Elämässä on hetkiä, jotka piirtyvät lähtemättömästi mieleemme. Jälkeenpäin noita hetkiä muistellessa ei voi olla oikein varma, mitä kaikkea tuossa hetkessä tapahtui ja mikä noissa muistoissa on sellaista, jolla olen myöhemmin tuota hetkeä selittänyt. Tunnelmat säilyvät, vaikka yksityiskohdat hämärtyvätkin.
Omassa elämässäni yksi tuollainen ikiajoiksi mieleen painunut hetki on vuosikymmenten takaa – päivänä, jona laskin esikoiseni kotivuoteelle ensimmäistä kertaa. Siinä lepäsi nelisen kiloa ihmistainta uudessa kodissaan. Pieni oli tuo uusi perheenjäsen, pieni ja vaatimaton. Mutta valtava oli se rakkauden ja lämmön tunne, joka häneen kohdistui.
Jälkeenpäin olen tuota kokemusta usein pohtinut. Ei tuo rakkaus pieneen lapseen perustu ansioon, taitoon saati hyviin suorituksiin. Rakkaus lapseen nousee tietoisuudesta, että tässä lepää minun lapseni – rakas ja ainutkertainen.
Rakkaudesta lapseen kertovat myös alkuvuoteen sijoittuvat evankeliumitekstit, joissa itämaan tietäjät tulevat kumartamaan lasta (loppiainen) tai kun tuoreet vanhemmat Joosef ja Maria tuovat pienen lapsensa temppeliin (kynttilänpäivä). Niin tietäjät kuin Vanhukset Simeon ja Hanna puhuivat ihmeellisiä asioita tuosta lapsesta – asioita, joita nuorten vanhempien oli mahdoton ymmärtää tuossa vaiheessa. Ihmeissään olivat vanhemmat noista sanoista, mutta kotiin palatessa vanhempien tehtävä jatkui ja lapsi varttui ”armossa ja viisaudessa”.
Monessa voi pieni lapsi viattomuudessaan ja rehellisyydessään olla meille esikuvana. Minulle tuon pienen lapsen opetus on liittynyt Jumalan rakkauden ymmärtämiseen. Jumalan rakkaus luotuunsa ei perustu ansioon, taitoon tai osaamiseen, ei hyvään vaellukseen, eikä esimerkilliseen elämään. Jumalan rakkaus ihmistä kohtaan nousee luomisesta – Luojamme luomina, me olemme hänelle rakkaita, olemmehan hänen luomistyönsä tulosta.
Joskus tuo kasvattajan rooli kulkee kipujen kautta, kuten Marialla, jonka sydämen läpi, Simeonin ennustuksen mukaisesti, kävi miekka, kun hänen poikansa täytti tehtävänsä meidän puolestamme. Kaiken keskellä kuitenkin rakkaus kestää ja kasvaa!
Armon tietoisuuden varassa meidän on hyvä aloittaa uutta vuotta ja uutta toimintakautta, tietoisina siitä, että kaikessa kuljemme hyvän Luojamme suunnitelmissa. Psalminkirjoittajan sanoin:
”Sinun silmäsi näkivät minut jo idullani,
sinun kirjaasi on kaikki kirjoitettu.
Ennen kuin olin elänyt päivääkään,
Olivat kaikki päiväni jo luodut.” Ps. 139:16
Siksi saamme laittaa kaikki lahjamme likoon palvellessamme kotiseurakuntaamme, lähimmäisiämme ja Luojaamme!
Hyvän Jumalan siunaamaa vuotta 2025 sinulle ja läheisillesi!
Reijo Leino

