Sanakirjan toimittajan työ on maailman kiittämättömin tehtävä. Työ on hidasta, työlästä ja toisinaan myös hyvin yksitoikkoista, ja kun urakka on vihdoin valmis, on lopputulos vanhentunut jo ennen kuin muste ehtii kuivua.
Jotenkin tuohon tapaan sanakirjatyön olemuksen tiivisti Helsingin yliopiston vieraileva viron kielen professori perivirolaiseen suorasukaiseen tapaansa meille opiskelijoille kolmisenkymmentä vuotta sitten. Kun vähän hämmentyneinä kuuntelimme, hän nykykielen sanaston ja sanojen merkitysten tutkijana täsmensi tarkoittavansa sitä, kuinka elävä kieli muuttuu nopeasti kieliyhteisön käytössä ja kuinka paraskaan sanakirja ei pysty tavoittamaan kielen käytännön muodostamia sanojen usein hyvin hienopiirteisiä ja moninaisia merkitysten verkostoja ja niiden vivahteita.
Tämä tuli mieleeni joskus myöhemmin saksan kurssilla, kun eteen tuli minulle uusi sana Floskel. En tuntenut sanaa, eikä tuolloinen saksan taitoni oikein vielä ollut riittävä yksikielisen sanakirjan käyttöön, niin jouduin tyytymään paljon suppeampaan saksalais-suomalaiseen sanakirjaan, jossa sanan selityksenä oli vain ’fraasi, sanonta’. Melko pian kielitaidon karttuessa opin ymmärtämään, että saksalaiset käyttävät sanaa usein kriittisessä merkityksessä tarkoittaen onttoja, mitäänsanomattomia latteuksia.
Floskel on vähän kuin viron kielen räntäsadetta tarkoittava sana lörts, muistan ajatelleeni. Eli se kuulostaa juuri siltä, mitä se kuvaa. Jokainen räntäsohjossa kenkänsä kastellut voi hyvin ymmärtää lörtsin, ja Floskel sanana kuulostaa minun korvissani juuri sellaiselta konsulttipöhinältä, jota maailma on täynnä.
Ihmisten välisessä kanssakäymisessä olisi kuitenkin suotavaa puhua niin, että sanat todella tarkoittavat jotakin. Ja sanojen lisäksi tarvitaan myös tekoja. Suomalainen luonteenpiirre on tunnetusti ainakin mielikuvissa sellainen, että turhia ei puhuta, vaan teot ratkaisevat. Liekö tämä yhtenä syynä siihen niin usein hehkutettuun tutkimustulokseen suomalaisista maailman onnellisimpana kansana?
Vuodenvaihteessa on tapana tehdä lupauksia, toistaa niitä jokavuotisia fraaseja paremmasta elämästä ja itsensä kehittämisestä. Entä jos tänä vuonna lupaisimmekin puhua toisillemme syvemmin, ajatellummin, todella sanojamme tarkoittaen? Toisesta huolehtien, toisiamme arvostaen ja vieläpä niin, että osoitamme tämän arvostuksen sanojen lisäksi myös teoillamme.
Takana on työntäyteinen vuosi seurakunnissa, sen on varmasti moni vapaaehtoinen tullut huomanneeksi. Uusi vuosi on edessä, ja sen mukanaan tuomaan monenlaiseen uuteen on turvallista lähteä tietäen, että sydämestä tulevat rehelliset sanatkin auttavat ja tukevat, ne antavat voimaa yhdessä tekemiseen yhteisen hyvän eteen. Lopputuloksena on toivottavasti mukavia hetkiä, joita muistella sitten myöhemmin, vaikka silloin kun ulkona sataa räntää vaakasuorassa.
Hyvää alkanutta vuotta kaikille lehtemme lukijoille!
Tuula Lyytikäinen
Viestintäkoordinaattori / Referentin für Kommunikation
