Rengas-lehti

kertoo viisi kertaa vuodessa, missä Saksassa ja Suomessa mennään ja tuo esiin suomalaisia kiinnostavia aiheita. Se pitää ajan tasalla seurakuntien ja muiden suomalaistahojen järjestämistä tapahtumista. Suomalaisten seurakuntien jäsenet saavat lehden ilmaiseksi.

Tältä sivulta löydät Renkaassa ilmestyneitä artikkeleita sekä Renkaan arkiston, jossa voit lukea pdf-näköislehtenä uusimman numeron sekä vanhojen numeroiden artikkelisivut vuodesta 2017 alkaen.

Jos haluat lukea lehden vain netissä, etkä halua paperilehteä kotiisi, lähetä sähköposti info@zfka.de ja mikäli haluat sähköpostitse ilmoituksen uuden lehden ilmestymisestä, tilaa noin kerran kuussa ilmestyvä uutiskirjeemme tällä lomakkeella.

Zeitschrift "Rengas"

Rengas erscheint fünf mal im Jahr. Die Zeitschrift porträtiert Personen und Phänomene, die mit Finnland und der finnischen kirchlichen Arbeit zusammenhängen. In Rengas finden Sie auch Nachrichten der finnischen Gemeinden in Deutschland und anderer Finnland-Akteure. Rengas ist für die Mitglieder der finnischen Gemeinden kostenlos.

Ilmestymisaikataulu / Zeitplan 2024

numero
Ausgabe
aineistopäivä
Redaktionschluss
ilmestyy alkaen
erscheint ab
7-10/2024 26.5.2024 KV 26 (24.6.2024)
11-12/2024 26.9.2024 KV 43 (21.10.2024)
2025 1. nro 26.11.2024 KV 1 (2.1.2025)

 

Rengas-lehtiä pöydällä
Kuva/Foto: Tuula Lyytikäinen

Ota yhteyttä

viestintäkoordinaattori / Referentin für Kommunikation
+49 1515 1937291

Olen Tuula Lyytikäinen ja aloitin maaliskuun 2022 alusta työn suomalaisten seurakuntien palveluksessa tehtävänäni mm. Rengas-lehden ja Renkaan sosiaalisen median kanavien toimittaminen ja ylläpito, yhteydenpito Suomalaisen kirkollisen työn keskuksen toimiston, suomalaisten pappien ja seurakuntien välillä sekä jäsenrekisterin ja kotisivujen ylläpito.

Olen asunut Saksassa kymmenisen vuotta, meidän tarinamme on se tuttu eli muutimme tänne puolisoni työn vuoksi, ja muutama vuosi ulkomailla on sittemmin hieman venähtänyt. Asun eteläisessä Hessenissä keskellä kauneinta Odenwaldia, ja niinpä Frankfurtin suomalainen seurakunta on tullut minulle ja perheelleni tutuksi. Suomalaisten seurakuntien Instagram-tilin seuraajille saatan olla myös tuttu, olen päivittänyt jo useamman vuoden ajan tiliä yhtenä vapaaehtoisista.

Rakkain vapaa-ajan puuhani on käsityöt, niitä olen tehnyt lapsesta asti, ja käsillä tekeminen on minulle lähes yhtä itsestäänselvyys kuin hengittäminen. Myös luonnossa liikkuminen on tärkeää, vaellus- ja maastopyöräreitit kutsuvat säännöllisesti. Syksyisin mikään ei saa minua pidettyä poissa sienimetsästä, keskieurooppalainen sienilajisto on kiehtovaa, ja se tarjoaa koko ajan uutta opeteltavaa. Hyvä kirja on lukemisen arvoinen, ja maailmassa on niin monta lukematonta kirjaa. Minut löytää usein myös pianon äärestä tai huilua omaksi ilokseni soittelemasta.

Haluan omalla työlläni auttaa suomalaisia seurakuntia, pappeja ja vapaaehtoisia heidän tärkeässä työssään. Suomen kieli on minulle tärkeä, sen vaaliminen on varsinkin ulkomaanvuosien aikana muodostunut sydämen asiaksi. Toivon Renkaan tarjoavan jatkossakin kiinnostavaa lukemista suomeksi, ja vaikka painetun sanan tulevaisuus on digitalisaation myötä suuressa murroksessa, on sillä kuitenkin paikkansa. Haluan tehdä tätä työtä partiolaisten vanhaa vaeltajien tunnusta siteeraten: ”Palvelen!”

