Viipurissa syntynyt Kaija Wolf pakeni talvisodan alettua kaksivuotiaana perheineen evakkojunalla Etelä-Suomeen. Hänen valkoinen turkistakkinsa sai muut junassa henkäisemään: ”Enkeli tuli”. Moni evakkojen lapsi peri vanhemmiltaan juurettomuuden tunteen ja oli siksi herkempi lähtemään vaikka ulkomaille. Niin Kaijakin, kun hän vuonna 1965 tapasi Helsingissä saksalaismiehen. Avioliittohan siitä tuli ja muutto Frankfurtiin.
Kaija työskenteli amerikkalaisia miehitysjoukkoja palvelleen American Expressin sotilaspankkiosastolla vuodesta 1966, kunnes alkoi odottaa lasta. Energiansa Kaija kanavoi perheen ja kodin lisäksi Frankfurtin suomalaisen seurakunnan hyväksi 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Elämänmyönteinen, avoin ja huumorintajuinen Kaija oli monelle avain suomalaiseen seurakuntaan. Hän oli aina auttamassa muita. Puolisonsa kanssa Kaija oli esimerkiksi rakentamassa talkoilla saunaa 1970-luvun lopulla Alte Gassella, suomalaisten silloisessa seurakuntapaikassa. Pariskunta oli myös seurakunnan uskollisimpia kirkossakävijöitä, ja Kaija keräsi usein kolehdit.
Lukutoukkana hän hallitsi suomen kielen vivahteet ja rytmityksen. Hänen kronikkansa seurakunnan tapahtumista olivat juhlien kohokohtia. Kaija riimitteli myös usein Sisu-radioon, joka on suomalaisten ääni Saksassa:
”Kuullaan frankkulaisten lempijuttu, radiolähetys sangen tuttu.
Kun äidinkieltä eetteristä kuulee, kotimaassa olevansa luulee.”
Seurakunnan käsityöpiirissä ja joulumarkkinoiden käsityöpöydässä Kaija oli vuosikaudet kantava voima. Hän alkoi poikansa mukaan neuloa jo tammikuussa myssyjä, lapasia ja pipoja ja hitiksi tulleita antennipipoja. Moni muistaa yhä myös Kaijan maustekakut ja pikkuleivät. Mutta hänen bravuurinsa oli sitruunakakku niin kirkkokahville, joulumyyjäisiin kuin myöhemmin 50+-ryhmän tapaamisiin.
Hymyilevä ja ystävällinen Kaija oli kiinnostunut kaikesta. Hän pukeutui aina kauniisti ja kantoi suomalaisia hopeakoruja. Kaikki pitivät Kaijasta, poikansa mukaan niin naapurit kuin kadulla kissat ja koiratkin. Vaatimaton Kaija oli vanhemmitenkin tyytyväinen elämäänsä vaivoistaan huolimatta. Ikiuneen hän nukkui sairaalassa käsi poikansa kädessä yhtä rauhallisesti kuin elikin.
Vellamo Vehkakoski
ja muut ystavät Frankfurtin suomalaisesta seurakunnasta
