Kahvipannu kävi pieneksi

Kohti omaa seurakuntaa

Suomalaista kirkollista toimintaa on ollut Berliinissä kuitenkin jo ennen vuotta 1971. Näitä varhaisempia vuosia muistelee kirkon ulkosuomalaistyön pitkäaikainen puheenjohtaja, edesmennyt piispa Paavo Kortekangas seuraavasti: ”Suomalainen kirkollinen työ Berliinissä oli alkanut ainakin jo 1920-luvulla. Hampurin merimiespappi Johannes Kunila kävi työnsä puolesta silloin tällöin pääkaupungissa ja piti suomalaisia jumalanpalveluksia. Niiden taustavoimana oli diakoniaan keskittynyt seurakuntapiiri, vaikka säännöllisestä seurakuntatyöstä ei voida puhuakaan.” Vuosina 1941-1943 Saksassa opiskeli kuusi suomalaispappia. Heidän joukossaan olivat mm. Martti Simojoki, josta myöhemmin tuli Suomen arkkipiispa ja Erkki Kansanaho (myöhemmin Tampereen piispa). Pastori Kansanahon kerrotaan pitäneen talvella 1941-1942 kaksi suomalaista jumalanpalvelusta Dreifaltigkeitskirchessä; toisessa niistä oli peräti n. 300 kuulijaa.

Sodanjälkeisissä oloissa myös Berliinin suomalainen kirkollinen työ oli keskeytyksissä. 1960-luvulla Hampuriin saatiin uusi merimieskirkko ja merimiespappi, joka vieraili silloin tällöin myös Berliinissä. Jo 1960-luvun loppuvuosina Berliinissä toimi seurakuntapiiri ja merimiespastori Göran Hellberg ja Berliinissä opiskelemassa ollut pastori Jaakko Lounela pitivät jumalanpalveluksia. Piispa Kortekankaan mukaan Berliinin seurakuntapiirillä oli merkittävä vaikutus myös nykymuotoisen kirkollisen työn alkamiseen Saksassa: ”Jo 1960-luvun puolivälissä oli käynyt ilmeiseksi, että Saksan suomalaiset, joiden määrä oli tasaisesti vuosi vuodelta kasvanut, tarvitsisivat oman papin ja järjestettyä kirkollista toimintaa. Suomen kirkon budjetissa ei tähän vain tuntunut millään löytyvän rahaa. Ratkaisevaksi tuli arkkipiispa Simojoen käynti Berliinissä lokakuussa 1969. Hän tapasi siellä suomalaisia, etenkin em. seurakuntapiirin jäseniä, joitten asiantuntemus ja into vakuuttivat arkkipiispan niin, että hän heti matkalta palattuaan ryhtyi toimenpiteisiin, jotta määräraha Saksan papin palkkaamiseksi saataisiin. Se saatiinkin. Keväällä 1971 Hannu Honkkila aloitti työnsä Kölnissä, josta käsin hän kävi pitämässä jumalanpalveluksia ja kirkollisia toimituksia eri puolilla Saksaa. Syntyi muutama vakituisluontoinen seurakunta, niiden joukossa myös Berliini. Vuodesta 1980 se kuului Pohjois-Saksan papin toimintapiiriin, kunnes 1998 yhdistyneessä Saksassa Itä-Saksa sai Berliiniin oman pappinsa.” Ensimmäinen Berliiniin sijoitettu suomalaispappi oli Maija Jalass.

1968

Länsi-Berliinin maamerkkinä tunnetun Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirchen vieressä, raunioituneen vanhan tornin toisella puolella oleva kappeli oli helppo löytää, tulipa suomalainen mistä päin kaupunkia tahansa. Paikallinen kirkkoherra lupasi kappelin käyttöömme. (…) Berliinissä elettiin levottomia aikoja, kaduilla tapeltiin ja yliopistoissa lakkoiltiin. Kaiser-Wilhelm-Gedächtniskirchen Jesus-patsasta oli töhritty. Joulukirkon aikana herra Weyner istui ovensuussa. Hän selitti jälkeenpäin varautuneensa torjumaan kaikki häiriköt. Me saimme viettää rauhassa rauharuhtinaan syntymäjuhlaa.
Jaakko Lounela

Leipäpappi

Hyvin pian löysin itsestäni ”leipäpapin”, joka hädin tuskin mahtui itse autoon kolmen sadan ruisleivän kanssa. Näitä suomalaisella reseptillä valmistettuja leipiä toin mukanani Hannoverin lähellä sijaitsevasta Burgdorfin kaupungista. Leivät myytiin jumalanpalvelusten jälkeen seurakunnan toiminnan tukemiseksi.
Sakari Enrold