Mein Name ist Tuula Lyytikäinen und ich bin seit Anfang März 2022 die neue Referentin für Kommunikation des Zentrums der finnischen kirchlichen Arbeit in Deutschland. Ich freue mich, mit meiner Arbeit die finnischen Gemeinden, Pfarrerinnen und Ehrenamtlichen unterstützen zu können. Die finnische Sprache ist mir wichtig, sie ist für mich nicht nur ein Werkzeug, sondern ein Teil meiner Seele. Schon deswegen finde ich diese Zeitschrift sehr wichtig, obwohl durch die Digitalisierung es in der Zukunft sicherlich auch viele Veränderungen geben wird.

Seit etwa zehn Jahren lebe ich in Deutschland. Ich wohne mit meinem Mann und zwei Kindern in Südhessen, wo der schöne Odenwald sehr gute Möglichkeiten zum Wandern und Mountainbiking bietet. Bei schlechtem Wetter mache ich gerne Handarbeiten oder spiele Klavier oder Flöte. Ein gutes Buch, auf Finnisch oder Estnisch oder heutzutage auch auf Deutsch, ist immer lesenswert.


Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 5-6/2022. 

"Polkupyörällä Reinin rantoja"

28.6.2022

korkealta kuvattu näkymä Reinille, jokilaivoja

Juhani Ahon matkassa 1890-luvun Saksassa

"Omituisen vaikutuksen tekee tuo tuollainen jättiläisvirta, joka yöt päivät tuhansien, kymmenien tuhansien vuosisatojen kuluessa on siinä juosta jollotellut aina samaa vauhtia, kiihtymättä, suuttumatta, aina yhtä auliisti kantaen alaspäin aluksia, mutta aina myöskin yhtä itsepintaisesti puskien vastaan niitä, jotka ylöspäin pyrkivät.“

 

Virtaavassa vedessä on jotain, joka vetää ihmistä puoleensa. Reinin, Moselin ja monien muiden jokien ja pienempienkin purojen varsilla kiemurtelevat välillä kivikkoisemmat, välillä tasaisemmat vaellus- ja pyöräilyreitit, joilla on kauniina päivinä viikonloppuisin väkeä ruuhkaksi asti. Pyöräily on niin ikään suosittua, uusia pyöriä myydään ennätysmääriä, sähköpyörät korvaavat monilla jo autoja tai ainakin vähentävät autolla kuljettuja kilometrejä, ja pyöräliikkeet tuskailevat pyörien ja varaosien toimitusvaikeuksien kanssa. Lähimatkailu korvaa entistä useammin kaukomatkat, sopivathan retkeily tai pyöräily suihkukoneen korvikkeeksi mitä mainioimmin silloin, kun ei lähdetä merta edemmäs kalaan.

"Pyörä on mukava ja tarkoitustaan hyvin vastaava sille, joka tahtoo käydä vähän lähemmin tutustumaan niihin seutuihin, joiden kautta hän kulkee. Sopiihan sitä junallakin kulkea ja helposti ja mukavastihan nyt yleensä kuljetaan. Mutta vaikka uudenaikaiset kulkuneuvot ovatkin helpottaneet matkustamista ja siihen niin monia houkutelleet, on matkustaminen kuitenkin kadottanut suuren osan viehätystään juuri niissä seuduissa, joissa on eniten nähtävää.“

Kaipuu muualle, matkaan, pois kotoa ei tosin ole vain nykyajan ilmiö. On viehättävää lukea entisaikojen matkakuvauksia ja löytää niistä yhtäläisyyksiä tämän ajan retkeilijän tuntemusten kanssa, vaikka nykyään matkailuun ja retkeilyyn on luonnollisesti aivan erilaiset edellytykset kuin joskus aikaisemmin ennen pakettimatkoja, halpalentoja, yhdeksän euron lähiliikennelippuja, älypuhelimen reittisovelluksia, teknisiä ulkoiluvaatteita jne. Mutta joen rantaa seuraileva reitti, utelias ajatus siitä, mitä mahtaakaan mutkan takana tulla vastaan, se kaikki on jotain ikiaikaista, ja tästä kirjoitti jo aikanaan Juhani Aho, Suomen ensimmäinen ammattikirjailija matkaillessaan vuosisadanvaihteen Euroopassa.

