Koska Saksan suomalaisten seurakuntien perinteiset aluepäivät korvataan tänä vuonna yhdellä valtakunnallisella tilaisuudella, sen nimi päätettiin muuttaa ainakin tänä vuonna Syyskinkereiksi.
Kinkerit on vanha kirkollinen termi, joka tulee muinaisruotsin sanasta gingerd tai gengiärdh (vrt. nykyruotsin gengärd ’vastalahja, korvaus’), joka on tarkoittanut vastaanottajaisvalmisteluja tai kuninkaalle, piispalle tai virkamiehelle koottua veroa tai lahjaa, joka ajan tavan mukaisesti usein koottiin luontoistuotteina ja elintarvikkeina. (Suomen etymologinen sanakirja 2026: kaino.kotus.fi/ses/)
Suomen kirkkohistoriassa kinkereillä on tarkoitettu vanhastaan papin pitämiä lukukinkereitä, tilaisuutta, jossa kuulusteltiin kristinoppia ja selvitettiin seurakuntalaisten lukutaitoa. Luterilainen opetus korosti lukutaidon ja kansanopetuksen merkitystä sanan lukemisen ja sen ymmärtämisen välineenä.
Kinkereillä saattoi monesti olla jopa hieman pelottava kaiku, olihan edes jonkinlainen lukutaito vaadittava edellytys rippikoulun käymiselle, mikä taas merkitsi yhteistön täysivaltaista jäsenyyttä ja oikeutta esimerkiksi avioitumiseen. Ennen kansakoululaitoksen yleistymistä kinkereillä oli siis suuri kansansivistyksellinen merkitys. Kinkerit pidettiin yleensä kylän suurimmissa taloissa, ja ne olivat tärkeitä kokoontumistilaisuuksia. Kestityksen runsaudella talo voi näyttää asemaansa ja varallisuuttaan yhteisön väelle.
Vanhasta kinkerikulttuurista näkyy Suomessa jälkiä nykyäänkin, vaikka kinkerit ovat maaseudun seurakunnissa muuttuneet Katekismuksen kuulustelusta ja lukutaidon kontrollointitilaisuuksista hengellisiksi hartaus- ja laulutilaisuuksiksi, joita vanhan tavan mukaisesti seurakuntien työntekijät käyvät pitämässä seurakuntansa kylissä. Nykysuomessa kinkereillä ainakin arkikielessä voidaan tarkoittaa mitä tahansa juhlia tai kokoontumisia, miksei myös sellaisia, joita järjestetään Saksan suomalaisissa seurakunnissa. Syksyllä nähdään, millaiseksi tapahtumaksi omat Syyskinkerimme muodostuvat.
Tuula Lyytikäinen

