen kaikista oppilaista, joille voin satumaisen vaikeaa äidinkieltäni opettaa.” Siihen, miten kaikkia alkoi, Tuija vastaa: ”Kun aloitin, opetin myös Kölnin suomalaisessa kielikoulussa ja muistaakseni silloinen puheenjohtaja kysyi, että haluaisinko perustaa ryhmän isille. Lähtökohtana oli, että suomi ei olisi salakieli äidin ja lapsen välillä. ’Isien’ ryhmä lähti käyntiin ja mukana oli myös yksi äiti, joka on yhä oppilaani.” Vuosien myötä ryhmän sukupuolijakauma muuttui yhä enemmän naisten ryhmäksi. Tällä hetkellä siinä on kaksi miestä ja viisi naista.

Opiskelijoiden motiivina suomen kielen oppimiseen on usein halu kanssakäyntiin ja kommunikointiin suomalaisten sukulaisten kanssa. Osa oppilaista (varsinkin naisoppilaista) on ollut Suomessa töissä tai harjoittelijana ja haluaa ylläpitää oppimaansa. Joillakin motivaationa on ollut myös muutto Suomeen, ja tietysti monen kohdalla jokakesäiset lomat Suomessa ja Suomeen luodut yhteydet.

”Ihmettelen, miten kauan oppilaita vielä riittää. Jostain syystä aina on tulla tupsahtanut uusia kasvoja. He ovat myös suurin piirtein heti sulautuneet ryhmään. Uskomatonta miten suomen kieli yhdistää”, tiivistää Tuija opettajan tunnelmia.

Kirjallisuuspiiri on kieli- ja juurihoitoa

”Kaikki alkoi vanhan Berriksen saunasta vuonna 1983. Kun maanantaisen jumpan jälkeen rentouduimme saunan lauteilla, keskustelumme siirtyivät hyvin usein kirjallisuuteen ja kunkin lukemisiin. Niinpä päätimme perustaa kirjallisuuspiirin Berriksen tiloihin. Sen aloitimme virallisesti seuraavan vuoden syksyllä”, muistelee Ritva Pförtner kirjallisuuspiirin syntyä.

”Alku oli tietysti vähän hapuilevaa. Se päätös, että kokoontuisimme Berrikselle joka kuukauden viimeisenä lauantaina kello 15 kahvin ja pullien kera, on kuitenkin pitänyt”, Ritva iloitsee.

Piiri päätyi melko lailla yksimielisesti käsittelemään suomalaista kaunokirjallisuutta. Ritva kertoo toiminnan kehittymisestä: ”Myöhemmin aloimme keskittyä erityisesti uusimpiin ilmestyneisiin kirjoihin ja muun muassa Finlandia-palkintoehdokkaisiin. Innostuksemme kasvoi niin suureksi, että kutsuimme sopivien tilaisuuksien tullessa suomalaisia kirjailijoita, etenkin Frankfurtin kirjamessujen vierailijoita luoksemme”.

Ritva Pförtner kertoo olleensa itse piirin ensimmäinen viisivuotisvetäjä, jota sitten seurasi pitkä sarja päteviä naisia ja vuosia. Erityisesti hän haluaa mainita Eila Kaspersin, jonka johdolla ohjelmaan tulivat Dr. Marketta Göbel-Uotilan vuosittain pitämät kirjallisuusseminaarit.

Kirjallisuuspiiri oli alusta alkaen suomenkielinen ja avoin kaikille ilman mitään lukemis- tai esiintymispakkoa. Siksi innostusta on riittänyt kuuntelemiseen ja keskusteluihin, niin että osallistujia on ollut noin kymmenestä kahteenkymmeneen ja enemmänkin, sukupuolijakauma on ollut naisvoittoinen. ”Kirjallisuuspiiristä sai alkunsa myös teatteriryhmä Jukola”, Ritva paljastaa.

Muutama vuosi sitten kirjallisuuspiiri uuvahti pariksi vuodeksi, mutta lähti kuitenkin uudelleen liikkeelle 2018 saman reseptin mukaan: lauantaisin kello 15 kahveineen ja kakkuineen, mikä yleensä höllentää suomalaisten naisten kielenkannat. Alusta asti mukana olleita on vieläkin monta, joten nyt ikähaitari on pieniä poikkeuksia lukuun ottamatta noin 50 – 90 vuotta.

”Vedän tätä piiriämme nyt siis toista kertaa. Meille kaikille osallistujille on tärkeää leppoisa kokoontuminen yhteen ja keskustelu äidinkielisestä kirjallisuudesta, mielipiteiden ja kuulumisien vaihto, johon kaikki pääsevät mukaan. Uutta voisi olla löytää murteiden rikkaus suomalaisessa kirjallisuudessa. Tämä ei ole vain kieli- vaan myös juurihoitoa!” Ritva iloitsee.

