Suomalainen kirkollinen työ Saksassa rakentuu erittäin vahvasti vapaaehtoisten ympärille. Seurakuntien toimintaa pyörittävät vapaaehtoiset, olipa kyseessä kerran vuodessa järjestettävät joulumyyjäiset tai viikoittain tai kuukausittain toistuvat tapahtumat. Kirkkoraadeissa vapaaehtoiset luottamustoimenhaltijat luotsaavat seurakunnan toimintaa, usein oman päivätyönsä ohella. Samoin Suomalaisen kirkollisen työn keskuksen (SKTK) johtokunnan jäsenet toimivat vapaaehtoisina.
Vapaaehtoistyö on merkityksellistä ja mielekästä, se antaa voimia ja sitoo yhteisöllisyyteen. Henkilö- ja taloudellisten resurssien vähentyminen lisää vapaaehtoisille siirtyvien tehtävien määrää. Tulevaisuuden kannalta onkin yhä tärkeämpää miettiä, mitä seurakunta tarvitsee ja mihin resurssit riittävät. Aluepäivillä pohdittiin vapaaehtoisuutta yleensä ja seurakuntatyössä erityisesti. Keskustelujen aikana saatiin paljon uusia virikkeitä oman jaksamisen hyväksi.
Toimintavuonna seurattiin jo uutta aluejakoa, jossa Saksa on jaettu pohjoisen, etelän, idän ja lännen alueisiin. Totuttujen jumalanpalvelusten lisäksi pappimme vierailivat erilaisissa seurakuntien tapahtumissa, olivathan seurakuntalaiset erityisesti toivoneet mahdollisuuksia papin kohtaamiseen. Tästä saatiin paljon kiitosta.
Seurakunnan perustehtävä, diakonia ja lähimmäisen auttaminen nousivat toimintavuonna hyvin esille. Lahjoitukset Ukrainan hyväksi kartuttivat kansainvälisen diakonian lahjoitusten kokonaissummaa merkittävästi. Lukijoiden Rengas-lehdelle osoittamien lahjoitusten määrä nousi ilahduttavasti verrattuna edellisvuoteen. Lahjoitukset puoltavat selvästi painetun lehden julkaisemista. Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Seurakuntien tärkein varainhankintapahtuma, joulumyyjäiset, onnistuttiin järjestämään totuttuun tapaan, paikoin lumimyrskystä huolimatta. Kiitollisina voimme todeta, että kaikki seurakuntien tiloja tukevat kirkolliset tahot säilyttivät vuokratuen ennallaan.
Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ulkosuomalaistyön uudelleenjärjestelyn suurimmat palaset saatiin kohdalleen. Vuoden 2024 aikana viimeistellään käytännön asiat, jotta toiminta voidaan aloittaa uusissa puitteissa vuoden 2025 alussa.
Me puheenjohtajat haluamme tässä yhteydessä kiittää kuluneista vuosista – on ollut ilo tehdä työtä yhteisten päämäärien eteen teidän aktiivien seurakuntalaisten kanssa. Kiitämme myös meitä kohtaan osoittamastanne luottamuksesta. Toivomme uusille vastuunkantajille onnea ja menestystä ja Korkeimman siunausta.
Voimaa yhteisöllisyydestä – Gemeinsam sind wir stark.
Katriina Wegener
Reina Waissi
Suomalaisen kirkollisen työn keskuksen johtokunnan puheenjohtajat v. 2023
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 5–6/2024
Suomalaisen kirkollisen työn toimintakertomus 2023 (pdf)Linkki avautuu uudessa välilehdessä