Berliinin Suomi-keskus täyttää tänä vuonna 40 vuotta ja juhlan kunniaksi on Katriina Lehto- Bleckert kirjoittanut keskuksen nelikymmenvuotista taivalta esittelevän teoksen "Suomalaisnaiset ja Suomi-keskus: Pala kotiseutua Berliinissä". Kirja julkaistiin toukokuussa pidetyssä tilaisuudessa, jossa Sari Kuvaja haastatteli kirjan tekijää.
Berliinin Suomi-keskuksen synty liittyy hyvin tiiviisti koko tuolloiseen Länsi-Saksaan kohdistuneeseen ja jo 1960-luvulla vilkastuneeseen suomalaisten maahanmuuttoon, mutta Berliinin asema maailmanhistorian polttopisteenä ja toisaalta myös kylmän sodan vuosina syrjäisenä ja unohdettuna muurin ja vaikeiden kulkuyhteyksien eristämänä, toisinaan muualta Saksan liittotasavallasta hieman ylenkatsottunakin kaupunkina leimaa kaikkea berliiniläistä, mukaanlukien suomalaistoimintaa siellä.
Kirjan nimessä ei suotta mainita suomalaisia naisia. Kuusikymmenluvulta alkaen vilkastunut muuttoliike Suomesta Saksaan oli alusta alkaen hyvin naisvaltaista, ja tämä on nimenomaan Saksan kohdalla leimallinen piirre, joka näkyy vielä nykyäänkin tilastoissa, joissa edelleen Saksassa asuvien Suomen kansalaisten lukumäärästä naisten osuus on huomattavan suuri.
Naiset lähtivät Saksaan töihin, opiskelemaan tai seikkailunhalusta, syitä oli monia. Tuohon aikaan saksan kieli oli suomalaisissa oppikouluissa luetuin vieras kieli, joten Saksaan tulijat olivat usein jo valmiiksi kielitaitoisia ja uudessa maassa kielitaito parani entisestään. Myös kulttuurisesti Saksan ja Suomen yhteydet ovat olleet aina tiiviit, ja toisaalta kuitenkin Saksa tuntui ihan kunnolla ulkomaalta, enemmän kuin Ruotsi, jonne Suomesta niinikään noina vuosikymmeninä muutettiin. Ruotsiin lähdettiin kuitenkin usein enemmän taloudellisen pakon ajamana perhekunnittain etenkin maaseudun rakennemuutoksen myötä.
Niin toisenlainen maailma
Lehto-Bleckertin kirjaa lukiessaan huomaa lukija monessa kohdin pudistelevansa epäuskoisena päätään. Meidän sukupolvemme, jolle lapsuutemme aikainen kylmä sota näkyi lähinnä Pikku Kakkosen nukkumattianimaation – sen itäsaksalaisen – nukkumatin ihmeellisinä ajopeleinä ja television iltauutisten epämääräisinä aikuisten asioina milloin mistäkin liennytyksestä tai tähtien sodasta, on vaikea ymmärtää, kuinka toisenlaisessa maailmassa muurin ympäröimässä kaupungissa on eletty. Pienet yksittäiset maininnat hämmentävät: eivätkö Tegelin kentälle saaneet todellakaan ennen muurin murtumista lentää muut kuin länsiliittoutuneiden eli yhdysvaltalaisten, brittiläisten ja ranskalaisten lentoyhtiöiden sekä Lufthansan koneet? Länsi- Berliinin suomalaisten tuli matkustaa Finnairin käyttämän Itä-Berliinissä sijaitsevan Schönefeldin kentän kautta.
Tai kuinka syvää symboliikkaa on siinä, että Berliinin ensimmäinen suomenkielinen jumalanpalvelus sodan jälkeen vuonna 1968 pidettiin juuri Keisari Vilhelmin muistokirkossa, yhdessä kaupungin tunnetuimmista maamerkeistä, joka rauniotornillaan muistuttaa joka hetki ohi kiiruhtavia kaupunkilaisia ja lukemattomia turisteja kaupungin kohtalosta sodan ja hirmuvallan jaloissa?
Puun juuret syvällä
Kuitenkin Berliinin erityisluonteesta huolimatta suomalaistoiminnan synty siellä kuulostaa osaltaan tutulta. Sama yhteyden kaipuu toisiin suomalaisiin, sama halu auttaa Suomea ja tehdä Suomea tunnetuksi uudessa kotimaassa sai eri puolilla Saksaa lukumäärältään jatkuvasti lisääntyneet suomalaiset hakeutumaan yhteen.
Berliinin kosmopoliittiseen miljoonakaupunkiin aivan sopivalta kuulostaa, että siellä primus motorina toimi Viipurissa v. 1914 syntynyt Pietarin saksalaisten jälkeläinen Nikolai ”Kolja” Weyner, jonka elämänvaiheet kietoutuvat maailmanhistorian pyörteisiin ja joka monien vaiheiden jälkeen päätyi Berliiniin pitämään Suomeen erikoistunutta matkatoimistoa. Hänen matkatoimistostaan tuli nopeasti kaupungin suomalaisten tapaamis- ja tiedonvälityspaikka. Ja koska maailmanpolitiikan vuoksi Suomen edustusto Berliinissä jäi idän puolelle, toimi Weynerin matkatoimisto myös epävirallisena Suomen edustustona. Hänen kirjassa kuvattu tarinansa on kiehtova esimerkki siitä, kuinka yhden ihmisen ja suurvaltojen politiikan kohtalot voivat kietoutua toisiinsa.
