Uutislistaukseen

Marja-Leenan kuva Marja-Leena Müller

”Mie oon auttaja!”

14.2.2022 16.43

Marja-Leena Müller on jo vuodesta 1996 lähtien mukana Münchenin suomalaisen seurakunnan Ystäväpalvelussa. Huimat 25 vuotta auttamistyötä lähimmäisen parissa tuli siis viime vuonna täyteen.

Kun Berliinissä Ystäväpalvelu-työ oli käynnistynyt jo vuonna 1995 Lähimmäisapu-nimisenä, niin müncheniläiset ja stuttgartilaiset perustivat omat ryhmänsä seuraavana vuonna nimellä Naapuriapu. Tästä tuli lopulta myös valtakunnallinen nimi, kun Naapuriapu-toiminta levittäytyi nopeasti lähes kaikkiin suomalaisiin seurakuntiin Saksassa. Työtä tuettiin alkuvuosina aktiivisesti mm. Suomi-Seuran toimesta. Seminaareja oli vuosittain ja niihin osallistui pitkään Suomi-Seuran ja Suomen Saksan-suurlähetystön edustajia. Nykyään tätä seurakuntiemme diakonista auttamistyötä kutsutaan Ystäväpalveluksi.

Mutta miksi?

Marja-Leenalla, kuten muillakin työmuodon edelläkävijöillä Berliinissä ja Stuttgartissa, oli vahva käsitys siitä, että suomalaiset tarvitsevat Saksassa tukea mitä erinäisimpiin huoliin, kysymyksiin ja suruihin. Marja-Leena kertoo, että hänelle on luonteenomaista auttaa. ”Mie oon auttaja”, pulpahti hänestä sekuntiakaan miettimättä, kun kysyttiin motivaatiosta käynnistää Ystäväpalvelu-toimintaa. Hän auttoi ja edelleen auttaa mielellään muita. Työ lastensairaanhoitajana antoi tälle sopivan pohjan. ”Olen kokenut, että lähimmäisen huomioiminen ja auttaminen on sellaista työtä, johon kykenen ja jota haluan tehdä.”

Entäs miksi edelleen?

Voisi kuvitella, että 25 vuoden aikana tulee hetkiä, joina into hiipuu tai ei vain yksinkertaisesti ole vapaaehtoistyölle aikaa. ”Olen ollut tämän koko ajan mukana, myös pitkään yhdyshenkilönä. Mielellään annoin vetovastuun jossain kohtaa kuitenkin toisille. Tulihan omassakin elämässä tilanteita, ettei aika riittänyt. Esimerkiksi silloin, kun minusta tuli isoäiti. Silloin halusin keskittyä perheeseeni. Koko ajan olen ollut silti mukana toiminnassa ja todella kiinnostunut siitä edelleen”, Marja-Leena kertoo. Kun huomaa, että voi olla toiselle avuksi, pysyy motivaatio korkealla. Ja välillä pienikin kiitos autettavalta kantaa taas monta askelta eteenpäin.

Ja minkähän parissa?

Alussa etenkin kaksi ryhmää nousi auttamistyössä keskiöön. Toinen ryhmä koostui kauan Saksassa olleista, jotka kohtasivat elämässään jonkinlaisen kriisin, kuten sairauden, eron tai läheisen ihmisen kuoleman. Toinen iso ryhmä muodostui uusista suomalaisperheistä, jotka muuttivat usein vain määräajaksi Saksaan. Heillä oli paljon kysymyksiä, muun muassa arkeen liittyen, esimerkiksi rokotuksista, päivähoidosta, lastenlääkäreistä tai kouluista. Kun ystäväpalvelulaisena oli aktiivisesti mukana Suomi-koulun toiminnassa, saattoi sen puitteissa olla perheitten tukena ja neuvonantajana.

Marja-Leenalle vapaaehtoistyö molempien ryhmien parissa, mutta myös tukeminen muunlaisten kysymysten tai kriisien äärellä, on tuttua. Ihon alle ovat menneet auttamistilanteet toisen ihmisen äärimmäisessä ja kriittisessä henkilökohtaisessa hädässä. Tällöin on ollut oman ryhmän tuen lisäksi kullanarvoista, että paikallinen saksalainen auttamisjärjestelmä sekä viranomaistahot ovat olleet tuttuja ja kielitaito hallussa. Lisäksi yhteistyö (kunnia)konsulaatin ja Suomen Saksan-suurlähetystön kanssa on hätäavun tilanteissa erityisen keskeistä sekä toimivaa. ”On hienoa huomata, kuinka sujuvaa työ voi olla, kun yhteydet ja verkostot on luotu ja yhteistyö arvostavaa ja luottamuksellista”, Marja-Leena toteaa.

Raskaimpia auttamiskokemuksia Marja-Leenalla on ollut päihdetyön parissa. Näissä tilanteissa tukeminen tai kotikäynnit voivat olla hyvin vaativia ja voimia vieviä. Vapaaehtoisena on tällöin tunnistettava omat rajansa ja myös vastuunsa. Kuten mielenterveysasiat, myös päihdetyö kuuluu lopulta ammattilaisille.

Auttamiskokemuksiin mahtuu vuosien varrella kuitenkin myös paljon iloa ja naurua, hyviä yhdessäolon kokemuksia ja hetkiä kotikäyntiasiakkaiden luona. Ja aina välillä saa toteuttaa ihmeellisiäkin tehtäviä:

”Erikoisin auttamistehtäväni kohdistui kerran Tanskan ja Saksan rajalle. Sain soiton tuolta kaukaa, Saksan toiselta puolelta. Kaksi herraa oli tulossa autolla Saksaan, mutta heitä ei päästetty maahan, kun autossa oli nastarenkaat. Soittaja pyysi minulta painokkaasti ja hartaasti: ’Voisitko sinä puhua rajavartijan kanssa? Että päästäisivät meidät jatkamaan Saksan puolelle!’ Tässä tilanteessa ei kyllä ystäväpalvelulainenkaan voinut auttaa, vaan piti selvittää suomalaismiehille, että auto taitaa jäädä nyt rajalle ja matkaa pitää jatkaa jollain muulla menopelillä.”

Kuinka käy oman hyvinvoinnin?

Keskeistä on, ettei auttajaa jää yksin tehtäviensä kanssa. Münchenissä on ihanteellinen tilanne, että on olemassa Ystäväpalvelu-ryhmä, joka kokoontuu säännöllisesti. Vertaistuki sekä tilanteiden peilaaminen oman alueen papin tai Ystäväpalvelusta vastaavan papin kanssa ovat tärkeitä työkaluja oman jaksamisen tukemisessa. Lisäksi säännölliset, valtakunnalliset Ystäväpalvelu-seminaarit antavat voimaa ja lisäävät motivaatiota, kun oppii toisaalta uutta ja toisaalta kohtaa ystäväpalvelulaisia ympäri Saksan.

Viestisi lukijalle?

”Älä jää huolinesi yksin! Liian usein olen huomannut, että ihmisillä on todella korkea kynnys pyytää tai ottaa vastaan apua! Onkohan se suomalainen ilmiö? Pelätäänkö näitä meidän pieniä piirejä? Eletäänkö me niin vahvasti pärjäämisen kulttuuria? Mutta: me ystäväpalvelulaiset toimimme luottamuksellisuuden ja vaitiolon ohjaamina. Haluamme olla teidän keskustelukumppaneitanne ja tukijoitanne niin isoissa kuin pienissäkin kysymyksissä, huolissa, suruissa tai yksinäisyydessä. Siis: älä jää huolinesi yksin!”

Haastatelu: Katri Oldendoff