Kesällä siunasin rakkaan isoisäni haudan lepoon. Tunsin harteillani sekä surun painavan viitan että etuoikeuden saadessani piirtää arkulle hiekasta ristinmerkin. Oli syvästi koskettavaa siunata omaa isovanhempaa sanoilla, jotka saattelevat takaisin Luojan syliin, mutta myös yhdistävät meitä sukupolvien ketjussa luomiskertomuksen sanoihin:
”Maan tomua sinä olet, maan tomuun sinä palaat.”
Muistotilaisuudessa nähty kuvaesitys isoisäni elämästä kosketti tavalla, jota en ollut osannut ennakoida: Kuvia katsoessa näin hänen ja vanhempani kasvoissa omia piirteitäni. Huomasin olevani kuin samasta puusta veistetty. Monet sukupolvien ajan perheessämme säilyneet tavat nousivat ajatuksiin. Tänä syksynä mielessäni ovatkin kaikuneet vahvasti Psalmin 90 sanat:
”Herra, sinä olet meidän turvamme polvesta polveen.
Jo ennen kuin vuoret syntyivät,
ennen kuin maa ja maanpiiri saivat alkunsa,
Sinä olit.
Jumala, ajasta aikaan sinä olet.”
Jokainen miettii joskus, millaisen jäljen oma elämä tähän maailmaan jättää. Onko tärkeämpää muistijälki omasta persoonasta ja elämänvaiheista vai jokin asia suuremmassa kuvassa, joka on tuntomerkki juuri minun taustastani tai suvustani? Ulkosuomalaisuus tuo tähän pohdintaan syvyyttä. Monelle ulkosuomalaiselle vanhemmalle ja isovanhemmalle sukupolvien perinteiden tuominen osaksi lasten ja lastenlasten elämää on tärkeää. Se ei rajoitu pelkästään suomen kieleen, vaan näyttäytyy myös suomalaisille tuttujen kulttuurillisten ja hengellisten tapojen vaalimisena ja niiden sisältöjen avaamisena. Monet näistä liittyvät kristillisiin traditioihin: kastemekko, suomalainen rippikoululeiri, kirkkohäät, kynttilät jouluaattona hautausmaalla, laskiaispulla, Maa on niin kaunis -virsi.
Omat juuret tulevat tärkeiksi. Mitä minä olen tuonut mukanani sukupolvien takaa tähän hetkeen ja ympäristöön, johon olen tullut vieraana, mutta asettaudun kenties pysyvästi?
Suomalainen seurakuntatyö Saksassa on tukenut suomalaisille merkittävien tapojen siirtymistä sukupolvelta toiselle jo 50 vuoden ajan. Paljon on muuttunut, mutta lähtökohta työhön on pysynyt samana. Vapaaehtoiset ovat uskomaton voima yhteisessä tehtävässä – heidän panoksensa osoittaa, miten tärkeää on välittää juuri suomalaisille omaleimaisia asioita eteenpäin vuodesta toiseen.
Arjen haasteet asettavat kuitenkin rajoja sille, kuinka paljon aikaa vapaaehtoistyöhön jää. Syksyn aluepäivillä pohditaan, millaisia ratkaisuja voisimme löytää seuraavien vuosien ajalle eri seurakuntien tarpeisiin mitoitetun vapaaehtoistyön organisoimiseksi.
Olemme moninainen joukko, mutta puusta, jonka juuret ovat syvällä samassa mullassa. Yhdessä voimme jättää sydämeen painuvia jälkiä omista perinteistämme, jotka pohjimmiltaan kertovat Hänestä, joka jo vuosisatoja ennen meitä on siunannut ja yhä siunaa elämäämme. Psalmi 90 päättyy:
”Anna palvelijoittesi nähdä suuret tekosi,
anna lastemme nähdä kunniasi loisto.
Herra, meidän Jumalamme,
ole lempeä meille,
Anna töillemme menestys,
siunaa kättemme työt.”
Anna-Maari Tölle
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 10–11/2023
