Kun tämä lehti ilmestyy, on Kölnin karnevaalit juhlittu ja paasto on alkanut. Karnevaaleista olen kuullut paljon, mutta paastosta on puhuttu vähän. Niin kuuluukin olla. Raamatun mukaan nimittäin ”Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan.”
Odotan kovasti karnevaaleja, vaikken ole niitä vielä kokenut. Kadut kuulemma täyttyvät ihmisistä, hotellien hinnat ovat pilvissä, kun karnevaalikaupunki-Köln täyttyy juhlijoista. Jo nyt tätä hartautta kirjoittaessa olen huomannut pukeutumisen merkityksen. Siellä täällä näkyy naamiaisasusteisiin erikoistuneita liikkeitä, joista myös aikuinen löytää värikkään peruukin, eläinasun tai pellen nenän.
Odotan myös paastoa, se on minulle tärkeä osa hengellisyyden harjoittamista. Vuosittain toistuva seitsemän viikon ajanjakso antaa sopivasti keskittymiskykyä siihen, ettei suhde Jumalaan huku arjen alle. Koska suomalaisessa luterilaisuudessa paastoperinne lähes katkesi, ei ole mitään yhteisöllistä painetta keskittyä vain ruokiin. Paasto voi yhtä hyvin olla lisäämistä, esimerkiksi hiljaisen rukouksen viisiminuuttinen iltaisin, yksi Raamatun jae aamuihin tai tapa siunata ruokansa, joka on päässyt unohtumaan. Seitsemän viikon jälkeen saattaa huomata toistojen tuoneen uuden tavan elämään.
Odotan myös sitä, miten paasto yllättää tällä kertaa. Paastonajan vegaanikokeilu näytti, kuinka herkullista ruokaa voi saada aikaan ilman eläinkunnan tuotteita. Jotkut reseptit jäivät käyttöön, vaikkei minusta vielä vegaania tullutkaan. Joka kerta paasto myös paljastaa itsestä niitä puolia, joita ei mielellään näkisi – päätöksistä tulee lipsuttua, selittelyissä ja poikkeusten keksimisessä olen erinomainen eivätkä hyvät aikomukseni suinkaan aina toteudu.
Mitä varten paasto on? Sen tarkoitus on kääntää ihminen Jumalan ja sitä kautta lähimmäisen puoleen. Jesajan kirjassa Jumala sanoo: ”Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, että murskaat kaikki ikeet, murrat leipäät nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.”
Erityisesti epäonnistumiset paastossa opettavat, että Jumalan rakkaus ei riipu teoista tai suorituksen tasosta. Ansaitsemattoman rakkauden kokemus on sysäys eteenpäin. Jumalan ylitsevuotavasta rakkaudesta käsin voin rohkeasti antaa eteenpäin sitä hyvää, jota olen itse saanut.
Kaisa Kariranta

