Uutislistaukseen

Hautaustestamentti apuna omaisille

Moni on kokenut, että hautaustestamentin ja hautaussuunnitelman laatiminen on rauhoittava kokemus, koska se auttaa lähiomaisia aikanaan surutyön keskellä.

Läheisen ihmisen kuolema pysäyttää. Surun keskellä omaisilta vaaditaan kuitenkin monenlaisten käytännön asioiden hoitamista, sillä hyvin pian kuoleman jälkeen heidän on huolehdittava muun muassa hautajaisjärjestelyistä. Silloin auttaa, jos tuntee poismenneen läheisen ihmisen toiveet. Kuolemasta on usein vaikea puhua. Yksi tapa pohtia omaa kuolemaa ja samalla auttaa jälkeen jääviä on hautaustestamentin ja hautaussuunnitelman laatiminen.

Suomessa hautaustestamentti tehdään yhdessä hautaustoimiston työntekijän kanssa keskustellen. Yhdessä käydään läpi kaikki hautaukseen ja muistotilaisuuteen liittyvät asiat. Hautaustestamentti on juridinen, lainvoimainen asiakirja, johon tarvitaan kahden todistajan allekirjoitukset. Asiakirjasta tehdään kaksi allekirjoitettua kappaletta, joista toinen jää hautaustoimistoon ja toisen kappaleen saa itselleen tallennettavaksi. Hautaussuunnitelma on erillinen asiakirja, johon kirjataan hautajaisten järjestelyyn sekä muistotilaisuuteen liittyviä yksityiskohtaisia toiveita. Hautaussuunnitelma täydentää hautaustestamenttia, mutta sen voi myös laatia erikseen, jolloin se ei kuitenkaan ole juridisesti pätevä asiakirja.

Saksassa vastaavan asiakirjan nimi on ”Bestattungsverfügung”. Myös se on suositeltavaa laatia yhdessä hautaustoimiston kanssa.

Hautaustestamentin ja hautaussuunnitelman laatimisen tarkoituksena on auttaa omaisia käytännön järjestelyissä surun kohdatessa, joten on tärkeää kertoa omaisille etukäteen asiakirjojen laatimisesta sekä siitä, missä asiakirjoja säilytetään. Normaalin testamentin tapaan hautaustestamenttia voi ja tuleekin päivittää aika ajoin.

Mistä hautaustestamentissa päätetään?

Hautaustestamenttiin kirjataan miten ja missä hautaus ja siunaus tapahtuvat. Hautaustapa määrittää sen, minne hautapaikka tulee. Arkkuhaudan rinnalle ovat tuhkausten yleistyessä tulleet luonnon muistolehdot, uurnalehdot sekä merihautaus. Suomen lain mukaan tuhkat tulee sijoittaa vuoden kuluessa yhteen paikkaan, joka ilmoitetaan krematorioon uurnaa haettaessa. Saksassa määräykset vaihtelevat osavaltioittain, mutta yleensä tuhka tulee sijoittaa 1-3 kuukauden sisällä.

Hautaustavan päättämisen lisäksi hautaustestamenttiin kirjataan valittu arkku ja / tai uurna. Mikäli tuhkat on tarkoitus sirotella mereen tai luonnon muistolehtoon, on mahdollista valita myös lainauurna, jossa tuhkaa säilytetään sirotteluun saakka.

Hautaussuunnitelma

Hautaustavan ja hautapaikan päättämisen jälkeen hautauksen yksityiskohdat käydään läpi ja ne kirjataan hautaussuunnitelmaan. Tällaisia yksityiskohtia ovat toiveet vainajan vaatteista, arkun päälle tuleva kukkalaite ja muut siihen liittyvät toiveet, hautajaisten kulku, virret ja muu musiikki, hautajaisiin kutsuttavien vieraiden lista, kuolinilmoitus sekä lopulta hautakivi tai muistomerkki. Jokainen kohta on mahdollista jättää myös auki ja kaikkia suunnitelmaan kirjattavia kohtia on mahdollista täydentää ja muuttaa myöhemmin. Hautaussuunnitelmaan voi myös kirjata muistotilaisuutta koskevat toiveet.

Kuolemasta ja hautajaisista puhuminen ammattilaisen kanssa voi olla hyvä kokemus. Asioiden yksityiskohtainen läpikäyminen tekee niistä konkreettisempia, mikä monesti vähentää pelkoa. Moni on kokenut myös, että hautaustestamentin sekä hautaussuunnitelman laatiminen on jollakin tavalla rauhoittava kokemus, koska se auttaa lähiomaisia aikanaan surutyön keskellä.

Hanna Savukoski

 

Bestattungsverfügung kann eine Hilfe für die Angehörigen sein

Wenn ein nahestehender Mensch stirbt, bleibt auch das eigene Leben einen Moment stehen. Von den Angehörigen wird nach einem Todesfall jedoch unmittelbare Aktion gefordert. Neben der Trauerbewältigung muss vieles geregelt werden, u.a. die Beerdigung. In dieser Situation ist es hilfreich, wenn die Vorstellungen und Wünsche der verstorbenen Person bekannt sind. Diese können schon zu Lebzeiten in einer selbst verfassten Bestattungsverfügung festgelegt werden.

Eine Bestattungsverfügung ist eine schriftliche Willenserklärung eines lebenden Menschen, in der die Bestattungsart und der Ort der Beisetzung sowie Details hinsichtlich der Traueranzeige und Trauerfeier festgelegt werden. Ebenfalls kann angegeben werden, wie die Kosten der Beerdigung abgedeckt sind. Sollte die Verfügung juristisch bindend sein, ist es sinnvoll, diese unter Zuhilfenahme der Beratung eines Bestatters oder Notars zu erstellen. Auch wenn das Thema Sterben ein Schwieriges ist, kann ein Gespräch darüber mit einer Person des Vertrauens für einen selbst hilfreich sein. Und es ist ein gutes Gefühl zu wissen, dass die geäußerten klaren Wünsche den Hinterbliebenen die schwierige Zeit der Trauer erleichtern werden.

Nach dem Ausfüllen der Bestattungsverfügung sollten die Angehörigen darüber informiert werden und die Verfügung an einem Ort hinterlegt werden, wo sie leicht sofort nach dem Tod gefunden wird. Eine Bestattungsverfügung kann vom Verfügenden jederzeit geändert oder auch ganz aufgehoben werden.

Deutscher Text: Ritva Prinz

 

Lisätietoa hautauksen järjestämisestä löydät kohdasta hautajaiset (linkki) ja hautausjärjestelyistä Suomessa: www.hautajaiset.fi

Weitere Informationen zur Trauerfeier und Bestattung finden Sie unter Beerdigung (Link

 

Ulkosuomalaisten muistolehto

Ulkosuomalaisella, jolla on Suomen kansalaisuus, on oikeus hautapaikkaan lähtökuntansa hautausmaan muistolehdossa.

Suomen Siirtolaisuusmuseon Tuki ry on yhteistyössä Peräseinäjoen kappeliseurakunnan kanssa perustanut Peräseinäjoen hautausmaalle Ulkosuomalaisten muistolehdon. Se on tarkoitettu viimeiseksi leposijaksi erityisesti niille ulkosuomalaisille, jotka haluavat tulla siunatuiksi tuhkauurnassa kirkkomaalle Suomeen, mutta joilla ei ole enää kotikuntaa tai omaisia Suomessa. Muistolehtoon on myös pystytetty muistomerkki ulkosuomalaisille.

Lisätietoja bit.ly/muistolehto​​​​​​​

2020-09-24 21:18:00.0