„Minä kohotan katseeni vuoria kohti. Mistä saisin avun?“ Ps. 121:1.
Matkalauluksi kutsuttu psalmi kertoo pyhiinvaeltajan nostaneen katseensa kohti vuorella olevaa temppeliä, Jumalan asuinsijaa. Muistan nuo sanat avunpyynnöstä vaikeassa hetkessä voimaa rukoillessa. Suomalaiset ovat oppineet rukoillessa painamaan kasvot alaspäin, nöyryyden merkkinä. Sen sijaan monissa muissa kulttuureissa rukoillaan kasvot kohti taivasta kohottaen. Evankeliumit kuvaavat useita kertoja Jeesuksen rukoilemassa näin.
Kasvojen kohottaminen rukouksen hetkellä viestii luottamuksesta, toivosta ja ilosta: Kristitty on vapaa ja turvassa, hänen ei tarvitse olla alas painettu ja yksin. Jumala vastaa katseeseen. Hän lähetti Poikansa, jonka lempeän katseen saamme kohdata.
”Minä saan avun Herralta, häneltä, joka on luonut taivaan ja maan" (Ps. 121:2).
Anna-Maari Tölle
anna-maari.toelle@ekir.de
0221-16825064, 0170-5826317
Lännen alueen seurakunnat:
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 1–2/2023