Oma kokoontumispaikka

”Suomalaisten kontaktipaikka Berliinissä oli koko 50- ja 60-luvun Kolja Weynerin toimisto Finnland-Informationen, joka sijaitsi kaupungin keskustassa, Mommsenstraßsella”, muisteli Elina Badur puheessaan Suomi-Keskuksen avajaisissa 1985. ”Weynerin toimistosta sai kuulla uusimmat Suomea koskevat uutiset, sieltä sai neuvon paperisotaan ulkomaalaistoimiston kanssa, ja sinne kokoontuivat kaupungin suomalaiset yhä kasvavin joukoin – kunnes huomattiin, ettei rouva Klara Weynerin kahvipannu enää riittänyt millään kaikille, vaikka hän kuinka auliisti olisi meille sillä keittänyt. ” Niinpä alettiin kokoontua kansainvälisellä opiskelijaklubilla ja vuonna 1965 perustetiin toiminnan vakiinnuttamiseksi ”Nuorten suomalaisten kerho”, jonka nimi pian muutettiin Suomalaiseksi Klubiksi. 1974 Leena ja Esko Lumikero avasivat yksityistiloissa ”SuomiKlubin” Schlüterstraßella. Näin suomalaiset saivat ”oikean, kotoisen tuntuisen” paikan, jossa vietettiin niin jumalanpalveluksia, häitä, vappubileitä kuin jääkiekon voitonjuhliakin, kuultiin talouspoliittisia asiantuntijoita ja musiikinopiskelijoiden konsertteja. Vuokratason noustessa klubista kuitenkin jouduttiin 1980 luopumaan.

Uutta kokoontumistilaa etsittiin kuumeisesti ja Berliinin suomalaisten ahdinko sai näkyvyyttä jopa suomalaisessa mediassa. Syyskuussa 1985 voitiin lopulta avata Suomi Keskus Helmstraßella. Vuodesta 2004 Suomi Keskus on toiminut Kreuzbergissä osoitteessa Schleiermacherstr. 24. Suomi Keskusta ylläpitävät yhdessä Suomi Keskus ry., Berliinin suomalainen seurakunta, Berliinin Suomi-koulu ja Saksalais-Suomalainen seura DFG.

Ritva Prinz

Lähteet:

Berliinin suomalaisen seurakunnan vaiheita (30-vuotisjuhlajulkaisu 2001)
Täällä on suomalaisia – Suomi Keskus 10 vuotta 1995

Mitä Berliinin suomalainen seurakunta merkitsee minulle:

Berliinin suomalaisessa seurakunnassa yhdistyy kaksi minulle hyvin tärkeää asiaa: suomalaisuus ja usko. Täällä saan tavata muita suomalaisia, jutella ja laulaa ja pohtia uskon asioita suomeksi.
Benjamin Schlieper, asunut Berliinissä vuodesta 2018

Suomalainen seurakunta merkitsee minulle mahdollisuutta tutustua muihin pienten lasten suomalaisiin äiteihin ja isiin Berliinissä mukavan perhekeron merkeissä. Itsekin pienenä kävin oman äitini kanssa Suomessa seurakunnan äiti-lapsi-kerhossa, joten on mahtavaa, että suomalainen seurakunta mahdollistaa perinteen jatkumisen myös näin ulkomailla. Seurakunnan monipuolisen toiminnan kautta on mahdollista löytää samassa elämäntilanteessa olevien samanikäistä seuraa.
Liisa Hackbarth, asunut Berliinissä syyskuusta 2016 alkaen

Todella paljon. Tärkeää on yhdessä oleminen suomalaisten kesken ja äidinkielen puhuminen. Isänmaalla on suuri merkitys, vaikka olenkin lähtenyt maailmalle. Tärkeää on myös sielunasioiden hoitaminen, kun voi käydä kirkossa. Samoin laulaminen on aina ollut hyvin tärkeää. Se helpottaa, se avaa, ja sen kautta voi tuottaa toisillekin iloa. 
Pirkko Wedhorn, Berliinin seurakunnan perustajajäsen, asunut Berliinissä vuodesta 1962

Berliinin suomalainen seurakunta on siirtänyt syntymäpäiväjuhlat vuoteen 2022.
25.6.2022 voidaan toivottavasti kokoontua suurella joukolla juhlimaan!

Die finnische Gemeinde Berlin wird 50!

Offiziell gilt das Jahr 1971 als Gründungsjahr der finnischen Gemeinde in Berlin. Sporadische finnische kirchliche Aktivitäten gab es dort allerdings schon seit den 1920er Jahren. Die Entwicklung der finnischen kirchlichen Arbeit im heutigen Sinne begann mit einem Weihnachtsgottesdienst 1968. 1969 wurde der erste Kirchenrat gegründet. 1971 wurde von der Ev.-Luth. Kirche Finnlands mit Pfarrer Hannu Honkkila der erste Pfarrer für den Dienst unter den Finn*innen in Deutschland beauftragt und noch im gleichen Jahr erfolgten die ersten Gemeindegründungen, auch die Gemeinde in Berlin. 

Schon vormerken können Sie das Datum für das große Geburtstagfest: 25.6.2022.