Tämä Minna Canthin lausahdus kuvaa hyvin viimeistä viittä vuottani Berliinissä. En pienessä mielessänikään olisi osannut arvata mitä kaikkea tapahtuu, miten hienoja kohtaamisia, upeita työtehtäviä tai miten rankkoja koronakarensseja sain kokea. Päällimmäisenä on ehdottomasti kiitollisuus. Suomen suurlähetystö on arvostettu työpaikka, johon ei jouduta, vaan päästään.
Saksa on Suomelle erittäin tärkeä, niin ystävämaa kuin kauppakumppanikin. Mieleen painuivat mm. presidentti Frank-Walter Steinmeierin kansalaisjuhlat, jossa Suomi oli teemamaana 2019. Huutajat huusivat, Apocalyptica ja Robin vetivät helteessä parastaan. Opetusministeri Li Andersson kertoi Suomen koulutuksesta ja koko Team Finland oli mukana kirkastamassa Suomi-kuvaa.
Muita isoja ponnistuksia olivat mm. kävijäennätyksiä tahkonnut Wild Wild Wood –näyttelymme vuonna 2019 ja Klaus Haapaniemen Design-näyttelymme viime kesänä. Mieleen jäävät myös Berlinale-vastaanotot, Grüne Wochet, aina niin upeat pressipikkujoulut ja useat toimittajamatkat Suomeen.
Viiden vuoden aikana Suomi on ollut enemmän esillä maailman mediassa kuin koskaan. Sanna Marin, Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto – mediaosumia ei pysty Saksassakaan enää laskemaan. Puhelin soi jatkuvasti ja haastattelujonot olivat todella pitkät. Nuori naishallitus, esimerkillinen koronakriisin hoito, Venäjän hyökkäyssota ja Suomen liittyminen Natoon. Energiakriisi, johon Suomesta etsitään apua ja esimerkkejä. Ei ole aiheista ollut puutetta. Kiinnostus Suomea kohtaan on ollut valtava ja me olemme tarttuneet hetkeen. Maakuva ja tietoisuus Suomesta on parantunut entisestään.
Ja kaiken tämän lisäksi on saunottu. Perustettiinpa jopa Diplomatic Sauna Society tänne Berliiniin. Se on Suomi, sauna ja sisu. Made in Finland.
“Ich hab noch einen Koffer in Berlin
Der bleibt auch dort und das hat seinen Sinn
Auf diese Weise lohnt sich die Reise
Denn, wenn ich Sehnsucht hab, dann fahr ich
wieder hin.” (Marlene Dietrich)
Kaunis kiitos kuluneista vuosista kaikille!
Tanja Huutonen
Lehdistö- ja kulttuurineuvos
Suomen suurlähetystö
Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehdessä 7–9/2023