Vapaata seurustelua Ikivihreissä

Eila Kaspers muistelee, että ryhmä aloitti toimintansa syksyllä 1996 silloisen pastori Jari Suvilan sysäyksestä. Ikivihreät on aina kokoontunut Berriksellä. Eila itse on toiminut ryhmän vetäjänä syksystä 2020 lähtien. Muita vetäjiä ovat olleet Eeva-Liisa Wolz vuosina 1996–2006 ja Arja Pique vuosina 2006–2020. ”Itse olen aktiivisesti mukana vuodesta 2006, ja vetäjäksi päädyin heti, kun koronasäännöt sallivat 20 hengen kokoontumisen. Tiukempien sääntöjen ajan pidimme taukoa.  Vuoden 1996 Ikivihreistä on mukana vielä muun muassa Eeva-Liisa”, Eila tiivistää.

Osallistujia on kymmenestä yli kahteenkymmeneen ja ikärakenne on noin 65–92 vuotta. Sairauden tai liikuntaesteisyyden vuoksi muutama on joutunut jäämään pois. Uusia osallistujia on tullut mm. eläköitymisen myötä.

”Ryhmäläisten motiiveina kokoontua yhteen ovat mahdollisuus seurustella suomeksi, yhdessäolo, kuulumisten ja elämänkokemusten vaihtaminen pitkäaikaisten tuttavien kanssa sekä toimiminen muitten hyväksi, mikä myös itselleni on tärkeää”, kertoo Eila ryhmäläisten motiiveista. Niille, joilla ei ole enää lähiomaisia Suomessa tai eivät enää pääse matkustamaan tai eivät ole pitkään aikaan käyneet kotimaassa, tapaamiset ovat hyvin tärkeitä. Sellaisille, jotka ovat saksalaisen seurakunnan toiminnassa mukana, ryhmä tarjoaa palan Suomea sekä ystävyyttä suomalaisen seurakunnan jäsenten kanssa.

”Ryhmämme on kaksikielinen, koska saksankielisiä puolisoita ja saksalaisia Suomen ystäviä on mukana”, Eila täsmentää.

Kokoontumisissa ei ole säännöllistä ohjelmaa, mutta kalenterivuoden aikana noudatetaan kuitenkin joitakin perinteitä: pikkujoulut riisipuuroineen, lokakuussa vuosittainen Zwiebelkuchen mit Federweißer -iltapäivä, syntymäpäiväsankareille lauletaan ja pyöreitä vuosia täyttäneet kukitetaan. Lisäksi melkein joka vuosi teemme jonkin retken tai tutustumiskäynnin, jollaisia ovat olleet muun muassa Kölnin televisioyhtiö WDR, Schloss Brühl, Duftmuseum/4711 im Farina-Haus, Synagoge Köln, laivamatkat Reiniä pitkin Linz‘iin, bussimatkat esimerkiksi Trieriin, Antwerpeniin, Brüggeen ja Heidelbergiin.

”Olemme kirjava joukko erilaisia ihmisiä: muutamilla ei ole ollenkaan nettiyhteyttä, eivätkä käytä älypuhelinta, jonkun tavoittaa vain lankapuhelimella tai viestillä. Mutta onhan meillä sentään 16 henkilön WhatsApp -ryhmä!” Eila iloitsee nykyteknologian tuomasta avusta kommunikointiin.

Ruokasunnuntai koti-ikävän liennyttäjänä

Minna Nieminen kertoo Ruokasunnuntai-nimisestä kotiruokatapahtumasta: ”Kun Kölnin suomalainen seurakunta muutti uusiin tiloihin vajaat kymmenen vuotta sitten, suunnittelimme erilaisia keinoja saada hieman rahaa seurakunnalle, jotta saisimme Berriksen vuokrakulut maksettua. Jo hyvin pitkään korvissani soi erään opiskelijan vapputansseissa lausuma toive yksinäisyyden ja koti-ikävän torjumiseen: tehkää sunnuntaisin kotiruokaa. Nyt uusissa tiloissa oli oiva mahdollisuus toteuttaa ruokasunnuntait.”

”Suunnittelimme yhdessä konseptin ja totesimme, että tarvitsemme tilaisuuden toteuttamiseksi kolme henkilöä keittiöön, yhden kotiruokalajin, juotavaa, kahvia ja pullaa”, Minna lisää.

Tilaisuus osoittautui hyväksi ja toimivaksi, ja ruokasunnuntai järjestettiin aluksi melkein kuukausittain. Korona-aika pakotti pitämään tauon, ja vieläkin on osoitettava erityistä varovaisuutta. Näin ollen tänä vuonna syömään kokoonnutaan vain muutaman kerran. Tapahtuma houkuttelee koronastakin huolimatta paikalle aina noin 30 henkeä, joskus hieman enemmän, toiste vähemmän.

