”Yhteisöllisyys vaatii syntyäkseen paikan, tilan tai suotuisat olosuhteet, jossa ihmiset voivat kohdata toisiaan.” Juuri tätä leirit tarjoavat ulkosuomalaisille lapsille: tilan ja olosuhteet, rennon ympäristön löytää uusia kavereita sekä vahvistaa jo Suomi-koulussa alkaneita kaverisuhteita. Kokea yhdessä jotain uutta. Olla vuorovaikutuksessa toisten omanikäisten suomenjuuristen kanssa. Tuntea kuuluvuutta yhteisöön kasvattaen samalla henkilön sosiaalista pääomaa.
Suomi-koulut järjestävät lyhyitä leirejä vuosittain ympäri Saksaa. Oman asuinalueesi mahdollisista leireistä kannattaa olla yhteydessä lähimpään Suomi-kouluun. Tässä terveisiä kolmelta, melko erilaiselta Suomi-koululeiriltä.
Leirille voivat osallistua myös lähialueiden suomenjuuriset lapset
2000-luvun alusta lähtien Frankfurtin Suomi-koulun järjestämät suositut viikonloppuleirit ovat tuottaneet iloa ja elämyksiä niin suomikoululaisille kuin myös lähialueen muille suomenjuurisille lapsille. Vaihtuvien teemojen valinnassa on kuunneltu herkällä korvalla osallistujien toiveita.
Vuosien varrella leireillä on muun muassa ratkottu salapoliisimysteerejä, seikkailtu, sanataiteiltu ja sirkustemppuiltu. Aina runsaalla musiikilla ja liikunnalla höystettynä. Viime vuonna leiriläisiä puraisi ”pesiskärpänen”. Tärkein punainen lanka leireillä on kuitenkin säilytetty toiminnallisuudessa, osallisuudessa, yhdessä tekemisen ja kokemisen ilossa – jokainen lapsi on tervetullut osallistumaan omana itsenään.
Seuraava, 6–13-vuotiaille suunnattu viikonloppuleiri järjestetään Frankfurtin kupeessa 6.–7.7.2024.
Sari Kiddle
Frankfurtin Suomi-koulu
Pienet Suomi-koulut voivat yhdistää voimavaransa
Kölnin, Dortmund-Iserlohnin ja Bonnin Suomi-koulut järjestivät yhteisen perheleirin viime vuoden syyskuussa. Mukana ikimuistoista viikonloppua oli viettämässä 15 perhettä, jotka saapuivat perjantaina Winterbergin retkeilymajaan tutustumaan toisiinsa ja viettämään mukavaa viikonloppua yhdessä. Lauantaina vaellettiin Winterbergin jylhissä ja aurinkoisissa syysmaisemissa kymmenen kilometrin matka. Reippaat suomikoululaiset jatkoivat urheilullista päivää pesäpallon parissa. Kölnin Suomi-koulun isät järjestivät pesisharjoitukset, joiden päätteeksi kaikki pääsivät testaamaan opittuja taitojaan leikkimielisessä ottelussa. Päivän päätteeksi kokoonnuimme grillimajalle viettämään iltaa herkkujen ja yhteislaulun merkeissä. Leiriviikonlopun päätteeksi järjestettiin sunnuntaiaamupäivänä vauhdikas saappaanheittokisa, jonka jälkeen hyvästeltiin ja päätettiin ehdottomasti järjestää toisenkin kerran yhteinen perheleiri.
Jonna Gorecki
Bonnin Suomi-koulu
Tuttuja toimintamalleja on kiva odottaa joka vuosi
Münchenin Suomi-koulu on järjestänyt jo noin 20 vuotta leirejä, joiden nimi on nykyään ”vauhtileiri”. Leireillä urheillaan vauhdikkaasti: aamut aloitetaan koko leirin yhteisellä aamujumpalla, eri ikäryhmissä harjoitellaan pesistä, harrastetaan muita lajeja ja tehdään muuta kivaa. Lopuksi olemme järjestäneet oikean pesispelin, sekä vuonna 2023 spontaanisti Suomi-Espanja-jalkapallo-ottelun. Lauluin ja yhteisleikein, varsinkin yhteisessä iltaohjelmassa, vauhditetaan myös suomen kielen oppimista. Leiri huipentuu "leiriolympialaisiin", joissa eri-ikäisistä lapsista ja nuorista kootut joukkueet kilpailevat upouusissa lajeissa.
Tämän vuoden vauhtileiri järjestetään Bad Tölzissä 14.–16.6.2024 6–16-vuotiaille suomen kielellä pärjääville lapsille.
Johanna Faber
Münchenin Suomi-koulu
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 3-4/2024