Lapsi istuu silmät suljettuina hälyisessä kahvilassa ja painaa käpyä korvaansa vasten, sitten hän katsoo kohti ja toteaa: ”Kuuntele sinäkin. Jos suljet silmät ja oikein keskityt, niin varmasti kuulet metsän äänen.” Lapsi selittää innostuneesti, miten käpyä kuuntelemalla voi kuulla tuulen huminan ja metsän äänet. Lapsen kasvoilla tai mielessä ei ole huolen häivää. Hän keskittyy tuohon yhteen asiaan kerrallaan ja on läsnä juuri siinä hetkessä.
Mietin, miten ihana taito lapsilla on eläytyä asioihin, innostua niistä ja unohtaa kaikki muu ympärillä oleva hälinä ja kiire, vaikka heidänkin elämäänsä ohjaavat aikataulut, päiväkodin rytmit ja arkeen kuuluvat askareet. Itseltäni tuo lapselle ominainen hetkessä elämisen ja välillä kaiken muun unohtamisen taito on valitettavasti vähän kadonnut, ja usein huomaan murehtivani tulevaisuudessa siintäviä asioita. Toivoisin, että voisin itsekin välillä pysähtyä ihmettelemään kävyn ääniä ja matkustaa sen kautta jonnekin kauas mielenmaisemiin.
Viime vuosien aikana on puhuttu paljon jaksamisesta ja mielen hyvinvoinnista. Se on teema, joka jollakin tasolla koskettaa meitä kaikkia. Monet epävarmuustekijät ovat tuoneet elämäämme viime vuosien aikana paljon stressiä ja pelkoja, jotka leimaavat arkea. Tilastollisesti ihmisten pahoinvointi on lisääntynyt viime vuosien aikana, ihmiset ovat kuormittuneita ja yhä useampi tarvitsisi tukea jaksamisen kanssa. Valitettavasti resurssit avun saamiseksi eivät ole kasvaneet, ja juuri siitä syystä olisi tärkeää, että pystyisimme jokapäiväisen elämän keskellä löytämään tapoja, jotka auttavat meitä jaksamaan paremmin ja tuovat meille lepoa ja rauhaa.
Tutkimusten mukaan luonto on yksi voimavaran lähde. Se on paikka, jossa ajatukset lähtevät omille teilleen ja kiire ja hälinä unohtuvat hetkeksi. Luonnon hiljaisuudessa aistit aukeavat ja mieli keskittyy tuoksuihin, ääniin sekä siihen, miltä kaikki tuntuu. Valitettavasti luonto on kuitenkin toisinaan sen verran kaukana, että sinne ei ole helppo päästä. Yhä useampi asuu kaupunkiympäristössä, jossa hälinä ja kiire ympäröi kaikkea. Usein sen keskellä on vaikea irrottautua huolista ja murheista.
Siksi tuo lapsen kyky päästä pienen kävyn kautta jonnekin kauas hälyn ja kiireen keskeltä tuntuu niin uskomattomalta. Niinpä päätän ottaa lapsesta mallia ja painan kävyn korvaani vasten ja suljen silmät. Hetken kuluttua huomaan miettiväni mäntymetsää, jossa lapsena usein kävin. Voin melkein aistia tuulenvireen ja haistaa sateen jälkeisen raikkaan tuoksun. Tuolla voin kokea melkein lapsuuden huolettomuuden, vilpittömän ilon ja innostuksen. Siellä ajatusten mäntymetsässä mieli todella lepää ja tulevat huolet painuvat hetkeksi taka-alalle.
Arjen huolet vetävät meitä puoleensa, ja murehdimme usein asioista, jotka ovat kaukaisuudessa. Siksi pysähtyminen hetkeen lapsen tavoin on jotakin tavoittelemisen arvoista, jotakin sellaista, mikä lisää mielen hyvinvointia ja voimavaroja. Lapsen askareita katsellessa mieleeni nousevat Jeesuksen sanat:
”Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se kyllä pitää itsestään huolen. Kullekin päivälle riittää sen omat murheet (Matt. 6:34).”
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 7–9/2023