”Osallistujissa on nuoria, vanhoja, lapsia, perheitä, saunaporukka saunan jälkeen tai ennen saunaa, jopa talon asukkaat tulevat nauttimaan mukavassa seurassa kotiruokaillallisen. Ja kiva, kun kioskistakin saa ostaa jotain kotiin vietäväksi”, Minna iloitsee.

Hän miettii omaa motivaatiotaan ruokasunnuntaiden toteuttamiseen: ”Halusin myös kehitellä omia keittiötaitojani ja saada mukaan muita ’keittiöhulluja’. Pääasia oli, että meillä ja muilla on hauskaa ja teemme yhdessä. Ideana oli myös silloin, että tästä tulisi tapahtuma, jossa osallistujan ei tarvitse tehdä mitään: saa olla, kuunnella musiikkia, syödä ja jutella. Tulla ja lähteä milloin haluaa. Ja niin se on ollut tähän päivään asti.”

Kotiruokatapahtumasta on syntynyt monta muutakin seurallista ideaa ja iltaa: itsenäisyysjuhlavuonna katuillallinen, kesäjuhlia, joissa on ollut parhaimmillaan 80 osallistujaa, häitä, kastejuhlia, surutilaisuuksia, jolloin Berriksen tiloja vuokrataan seurakuntalaisten omaan käyttöön.

Mukeloista virkistystä pikkulapsiarkeen

Anna-Maari Tölle kertoo, että Mukelot on vanhempien ja vauvojen sekä pikkulasten leikki-, laulu- ja kahvittelutapaaminen Berriksellä. ”En itse asiassa tiedä tarkalleen, milloin se on alkanut. Tapaamisia oli jo silloin, kun itse aloitin pappina täällä vuonna 2013. On varmaan sitä ennen jo joitakin vuosia toiminut. Varsinaista vetäjää ei ole, mutta aktiviteetissa on aina joku vastuu- tai yhteyshenkilö, joka on vaihtunut sen mukaan, kenellä on ollut vauva tai pieniä lapsia. Minä olen ollut yhteyshenkilönä nyt pari vuotta.”

Mukelot-ryhmässä on tällä hetkellä vajaat kymmenen vanhempaa lapsineen, mutta osallistujia tapaamisissa on aina vaihtelevasti muutamasta vanhemmasta ja lapsesta enimmillään yleensä kuudesta seitsemään vanhempaan sekä heidän lapsiinsa.

Anna-Maari kokee tärkeäksi, että lapsi pääsee jo vauvaiässä mukaan suomenkielisiin leikkitapaamisiin. Lisäksi itsellekin on virkistävää saada tavata muita vanhempia ja vaihtaa ajatuksia suomeksi.

”Mukeloihin ovat lämpimästi tervetulleet kaikki vauva- ja taaperoikäiset lapset vanhempineen tai vaikka isovanhempien kanssa! Laittamalla sähköpostia minulle pääsee mukaan Mukeloiden Whatsapp-ryhmään”, Anna-Maari tiivistää.

Kantapöydän rennot perjantaitapaamiset

”Kantapöytä kokoontuu kerran kuukaudessa jossain eteläisen Kölnin pubissa tai bistrossa”, kertoo pastori Heini Nikander. Hän itse on toiminut koolle kutsujana vasta koronarajoitusten jälkeisenä aikana, joten ei osaa sanoa, milloin kokoontumiset ovat tarkalleen alkaneet.  

”Osallistujia on ollut kolmesta yhdeksään ja ikärakenne 20–40 ikävuoden välillä. On olemassa jo lockdownien jälkeinen ydinjoukko, mutta uusiakin kasvoja on mukana, ja mukaanhan mahtuu aina!” Heini iloitsee.

”On tosi kiva kokoontua, tutustua uusiin ihmisiin ja viettää aikaa jo tuttujen kanssa. Rentoja ja mukavia iltoja. Ja tämä on nähdäkseni myös osallistujien motivaatio. On helppo tulla, kun voi astua valmiiseen pöytään. Samalla voi puhua suomea”, Heini pohtii. ”Tykkään tästä konseptista! On ilo istua kantapöydässä ja on ilo kutsua osallistujia ystäviksi ja myös apujoukoiksi.”

Retkikerho on kaikkein uusin aktiviteetti

Heini Nikander kertoo, että retkikerho on toiminut joulukuusta 2021 alkaen. Idea lähti Ikivihreiden ryhmästä, jossa joku esitti toiveen liikunnallisempien päiväretkien järjestämistä. Retkikerho on kokoontunut kuukausittain Kölnissä, mistä on yleisillä kulkuneuvoilla siirrytty sen päivän retkikohteeseen. Kohteita lähellä asuvat ovat toimineet eräänlaisia oppaina. Oppaiksi olisi toivottavaa saada eri alueita paremmin tuntevia henkilöitä.

