Tunnistatko itsesi? Jos vastasit „kyllä“ yhteen tai useampaan väitteeseen, olet juuri oikea henkilö seuraavaan johtokuntaan!
Johtokunta tarjoaa näköalapaikan Saksassa tehtävään suomalaiseen kirkolliseen työhön! Työtehtävät ovat moninaisia, ja niistä keskeisimmät liittyvät yhdistyksen hallintoon ja talouteen. Yksi seuraavan johtokunnan mielenkiintoisimmista tehtävistä on yhdistyksen tulevan toiminnan visiointi yhdessä merimieskirkon kanssa. Organisaatiomuutos tuo toki mukanaan haasteita, mutta myös selkeyttä ja uutta näkökulmaa.
Saksan evankelisen kirkon (EKD) ja Suomen evankelis-luterilaisen kirkon taloudellinen tuki, yhteensä 500 000 euroa, on taattu vuoden 2029 loppuun. Sen jälkeen on odotettavissa vähintään 50 % vähennys, joka asettaa meidät kaikki aivan uusien haasteiden ja kysymysten eteen.
Saksassa tehtävään suomalaiseen kirkolliseen työhön tarvitaan uusia vapaaehtoisia johtokunnan luottamustoimiin. Vuoden 2024 vuosikokouksessa haetaan puheenjohtajaa, varapuheenjohtajaa, varsinaisia johtokunnan jäseniä ja varajäseniä. Puheenjohtajilla on vetovastuu, he valmistelevat johtokunnan kokoukset ja vastaavat yhdistyksen toiminnasta viranomaisille. Puheenjohtajien, kuten kaikkien johtokunnan jäsenten luottamustoimen hoitaminen edellyttää vahvaa sitoutumista.
Puheenjohtajilla on ihannetapauksessa talousasioiden tai yhdistystoiminnan tuntemusta. Puheenjohtajat valmistelevat johtokunnan kokouksiin tulevat asiat yhdessä pappien koordinaattorin ja yhdistyksen hallinto- ja talousvastaavan kanssa. Valmisteluryhmä kokoontuu Zoomissa 4–5 kertaa vuodessa, johtokunta kerran fyysisesti ja kolmesti Zoomissa. Sekä puheenjohtajilta että johtokunnan jäseniltä ja varajäseniltä edellytetään osallistumista vuosikokoukseen ja työyhteisön yhteiseen suunnittelu- ja ideointiseminaariin, jotka molemmat järjestetään Hannoverissa ja vaativat yöpymistä.
Johtokunnan jäsenet valitaan kahdeksi vuodeksi kerrallaan. Puheenjohtajien toimikausi voi olla korkeintaan kuusi vuotta, johtokunnan jäsenten tai varajäsenten toimiaikaa ei ole rajoitettu. Muutokset kesken varsinaisen toimikauden ovat tietysti mahdollisia, onhan kysymyksessä vapaaehtoistoimi.
Lähetä vapaamuotoinen esittely, josta tulee ilmetä, haetko puheenjohtajaksi, varapuheenjohtajaksi, johtokunnan jäseneksi vai varajäseneksi ja miksi juuri sinä olet oikea henkilö hakemaasi toimeen, Rengas-lehden toimittajalle tuula.lyytikaeinen@ekd.de viimeistään 26.1.2024 mennessä. Liitä mukaan uudehko valokuva. Ehdokkaiden esittelyt julkaistaan Rengas-lehden numerossa 3–4/2024.
Katriina Wegener
SKTK:n johtokunnan puheenjohtaja
katriina.wegener@gmail.com
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 12/2023