Oberurselin kaduilla oli jo pimeää, kun kävelin kohti Haus Heliandia yhdessä yhden isosen ja riparilaisen kanssa. Kollegani Sonja Samstenin ja Katariina Airaksen kanssa olimme sopineet työnjaon: minä päivystin Frankfurtin asemalla matkalaisia ja he ottivat Haus Heliandissa vastaan vanhempien kyydillä tulevia riparilaisia.
Leiripaikan oven takana odotti rippikouluista niin tuttu näky – tennareiden meri. Valoisassa oleskelu-/opetus-/ruokailutilassa oli jo käynnissä iltapala, sekin ripareille niin tyypillistä. Aina syödään. Pöydät oli katettu kauniisti syöjiä varten, mikä taas ei ole Suomessa tyypillistä, mutta Saksassa on, ja jälkien siivoaminen sujui yhdessä.
- Minuun teki myös suuren vaikutuksen nuorten kohteliaisuus ja hyvät käytöstavat. Kertaakaan ei tarvinnut huomauttaa mistään, vaan nuoret oppivat nopeasti talon käytännöt ja ryhtyivät oma-aloitteisesti siivoamaan ruokailujen jälkeen ja saapuivat oikealla hetkellä paikalle, kertoo leirin vastaava pappi Sonja.
Aloitusviikonloppuun oli kokoontunut 28 rippikoululaista eri puolilta Saksaa ja naapurimaistakin. Ehkä jollakulla oli kaveri ennestään, mutta silti tutustumisen vauhti hämmästytti. Kauaa eivät nuoret toisiaan hiljaa katselleet. Iltapalapöydissä alkoivat kenties koko elämän kestävät ystävyydet, joista edeltävät leirisukupolvet kertovat:
- Omalla riparilla löysin kavereita, joiden kanssa olen vuosia myöhemmin vieläkin yhteydessä. Tämä on yhteisö, jossa minua ymmärretään kaikilla kielillä, joita puhun, kuvaa apuohjaaja Alex Kiddle Sasu-leirin erityisyyttä.
Suomalainen rippikouluperinne näkyy vahvana leirin ohjelmassa, vaikka käytössä onkin kaksi kieltä kommunikointiin. Iltapalaa seuraa iltaohjelma, jonka järjestäjinä ovat riparin kultakimpaleet – isoset ja apari.
- Besonders für mich bei Sasu ist, dass man durch die Finnland-Connection immer wieder alte bekannt trifft und die Generationen der Deutsch-Finnen miterlebt. Leute zum Lachen zu bringen und sich wie in der eigenen Konfizeit zu fühlen, schreibt Teamer Janne Dallmeier.
Kahden kielen lisäksi iltaohjelma paljasti kulttuurieroja. Kivi – sakset – paperi leikki menee eri rytmissä suomeksi ja saksaksi, mutta myös ripareiden vakiokysymys: ”miksi riparille” tuotti laajemman kirjon vastauksia kuin helsinkiläisillä leireillä, jotka tunnen parhaiten. Kiinnostus tutustua Jumalaan on suomalaisessa kulttuurissa tabu, jota ei ääneen sanota edes riparilla, mutta Sasu-leirillä sellainen oli ihan hyvä vaihtoehto muiden joukossa.
- Alkutapaamisessa oli mielestäni yllättävää nähdä miten nopeasti kaikki toimivat innokkaana ryhmänä ja miten kaikki (ainakin omassa raamiksessani) olivat iloisena mukana. Uskon että leiristä todella tulee ihana, koska porukka oli juuri tommoinen ja ystävystyin itsekin jo leiriläisiin, kirjoittaa Josefiina Laakkonen, isonen.
Rippileirin jokainen ilta päättyy hartauteen ja samoin alkaa myös uusi päivä. Isoset ja aparit valmistavat myös Raamatturyhmät ja hartaudet. Niissä lauletaan ns. punaisesta laulukirjasta. Se pitää sisällään paitsi uudempia hengellisiä lauluja, myös mediassa esillä olevaa suomalaista popmusiikkia. Vaikka kaikki laulut eivät ehkä Saksassa asuville olleet tuttuja, aamulla ne jo kaikuivat kauniisti:
- Oli hämmästyttävää, miten yhteislaulut kajahtivat, kun laulettiin suomeksi uutukaisista Nuoren seurakunnan veisukirjoista, jotka rippikoululaiset saivat omakseen. Harvoin kuulee noin kantavaa ja kaunista laulua leirillä edes silloin, kun kaikki laulavat omalla äidinkielellään, kuvasi pappi Sonja.
Ensimmäisenä kokonaisena päivänä päästiin tositoimiin eli opetuksen pariin. Raamattua käsittelevällä oppitunnilla puhuttiin Vanhan ja Uuden testamentin sisällöistä ja mietittiin pyhän kirjan tulkintaa nykypäivänä. Vaikka kahdella kielellä opettaminen oli aikaa vievää, oppitunti oli hyvin innostava. Ryhmä vaikutti kiinnostuneelta, nuoret kuuntelivat ja keskustelivat mielellään.
Oma aikani Vortreffillä päättyi oppitunnin jälkeen ja monivaiheinen kotimatka Kölniin alkoi. Haus Heliandin aurinkoisella pihalla oli jo pallopelit käynnissä, mutta sieltä vilkutettiin iloisesti poislähtijälle. Sama jatkui koko viikonlopun ajan, kuvasi leirin vastaava pappi Sonja.
- Oli myös hieno huomata, että nuoret valitsivat juttuseurakseen toiset leiriläiset, eivätkä olleet kiinni puhelimissaan. Jalkapallo sen sijaan vei mennessään ja vapaahetket joko pelattiin tai kannustettiin kentän laidalla. Ja katsottiinhan me myös yhdessä peliä jonkin aikaa netistä.
Rippikoulu jatkuu saksansuomalaisilla nuorilla jumalanpalveluksiin tutustumisen merkeissä ja isosia odottaa koulutusviikonloppu Oberurselissa. Kesän leiri pidetään tällä kertaa yhteistyössä Olarin seurakunnan kanssa leirikeskus Hvittorpissa Kirkkonummella.
Siunattua rippikouluaikaa ja konfirmaatiojuhlaa riparilaisille ja heidän perheilleen!
Kaisa Kariranta
