Marketan lähtö tuli meille äkkiarvaamatta ja ikävänä yllätyksenä. Münchenin seurakunta, Münchenin suomalaiset menettivät aktiivisen toimijan. Me menetimme läheisen ystävän.
Kun ajattelen Markettaa, mieleni täyttää haikeus. Kun ajattelen häntä, mieleeni tulee ensimmäisenä hänen pulppuava naurunsa. Kukaan ei naura niin kuin hän! Nauru vain pulppusi hänestä, jostain syvältä, ilo näkyi silmiin saakka. Nauru tarttuu, ilo tarttuu: muidenkin oli siinä naurettava tai ainakin myhäiltävä hänen seurassaan.
Minulle Marketan hallitsevin luonteenpiirre oli sisu. Hän oli työteliäs, todella ahkera, teki aina huolella mitä lupasi ja todella tiesi, mikä arvo säännöllisellä urheilulla ja itsensä hoitamisella on. Kuka muu käveli kesät talvet pitkät matkat töihin ja töistä kotiin? Kuka muu kävi Fürstenfeldbruckissa säännöllisesti uimassa säästä piittaamatta? Ei kovin monet, arvaan.
Marketta toimi suomalaisen seurakunnan kirkkoraadissa. Ystävystyimme siellä talkoohengen ja vapaaehtoistyön parissa. Meille ja koko suomalaisyhteisölle oli tärkeää rakentaa joulubasaarista mahdollisimman toimiva ja mukava kokoontumispaikka. Siinä ei työtunteja säästelty. Kuka oli viimeisenä paikalla pitkän päivän iltana? Marketta, vielä tarkistamassa että tilat olivat siistit.
Münchenin kirkkoraati kävi pätevän oppaan johdolla kaksi kertaa Italiassa reissussa. Olimme liikkeellä sinisten passien aikana. Itsestään selvää oli, että lähdemme junalla liikkeelle. Makuuvaunun italialainen konduktööri tuli tarkistamaan matkalippuja. Katsoi passit ja lähti seuraavaan osastoon. Hetken päästä hän ilmestyi uudelleen makuuosastoon. „Miten ihmeessä te puhutte yhtä hyvää italiaa kuin minä? Mistä te oikein tulette? Mikä on tämä outo vieras kieli, jota te puhutte? Mistä nämä siniset Suomi-passit ovat oikein kotoisin?“ Mies ällistyi, kun kahdeksasta naisesta matkaseurueessamme kolme puhui hänen kanssaan sujuvaa italiaa, yksi heistä Marketta. Tätä matkaseuruetta mies ei varmaan hevin unohtanut.
Olimme hänen kanssaan monta vuosikymmentä läheisiä ystäviä. Oli mukavaa viettää aikaa Marketan kanssa. Hän oli jalat maassa -tyyppi, toimen nainen, kulinaristi, kolmen kulttuurin nainen.
Markettaa jäävät kaipaamaan poika, sukulaiset ja ystävät.
Anna-Leena Schulz
Marketan monivuotinen ystävä
Muistokirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 1– 2/2023