Kansalliskirjailija Juhani Aho

Vuonna 1861 Lapinlahdella Väärnin pappilassa Iisalmen kappalaisen poikana syntynyt Johannes Brofeldt, kirjailijanimeltään Juhani Aho, oli Suomen ensimmäisiä polkupyöräilyn harrastajia. Hän innostui toden teolla pyöräilystä 1890-luvulla, hankki oman pyörän ja opetteli ajamaan sillä. Aikuisena pyöräilyn opetteleminen vaatii hieman harjoittelua, eikä tuon ajan pyörissä ollut mitään ajamista helpottavia varusteita, kuten vaihteita. Sentään pyörä oli jo nykyisen mallinen, valtavan kokoisista etupyöristä ja korkealla keikkuvista satuloista oli tuolloin jo ketjuvedon käyttöönoton myötä päästy eroon, ja 1890-luvun pyörä ilmarenkaineen mahdollisti retkeilyn.

Aho oli 1890-luvulla jo tunnustettu ja arvostettu kirjailija; debyyttiteos "Siihen aikaan kun isä lampun osti“ (1883) voitti Savo-Karjalaisen osakunnan kirjoituskilpailun, ja seuraavana vuonna ilmestynyt „Rautatie“ oli viimeistään läpimurtoteos. Aikakauden ehkä ajankohtaisinta poliittista ja yhteiskunnallista kysymystä, naisen asemaa yhteiskunnassa ja perheessä käsitellyt „Papin tytär“ (1885) sai laajasti huomiota ja kiittävät arviot, ja vuonna 1893 ilmestynyttä „Papin rouvaa“ pidettiin Ahon siihenastisista parhaana teoksena.

Pois, pakoon kaikesta

Kirjailijan yksityiselämä ei menestyksestä huolimatta ollut aina kovin auvoisaa, ja kuten nykyään sanottaisiin, pään tuulettamiselle oli ajoittain polttava tarve. Suomen kulttuurihistorian kenties tunnetuin kolmiodraama lienee Juhani Ahon, hänen kuvataiteilijavaimonsa Venny Soldan-Brofeldtin (1863–1945) ja tämän sisaren Tillyn (Mathilda Soldan, 1873–1931) välinen suhde, jota on kuvattu niin televisiossa kuin monissa kirjoissakin kaunokirjallisuudesta akateemiseen tutkimukseen.

Tämä omalaatuinen symbioosi, jossa kaikki tarvitsivat toisiaan eikä kukaan kyennyt tai halunnut päästää irti, johti välillä niin suuriin solmuihin, että se ajoi osapuolet matkalle, pois kotoa, pois kaikesta. Pyöräilystä innostunut Aho sai keväällä 1897 ajatuksen lähteä toverinsa Kalle Kajanderin kanssa pyöräilemään Eurooppaan. He matkustivat laivalla Lyypekkiin ja matka Saksan halki kohti Pariisia saattoi alkaa.

"Kölniin oli vielä rautatietä ajettava ja sieltä vasta oli varsinainen pyörämatka aloitettava. – – Oli iltapäivä, kun ulkopuolella Kölnin eteläistä porttia Bonniin vievän viertotien alkupäässä nousimme pyörillemme. Hetki ei nyt ollut juuri juhlallinen, mutta hauska se oli.“

Saksa ei milloinkaan ollut Aholle matkan päämäärä, vaan ennemminkin kauttakulkumaa. Tie vei joko Pariisiin, tuohon taiteilijoiden lähes myyttiset mittasuhteet saavuttaneeseen unelmien kaupunkiin ja inspiraation lähteeseen, tai Alpeille tai vuorten taakse Italiaan. Pyöräily on kuitenkin sen verran hidas etenemistapa, että tämä pyörämatka, vaikka kuinka olikin Pariisiin päättyvä, antoi aihetta kuvauksiin myös Saksasta.

Virkistävää viiniä

Jos Ahon pyörämatkaa Reinin vartta pitäisi luonnehtia yhdellä sanalla, se voisi olla viini – siksi hartaasti hän kuvaa viinitupia ja viinitilallisten taloja kylissä. Reininmaan murretta puhuvat viininviljelijät ottavat vieraat vastaan ystävällisesti ja tarjoavat syötävää ja juotavaa. Savon korpimaiden keskellä kasvaneena Aho havaitsee saman, minkä moni vielä nykyäänkin keskieurooppalaisella maaseudulla retkeilevä huomaa Suomeen verrattuna. Kylät ovat tiheässä, heti mutkan tai mäennyppylän takana on seuraava kylä.

"Siellä on emännällä pikku viiniravintolansa, joita muuten on joka talossa, ja pian seisoo edessämme pullo täynnä valkoista, helmeilevää viiniä kahden lasin keskessä. Ei se ole tuollainen tyhmä, paksukaulainen porvarillinen olutpullo, vaan soikulainen, solakka ja aatelinen kuin se keppi, jonka ympärillä sen sisällys on kasvanut – on melkein sääli sitä avata, mutta avattuna se kihauttaa hyvän mielen kyyneleen silmäkulmaan niin pian kuin sillä huulensa kostuttaa.“

Eteenpäin

Saksalaisia Aho luonnehtii lyhyesti ahkeriksi ja uutteriksi. On kiehtovaa ajatella, kuinka nuo samat luonnehdinnat toistuvat, niihin törmää ulkomaalaisten käsityksissä saksalaisista edelleenkin. Vuosisadanvaihteen Saksa oli tieteen ja tekniikan suvereeni suurvalta, ja tehokkuus ja eteenpäin pyrkiminen synnyttää Reinin rannalla ristiriitaisia ajatuksia:

"Suuret suunnattomat hinaajalaivat kiskovat ylös ja kiidättävät alas jättiläisproomuja, ja keveämpiä matkustajalaivoja näkee vähän väliä tulevan ja menevän. Totisena ja vakavana se antaa maailman rannoillaan meluta tietäen, että kaikki nuo kaupungit ja kylät ovat sen omia lapsia, jotka se on synnyttänyt ja jotka vieläkin sen rinnasta ravintoa imevät.“

Saksassa oltiin kuitenkin vasta matkalla, taiteilijoiden boheemielämä odotti perillä Pariisissa. Sinne päätyi myös Mainzissa väsyneenä junaan noussut Juhani Aho odottamaan postissa saapuvaa keskeneräistä romaanikäsikirjoitusta, josta lopulta syntyi karelianistinen suurromaani "Panu“, joka viimeistään liitti Ahon siihen Suomen taiteen kultakauden taiteilijoiden joukkoon, joka haki kansallisromanttisen innoituksensa Karjalan koskemattomista erämaista ja runonlaulajista yhdistäen sen uusimpiin eurooppalaisiin taidevirtauksiin.

Joskus on lähdettävä kauas, jotta näkee lähelle. Tämän sai aikanaan niin Juhani Aho kuin moni muukin suomalaistaiteilija kokea matkustaessaan pitkin poikin Eurooppaa, eikä se tunne ihan vieras ole nykyajan ulkosuomalaisellekaan.

Tuula Lyytikäinen

 

Sitaatit Juhani Ahon teoksesta „Minkä mitäkin Tyrolista“ (Werner Söderström 1921). Lähteinä käytetty lisäksi Panu Rajalan teosta „Naisten mies ja aatteiden – Juhani Ahon elämäntaide“ (WSOY 2012) sekä Chris Sidwellsin teosta "Suuri pyöräkirja" (WSOY 2004).

Der finnische Schriftsteller Juhani Aho (1861–1921) war einer der ersten Fahrrad-Besitzer in Finnland. Er machte im Jahr 1897 mit seinem Freund eine große Fahrradtour entlang des Rheins von Köln bis Mainz und von dort weiter mit dem Zug nach Paris. Seine Berichte, in denen er die Menschen und Landschaften farbenfroh beschreibt, sind eine interessante Lektüre. Unter Anderem beschreibt er, dass die Deutschen fleißig sind und der Wein erfrischend und köstlich ist.

Kuvat/Fotos: Tuula Lyytikäinen, Yksityiskohta / Uudenkaupungin museo Public Domain, Daniel Nyblin / Museovirasto. Historian kuvakokoelma. CC BY 4.0


Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 7–9/2022

Kirjoittajat