”Elekeehän immeisiks!”, oli tapana vanhalla ystävälläni sanoa aina hyvästellessämme. Nuo perin savolaiset sanat ovat sittemmin saatelleet minua monenlaisissa tilanteissa ja olleet lämpimänä muistona nyt jo edesmenneestä ystävästäni. Ne tulivat taas mieleeni, kun luin uutisia holokaustin yhden merkittävimmän silminnäkijän Margot Friedländerin kuolemasta kunnioitettavassa 103 vuoden iässä. Hänen tunnuslauseenaan oli Seid Menschen!
Jos ystäväni lausui tuon elämänviisautensa virnistäen, isällisen hyväntahtoisesti meitä vuosikymmeniä itseään nuorempia osakuntalaisia ojentaen, kaikuvat Margot Friedländerin sanat huomattavasti vakavampina. Hän jos joku tiesi, mitä ihmisenä olemisen hylkäämisestä hirvittävimmillään seuraa, ja siksi hänen viestinsä on niin kuolemanvakava. Se on ollut sitä kaikki vuosikymmenet ja se on sitä myös tulevaisuudessa, maailmassa, jossa rauha tuntuu olevan kertakaikkiaan saavuttamattomissa ja jossa Gazan raunioissa nälänhädän keskellä tai Ukrainan pommisateessa ihmisyys on kokonaan kadonnut.
Kuitenkin Margot Friedländerin sanat antavat toivoa, ja hänen optimistinen, aina valoisa ja elämäniloinen olemuksensa oli siitä väkevin todiste. Hän olisi voinut aivan hyvin olla katkera, vihata kaikkea etäisestikin Saksaan liittyvää loppuikänsä, mutta hän ei ollut sitä eikä vihannut. Sen sijaan hän väsymättä jatkoi työtään kertoen jälkipolville kokemastaan ja jakaen neuvoaan, olkaa ihmisiä. Olkaa ihmisiä, ei sen enempää.
Onkohan meillä maailmassa mitään tärkeämpää tehtävää kuin olla ihminen, olla ihminen toinen toisellemme? Elää ihmisiksi niin, että meillä kaikilla olisi luomakunnassa edes jotenkuten siedettävät olot ja elämä. Tai jopa peräti niin, että me ihmiset voisimme omalla olemuksellamme ja omilla teoillamme luoda ympärillemme maailman, joka olisi meille ja jälkipolvillemme edes hiukan parempi paikka.
Suomalaiset seurakunnat ja muut yhteisöt Saksassa, tässä numerossa pyöreitä vuosia juhlistavat Hannoverin seurakunta ja Berliinin Suomi- keskus, käyvät esimerkeiksi paikoista, joissa ihmisinä elävät ihmiset luovat yhdessä yhteisön, joka kantaa vuosikymmenestä toiseen. Yhteisön, jossa on hyvä olla ja jossa tulijaa, niin vanhaa kävijää kuin ensi kertaa ovesta sisään astujaakin tervehtii lämmin tunnelma, jossa voi tuntea olonsa kotoisaksi ja tervetulleeksi.
Seurakuntien säännöllinen toiminta hiljenee kesän ajaksi, vaikka kesälläkin tapahtuu. Erityisesti muistamme ajatuksissamme ja rukouksissamme Sasu-riparille osallistuvia nuoria ja heidän perheitään sekä leirin ohjaajia, isosia ja apareita. Syksyllä jatketaan taas mm. Kävele naiselle ammatti -tempauksen ja aluepäivien merkeissä. Hyvää kesää kaikille lehtemme lukijoille!
Tuula Lyytikäinen
viestintäkoordinaattori