Suomalaisen kirkollisen työn alku
Berliinin Suomi-keskuksen ja Saksan suomalaisen kirkollisen työn syntyvaiheet organisoituna toimintana liittyvät tiiviisti yhteen. Berliiniin perustettiin suomalainen kirkkoneuvosto jo vuonna 1969, ensimmäisenä Saksassa lukuunottamatta vuodesta 1901 toiminutta Hampurin merimieskirkkoa. Pommituksessa v. 1943 tuhoutuneen merimieskirkon tilalle v. 1966 avatun uuden merimieskirkon pappina 1968 aloittanut Göran Hellberg kävi pitämässä jumalanpalveluksia Länsi-Berliinissä. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa Martti Simojoen Länsi-Berliinin vierailun 1969 jälkeen kului vielä kaksi vuotta, ennen kuin Suomesta lähetettiin ensimmäinen suomalainen pappi Hannu ”Hinski” Honkkila Saksaan selvittämään suomalaisen kirkollisen työn edellytyksiä maassa.
Oma koti kullan kallis
Matkatoimistosta suomalaisen toimittajapariskunta Esko ja Leena Lumikeron pitämään Suomi-klubiin edennyt vilkas lukuisten suomalaisyhdistysten toiminta joutui vaikeaan tilanteeseen, kun klubi joutui kohonneiden vuokrien takia irtisanomaan tilansa. Päädyttiin jälleen alkupisteeseen eli kokoontumaan ravintoloiden takahuoneissa ja muissa väliaikaisissa tiloissa. Uskomattomasta sisukkuudesta kertoo kirjassa maininta, että jopa suomalaista kirjastoa pidettiin berliiniläisen ravintolan takahuoneessa.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispa John Vikström vieraili Länsi-Saksassa vuonna 1984, ja tämäkin piispan vierailu osoittautui merkitykselliseksi. Berliinin suomalaisen seurakunnan kirkkoraadin puheenjohtaja kertoi piispalle Berliinin suomalaisten vaikeasta tilanteesta ilman kokoontumispaikkaa, ja arkkipiispa rohkaisi etsimään tiloja ja lupasi kirkon avustavan rahoituksessa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko Saksan suomalaisen kirkollisen työn keskuksen (SKTK) kautta tukee edelleen Suomi-keskusta.
Lopulta pitkän etsimisen, selvittelyjen ja pohdintojen jälkeen tilat löytyivät, erittäin berliiniläisesti Schönebergin kaupunginosasta vanhasta leipomosta, jossa oli viimeksi toiminut Alternative Liste -yhdistys, vihreän liikkeen alkuvuosien ryhmittymiä. Syyskuussa 1985 oli päästy niin pitkälle, että Berliinin suomalaisyhteisöjen muodostama Suomi-keskus voitiin avata kaksi päivää kestäneissä juhlallisuuksissa. Historian kaaret ja vuosikymmeniä kestänyt uuttera työ yhteisen hyvän eteen näkyvät siinäkin, että keskuksen nykyinen puheenjohtaja Raija Pannwitz Kallioniemi on yksi keskuksen perustamispöytäkirjan allekirjoittajista.
Suomalaisen kulttuurin sillanpääasemana
Suomi-keskuksen ja jo sitä edeltävän ajan kulttuuriprojektien kuvaus kirjassa on hengästyttävä ja ennen kaikkea se on korkeatasoinen. Berliinin suomalaiset auttoivat kontakteillaan viemään suomalaista muotoilua vaurastuvan Länsi-Berliinin markkinoille. Urania-keskuksen kymmenen päivää kestäneen Suomi-teemaviikon v. 1966 ohjelma on ollut käsittämättömän monipuolinen ottaen huomioon ne resurssit ja olosuhteet, joilla se on tehty kaupungissa, jossa ei ollut edes Suomen kaupallista edustustoa.
Yhä edelleenkin Suomi-keskuksen seinillä on vaihtuvia taidenäyttelyitä, salin nurkassa on flyygeli, jota ovat soittaneet lukemattomat kaupungissa asuneet ja esiintymässä käyneet muusikot. Jokainen joulumyyjäisissä – berliiniläisittäin monikultuurisesti "adventtibasaarissa" – valmistettu ja myyty lohileipä ja korvapuusti kertovat Suomesta ja suomalaisuudesta.
Paikka on vaihtunut entisestä leipomosta Schönebergissä nykyään varsin trendikkääseen ja eläväiseen Kreuzbergin periberliiniläiseen kaupunginosaan, jossa Passionskirchen jykevien tiiliseinien kupeessa nököttävä pieni kolmikerroksinen talo toivottaa tulijan lämpimästi tervetulleeksi - ihan kuten Kolja Weynerin matkatoimisto Klara-rouvan höyryävine kahvipannuineen vuosikymmeniä sitten. Berliinissä, kaupungissa, joka on suuri kuin mikä, mutta jossa ihminen on kuitenkin aika pieni.
Tuula Lyytikäinen
Katriina Lehto-Bleckertin kirja Suomalaisnaiset ja Suomi-keskus (Julkaisuja 51, Siirtolaisuusinstituutti 2025) on luettavissa sähköisenä versiona Suomen kansalliskirjaston Doria-palvelussa osoitteessa https://www.doria.fi/handle/10024/192342
Berliinin Suomi-keskuksen 40-vuotisjuhlaa vietetään 20.9.2025 muisteluiden, musiikin ja mukavan yhdessäolon merkeissä. Ilmoittautumiset 13.9. mennessä: info@finnlandzentrum.fi
