Traditio kantaa

Tuntui ihan sydämessä asti, kun sai kuulla suomea ja laulaa suomeksi pitkästä aikaa. On niin hyvä, että täällä kaukomaillakin on paikka, jossa saa kokemuksen koti-Suomesta.

Tuttu tunne ja ajatus ehkä monelle ulkosuomalaiselle ja erityisesti niille, jotka jo hetken ovat ulkomailla asuneet. Jossakin vaiheessa, kaiken alkuihastuksen ja innokkuuden jälkeen monelle nousee pintaan kaipuun tai koti-ikävän tunne. Tulee tarve puhua ja kuulla omaa äidinkieltä, viettää yhteisiä juhlia, laulaa niitä lauluja, joita jo lapsena on oppinut ja hiljentyä yhdessä itselle tuttujen perinteiden ja tapojen kautta.

Suomalaiset seurakunnat Saksassa ja eri puolilla maailmaa ovat aikanaan saaneet alkunsa juuri tarpeesta puhua ja kuulla omaa äidinkieltä, viettää yhteistä jumalanpalvelusta sekä toiveesta jakaa omaan kulttuuriin kuuluvia perinteitä. Kulttuuriperintö vahvistaa identiteettiä ja auttaa ymmärtämään sekä hyväksymään erilaisuutta ja muita kulttuureja. Suomalaisessa kulttuurissa ja sen perinnössä luterilaisuudella on merkittävä osa. Kulttuuriperintö ei ole pelkästään menneisyyttä, vaan kirkko luo ja uudistaa kulttuuria omalla toiminnallaan jatkuvasti. Juhlat, arki, työn ja vapaa-ajan rytmitys, ne kaikki nousevat kristillisestä traditiosta ja leimaavat meidän arkeamme ja elämää läpi vuoden. Luterilaisuus ja sen luoma pohja ovat osa suomalaista identiteettiä, olimmepa sitten aktiivisia kirkon jäseniä tai seurakunnassa nimenomaan kielen ja kulttuurin takia mukana olevia.

Traditio sitoo meitä yhteen. Se luo meille pohjan, jonka päälle on hyvä lisätä uusia kokemuksia ja rakentaa uutta. Perinteiset juhlat, oma sydämen kieli, lapsuudessa opittu iltarukous tai lastenlaulu, ne ovat meille asioita, jotka lohduttavat ja tuovat jonkinlaista sisäistä rauhaa. Turhaan ei sanota, että traditio ja perinteet kannattelevat ja rutiinit pitävät arjessa kiinni.

Seurakunnat kutsuvat meitä yhteisen tekemisen ja kokemisen pariin. Juhlat, hartauselämä, oman äidinkielen kuuleminen ja puhuminen tuovat meitä yhteen. Yhdessä saamme rakentaa jotakin uutta, vahvistaa omaa kulttuuriperintöämme ja lievittää myös aika ajoin iskevän koti-ikävän tunnetta.

”Kirkko tämä olkoon puu, nyt torin keskelle se nouskoon. Pesän linnuille se suokoon, ohikulkijoille suojan. Niin kuin puu nyt kirkko olkoon, kasvakoon se kulman taakse, ja kun kaukaa kotiin saavun, syliin, sulkekoon se hellään.” _{(Virsi 949:2, sävel ja sanat Pablo Sosa, suom. Anna-Mari Kaskinen)}

Hanna Savukoski-Olli

Etelä-Lounaan alueen pappi

Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 7–9/2022.