Heinin mukaan osallistujia on ollut nyt ensimmäisen puolen vuoden aikana kolmesta yhdeksään. Joukossa on aina uusia ihmisiä, ja moni on jo ollut useammankin kerran mukana. Ikärakenne on ollut 28–77 välillä.

”Retkikerho oli toivottu ja tykkäsin kovasti ideasta, kun kuulin sen: olla yhdessä, liikkua ja nähdä uusia paikkoja. Myös yhdessä syöminen tuli nopeasti osaksi retkikerhoa. Luulen, että retkikerho on osallistujille mukavaa ajanviettoa ja tekemistä”, miettii Heini motiiveja ja lisää: ”Tää on aivan parasta! Retket on olleet hienoja ja monesti hyvässä seurassa venähtäneet pidemmiksi. On ollut erityinen ilo tutustua. Kiireettömyys on kivaa!”

Teksti ja haastattelut: Anu Heiskanen

Freude ins Leben durch Aktivitäten

Die Finnische Gemeinschaft Köln feiert ihren 50 (+1). Geburtstag im Oktober. Sie hat im Laufe der Jahre viele und diverse Aktivitäten und Traditionen entwickelt und bietet diese ihren Mitgliedern an.

Volkstanz, Finnisch für Erwachsene, Literaturgruppe, die „Immergrünen“ und Sonntagsessen lindern Heimweh

Leena Haubold erinnert sich an die erste Veranstaltung, einen Volkstanz, der Finnischen Gemeinschaft in Köln. Begleitet von der Gruppe "Finnlore" nahmen vier Paare am Tanz teil und bald schlossen sich auch andere an. Leider sank das Interesse am Volkstanz mit den Jahren, und dieses Jahr musste die Gruppe aufhören. Dennoch blieben uns glückliche Erinnerungen!

Tuija Hämäläinen unterrichtet Finnisch schon über 30 Jahre in Köln. Anfangs bestand die Gruppe aus Vätern von deutsch-finnischen Familien, deren Kinder an der finnischen Nachmittagsschule teilnahmen. Nun findet man Studierende aller Art im Kurs.

Es ist noch frisch in der Erinnerung Ritva Pförtners: die Idee dieser Gruppe wurde in der alten Sauna von Berris Anfang der 80er Jahre erfunden. Der Kaffee, die finnischen "Pulla", sowie natürlich die Literatur, zogen Interessierte und Neugierige an, sich jeden letzten Samstag des Monats zu treffen.

Eila Kaspers ist schon 15 Jahre Mitglied der "Immergrünen", seit zwei Jahren ist sie Gruppenleiterin. Die Gruppe ist zweisprachig, denn es gibt auch deutsche Enthusiasten, die durch ihren finnischen Ehepartner dazugekommen sind. Zusätzlich zu den monatlichen Treffen in Berris genießen die Mitglieder Ausflüge in die umgebende Natur.

Die Idee einer wöchentlichen geteilten Mahlzeit fing mit einem Wunsch eines finnischen Studenten vor rund 10 Jahren an. Was wärmt das Herz mehr im fremden Land als das Essen der eigenen Heimat in guter Gesellschaft, überlegt Minna Nieminen.

"Mukelot", Stammtisch und die Wanderer werden von den Pfarrerinnen betreut

Anna-Maari Tölle erklärt, dass die Gruppe "Mukelot" für Erholung der Eltern vom Babyalltag und Kleinkindern dient. Die Treffen dieser Gruppe finden auf Finnisch statt.

Heini Nikander koordiniert den Stammtisch. Jeden letzten Freitag des Monats finden sich Neugierige wie auch die üblichen Stammgäste in einer Gaststätte im südlichen Kölner Stadtgebiet zusammen.

Obwohl seit erst einem halben Jahr aktiv, hat die Ausfluggruppe „die Wanderer“ schon viele Mitglieder. Die Idee kam von den Immergrünen. Es sollten sportliche, aber angenehme Ausflüge in die Natur sein.

La 22.10. 16.00 Kölnin suomalainen seurakunta 50 (+1) vuotta / Finnische Gemeinde Köln 50 (+1) Jahre

Jumalanpalvelus Tersteegenhausissa, mistä juhla jatkuu kirkkokahvein Berriksellä. / Tersteegenhaus. Nach dem Gottesdienst Kirchenkaffee in Berris.

Kirjoitus on julkaistu lyhennettynä Rengas-lehden numerossa 10–11/2022, joka on luettavissa pdf-näköislehtenä