Kristillisessä perinteessä on totuttu käsittämään Jumala persoonallisesti. Jumala on Hän, johon sinulla ja minulla on suhde. Jumala ei pakota ketään seuraansa, mutta on tuhlaajapoikavertauksen ilmentämällä tavalla aina valmis ottamaan vastaan luotunsa.
Sana persoona on latinalaisperäinen, ja se ilmeisesti viittaa näyttelijän työssään pitelemään naamioon. Työn kannalta naamio on välttämätön: ilman sitä ei ole vuorovaikutusta. On kiehtovaa ajatella, että Jumala tarvitsee työnsä toteuttamiseksi naamiota, näyttelijän tavoin. Jumalan työtä on luoda.
Vanhassa saksalaisessa kristillisessä kirjoituksessa kerrotaan, kuinka ilman luotua ei ole toimintaa. Ilman luotua vain Jumala on – on vain oleminen, jossa Jumala tuntee itsensä. Ajatusta seuraten Jumala tarvitsee näkyvää ja konkreettista tunteakseen työnsä, luomuksensa. Jotta sinä ja minä voimme astua suhteeseen Jumalan kanssa, tarvitaan jotain, johon Jumala voi pukeutua.
Paastonaika on sen kysymistä, keitä me olemme ja kuka on Jumala. Kun naamiot riisutaan, mitä
tulee näkösälle?
Aleksi Sakkolan-Leppänen
aleksi.sakkolan-leppänen@merimieskirkko.fi, 0151-17050850
Pohjoisen alueen seurakunnat:

