Saksan Suomi-koulujen neuvoston keskeisiin tehtäviin kuuluu viikon mittaisen koululaisvaihdon järjestäminen Saksan suomalaisnuorille pääkaupunkiseudulle. Tänä vuonna matalan kynnyksen matka kokosi yhteen 16 nuorta – mukana uteliaisuus, jännitys ja monenlaiset kielitaustat. Ryhmää ohjasivat matkanjohtajat Annamaria Lehto ja Sari Kiddle, ja vierailujen aikana tutustuttiin suomalaisiin yhteistyökouluihin sekä arkeen, jossa kieli elää luontevasti osana kaikkea tekemistä.
Myös matkanjohtajat saavat vierailusta mukaansa uusia ideoita ja näkökulmia Suomen koulumaailmasta. Tänä vuonna tärkeimpiä kotiinviemisiä oli pääkaupunkiseudun S2-opetuksessa vahvasti elävä ajattelutapa: “suomea sisällä ja kaverikieli tauolla”. Se on lempeä mutta rohkaiseva viesti – käytä sitä suomea, joka sinulla jo on. Juuri tällainen kannustava asenne tekee oppimisesta merkityksellistä ja antaa tilaa onnistumisille. Sama ajatus tarjoaa arvokkaan näkökulman myös Suomi-koulujen arkeen maailmalla: pienikin kielitaito riittää alkuun, kun sitä uskaltaa käyttää.
Kahden osallistujan omat kertomukset avaavat matkaa sisältäpäin: miltä tuntuu käyttää suomea aidoissa tilanteissa, kohdata uusia ihmisiä ja huomata, että oma kielitaito kantaa pidemmälle kuin ehkä uskoi.
Minä olin viikon Pakilan koulun yläasteella. Minun vaihto-oppilaani oli tyttö, joka on minua vuoden nuorempi, mutta silti samalla luokka-asteella kuin minä. Lensin suoraan Frankfurtin lentokentältä Vantaan lentokentälle, jossa tapasin suomalaisen isäntäperheeni. He olivat tosi kivoja minulle. Samana päivänä menin vaihto-oppilaani ystävien kanssa keskustaan shoppailemaan. Unohdin kyllä lompakkoni enkä tuntenut tyttöjä tai ihmisiä, joista he puhuivat, mutta meillä oli silti aika hauskaa.
Seuraavana päivänä menin vaihtoryhmän kanssa Heurekaan ja virpomaan ensimmäistä kertaa. Se oli aika hauska ja suomalainen kokemus. Siellä tapasin toisia vaihto-oppilaita ja heidän isäntäperheidensä lapsia.
Maanantaina oli ensimmäinen koulupäiväni. En muista, mitä aineita minulla oli, mutta muistan, että minulla oli maantietoa. Kävin myös vaihto-oppilaani pikkusiskon luokassa. Jotkut heidän luokallaan lukevat saksaa. Opettaja oli tosi kiva minulle. Kerroin saksalaisesta koulusta ja he saivat kysyä kysymyksiä. Pikkusisko kertoi iltapäivällä, että luokka ei ollutkaan ollut niin ujo kuin hän oli odottanut.
Eroja saksalaisen ja suomalaisen koulun välillä, joita olen huomannut tähän mennessä, ovat mm. se, että opettajia kuunnellaan vähemmän ja koulussa ei käytetä kenkiä. Kävin myös muilla saksan tunneilla kertomassa saksalaisesta koulusta. Pidin siitä, koska minusta oli hauskaa, kun ihmiset arvostivat minun kielitaitoani. Myös isäntäperheeni äiti jutteli ja kyseli paljon Saksasta ja saksan kielestä.
Tiistaina oli toinen koulupäivä, joka oli myös kiva. Kävin taas toisen luokan, tällä kertaa kutosen, saksan tunnilla kertomassa itsestäni ja Saksasta. Iltapäivällä olin vaihtoryhmäni kanssa. Keskiviikkona kävin uudestaan kertomassa Saksasta saman opettajan oppiryhmälle kuin tiistaina. Muistin jo monien oppilaiden nimet ja olin vähän mukana heidän ystäväporukassaan.
Mielestäni oli tosi kiva nähdä, että suomalaiset oppilaat ottivat minut mukaan, vaikka olin uusi ja aika vieras. Samana päivänä menin vaihto-oppilaani huilutunnille. En soita huilua enkä tiedä siitä paljon mitään, mutta sain silti kuunnella, mitä lapset soittivat. Illalla olin vielä kävelyllä ja trampoliinilla vaihto-oppilaani kanssa.
Ronja Frankfurtista
Katsotaan, mitä viimeinen päivä tuo tullessaan!
Lauantaina saavuimme Suomeen ja tutustuimme isäntäperheisiin. Sunnuntaina olimme Heurekassa, jossa meidän piti vastata kysymyksiin. Maanantaista torstaihin tutustuimme isäntäperheen nuoren kouluun. Matkanjohtajat kävivät kaikissa kouluissa katsomassa, miten sujuu. Tiistaina olimme Fazerin tehtaalla. Siellä saimme opastetun kierroksen jälkeen kokeilla erimakuisia Fazerin tuotteita.
Kivointa oli Fazerilla (vaikka monella oli paha olo karkinsyönnin jälkeen). Kouluissa erilaista oli mm. se, että ei ollut kenkiä jaloissa ja ruoka oli erilaista. Torstaina oli aika sanoa heipat isäntäperheelle.
Jonatan Münchenistä
