”Anteeksi, mutta mitä kieltä te oikein puhutte?” Tuon kysymyksen on varmaan jokainen Saksassa asuva suomalainen saanut kuulla ja siihen vastata. Siksi erikoiselta oma suomalais-ugrilaisemme saksalaisen korviin kuulostaa. Usein keskustelu sitten jatkuu jotenkin Suomeen liittyen. Kenties jollain on suomalainen työtoveri tai tuttava, joku on joskus käynyt Tukholmassa tai mitä näitä nyt on kaupunkeja Itämeren rannoilla jne. Ja kuinka te pärjäätte siellä kylmässä ja pimeässä ja kuinka saatte kesäisin nukuttua, kun on valoisaa yölläkin? Ainahan sitä jotenkin.
Kieli on osa meitä, halusimme tai emme. Joskus tekisi mieli sulautua joukkoon, olla niin kuin kaikki muutkin. Että ei kyseltäisi, ei ihmeteltäisi, ei edes ihasteltaisi. Sekin on ihan luonnollista, ja varmasti monelle tuttu tunne. ”Ihmisiähän me ennen kaikkea kaikki olemme”, tokaisi kerran itävaltalainen ystäväni, kun tulin ääneen ajatelleeksi omaa ulkomaalaisuuttani ja hieman horjahtelevaa saksan taitoani.
Nykyään kaksi- ja monikielisyys nähdään luonnollisena ja luontevana, ja tieteellinen tutkimus on osoittanut moneen kertaan, että siitä ei ole mitään haittaa, vaan päinvastoin monenlaistakin hyötyä. Kielitietoinen kasvatus ottaa huomioon monikielisessä ympäristössä kasvavat lapset, ja tätä noudatetaan mm. Saksan Suomi-koulujen opetuksessa. Kielitaidon arvostelemisen sijaan kielen käyttöön rohkaistaan ja sitä tuetaan kaikin tavoin myös silloin, kun kielitaito ei ole äidinkielen tasolla.
Hampurin merimieskirkon 125-vuotisjuhlista jäi mieleeni siellä kuultu luonnehdinta merimieskirkon kielestä ihmisten kielenä. Merimieskirkko, kuten koko Hampurin suuri satama ja kaupunki monien muiden Saksan kaupunkien tapaan, ovat paikkoja, joissa kuuluvat kielet - sellaisetkin, joista emme ymmärrä sanaakaan ja joita kuullessamme jäämme matkaa jatkaessamme hiljaisina pohtimaan, mikä kieli mahtoikaan olla kyseessä. Merimieskirkko ja samalla tavalla myös suomalaiset seurakunnat ulkomailla puhuvat ihmisten kieltä. Se tarkoittaa sitä, että jokainen on tervetullut, jokainen otetaan vastaan ihmisenä, omana itsenään, juuri sellaisena kuin on.
Joulun ihmeen ääressä tuntuu kuin kielestä loppuisivat sanat kesken. Ihmiseksi tulleen Kristuksen kieltä on kuitenkin helppo ymmärtää, joulun sanoma kaikuu maailman kaikilla kielillä. Se on rakkauden ja rauhan, valon ja ilon sanoma, jonka äärellä on hyvä vuoden päättyessä hengähtää ja hiljentyä.
Suomalaisen kirkollisen työn puolesta toivotamme lehtemme lukijoille ja yhteistyökumppaneille hyvää ja rauhallista joulua ja onnellista uutta vuotta!
