Suomessa varma lähestyvän kesän merkki on jokakeväinen suuri suvivirsikeskustelu, jossa joka vuosi koulujen kevätjuhlien ja lakkiaisten yhteydessä käydään sama väittely siitä, onko juhlassa sopivaa olla yhteislauluna Suvivirsi (Suomen evankelis-luterilaisen kirkon virsikirjan virsi 571). Suvivirsi on kuulunut Suomessa koulujen kevätjuhliin oikeastaan koko koululaitoksen olemassaolon ajan, itse virsihän on peräisin 1600-luvun lopun suurten nälkävuosien jälkeiseltä ajalta. Virsi on heräävän luonnon ja maan antimien sekä Luojan hyvyyden ylistys.

Keskustelussa toistuvat samat argumentit positiivisesta ja negatiivisesta uskonnonvapaudesta, perinteistä, suvaitsevaisuudesta ym., ja joka vuosi poliitikot säntäävät keräämään irtopisteitä samalla kun maltillisemmat keskustelijat arkkipiispasta alkaen yrittävät rauhoitella pahimpia ylilyöntejä.

Tuo keskustelu on niin itseään toistava, että siltä tekee mieli sulkea korvat, mutta kuitenkin se panee ajattelemaan. Mikä yhdessä virressä on niin suurta ja tunteita herättävää, että keskustelu lähtee joka vuosi täysin lapasesta? Suomen eduskunnan perustuslakivaliokunta perustuslain ylimpänä valvojana on lausunut asiasta, Opetushallitus antanut käytännön ohjeet kouluille jne. Kaiken pitäisi olla aivan selvää, miksi siis kaikki kohu?

Ehkä siksi, että meillä jokaisella on Suvivirrestä muistoja. Se kuuluu mielissämme niin vahvasti suomalaiseen kesään ja kesän alkamiseen. Tieto virren alkuperästä suuren nälänhädän jälkeisenä aikana vielä voimistaa virren sanomaa. Se symboloi meille jotain, joka on enemmän kuin vain kevätjuhlan yksi ohjelmanumero. Sanat ja tuttu sävel vaikuttavat voimakkaasti, ne koskettavat syvimpiä tuntojamme.

Ensi syksynä seurakuntien edustajat kokoontuvat Syyskinkereille, joiden teemana on Kirkkoa palvelemassa. Kirkkoon ja kirkolliseen elämään liittyy monia merkityksellisiä symboleita, jotka punoutuvat omaan elämäämme ja sen tärkeisiin vaiheisiin. Näiden symboleiden lisäksi pohdimme, kuinka vapaaehtoisina ja työntekijöinä voimme palvella kirkkoamme ja toinen toisiamme.

Meille ulkosuomalaisille suomen kielellä on aivan erityinen merkitys, sekin osuu syvimpään sieluumme oman identiteettimme tärkeänä kulmakivenä. Tänäkin kesänä Sasu-rippikoululaiset saavat opetusta suomen kielellä, mikä on heidän saksansuomalaiselle identiteetilleen hyvin tärkeää. Rippikouluissa solmittuja siteitä on hyvä jatkaa muussa nuorten toiminnassa, mikä on viime aikoina ollut ilahduttavan vilkasta. Kielen ylläpitämisessä auttaa lukeminen, ja Saksan Suomi-koulut ovat laatineet nuorille erinomaisen lukubingon (s. 19), joka sopii hyvin myös aikuisille kesälomalla täytettäväksi.

Ensi syksynä Merimieskirkko ja Suomalaisen kirkollisen työn keskus kartoittavat kyselyllä Saksassa asuvien ja liikkuvien suomalaisten toiveita, jotta voisimme palvella teitä parhaamme mukaan.

Hyvää kesää kaikille lehtemme lukijoille!

Tuula Lyytikäinen

Viestintäkoordinaattori / Referentin für Kommunikation