Lapset ovat luontaisesti uteliaita ja tiedonjanoisia. Aikuisten kuulee usein sanovan, että lasten seurassa maailmaa tulee tarkasteltua aivan toisenlaisten linssien läpi. Sama pätee mielestäni myös koiriin. Kun minä ja Kapu saavuimme Frankfurtiin helmikuun lopulla, oli täällä jo ensimmäisiä kevään merkkejä havaittavissa auringon helliessä lämmöllään.
Koiran kanssa ominainen tapa tutustua uuteen asuinympäristöön on lenkkipolkujen valloittaminen. Mieleeni on piirtynyt pysyvästi näkymä Kapusta, jonka kuono viistää maata pitkin. Pieni koiruus ei juurikaan malta nostaa kuonoaan maasta, jotta yksikään tärkeä haju tai toisen koiran jättämä viesti ei mene hukkaan. Uskallan väittää, että niin lapsia kuin koiriakin yhdistää kyky olla läsnä ja elää hetkessä kaikki aistit avoinna.
Lenkkeillessäni kuuntelen usein musiikkia kuulokkeista. Musiikilla on minuun rentouttava vaikutus, mutta lainatakseni esimerkkiä koiramaailmasta, ei kuononi silloin viistä maata pitkin ja moni tärkeä havainto voi jäädä tekemättä. Olen tietoisesti pyrkinyt vähentämään musiikin kuuntelemista lenkillä, jotta olisin paremmassa vuorovaikutuksessa luonnon kanssa.
Minä ja Kapu olemme melkein päivittäin löytäneet uusia kevään merkkejä, kuten katseen jo kaukaa vangitsevan kirsikkapuiden säihkyvän kukinnan ja tienpientareille väriloistoa tuovat luonnossa kasvavat pääsiäisliljat. Nämä ovat takuuvarmoja merkkejä kevään tulosta ja siitä, että valo lopulta voittaa pimeyden.
Kevään merkit ovat osa syvempää sanomaa, sillä myös Jumala ilmoittaa meille itsestään luomakuntansa kautta. Kohtaamme Jumalan parhaimmillaan silloin, kun ymmärrämme olevamme osa hänen ainutlaatuista luomistyötään. Kevättä ja kesää kohden lisääntyvä valon ja värien määrä luonnossa kantaa sanomaa siitä, että Jumalan luomistyössä mikään ole sattumaa, vaan kaikella ja kaikilla on oma tarkoituksensa.
Lenkkipoluilla eteen tulee monia arvokkaita kohtaamisia niin nelijalkaisten ystävien kuin heidän omistajiensakin kesken. Iloitsen kohdatessani toisen ihmisen, jonka Jumala on minun tavoin luonut omaksi kuvakseen. Jokainen kanssaihminen auttaa minua oivaltamaan jotakin uutta Jumalan hyvyydestä ja suuruudesta. Jokainen kanssaihminen muistuttaa minua myös siitä, että Jumalaa rakastaessamme meidän tulee rakastaa toinen toisiamme. Jokainen hyvän päivän toivotus, jonka lenkkipolun varrella lausumme toinen toisillemme, todistaa Jumalan luomakunnan moninaisuudesta, jonka minä ja sinä, me kaikki yhdessä muodostamme.
Jokainen lempeä toivotus ja kauniit sanat ovat myös konkreettinen tapa rakastaa lähimmäistä ja välittää Jumalan rakkautta eteenpäin.
”Rakkaat ystävät, rakastakaamme toisiamme,
sillä rakkaus on Jumalasta. Jokainen, joka rakastaa,
on syntynyt Jumalasta ja
tuntee Jumalan.” (1. Joh. 4:7)
Elefteria Apostolidou
