Uutislistaukseen

Paimenen osa

Ulkosuomalaistyön piispa Jukka Keskitalon joulutervehdys.
piispa Jukka Keskitalon potretti

piispa Jukka Keskitalo, kuva: Sanna Krook

Kuluneen syksyn mieleenpainuvimpia virkatehtäviäni ovat olleet lasten tapaamiset kouluvierailuilla piispantarkastusten yhteydessä. Lasten kysymykset ovat olleet aitoja ja ne ovat koskeneet kaikenlaisia asioita ”maan ja taivaan väliltä”: Onko sinulla lapsia? Onko kiva olla piispana? Paljonko piispa tienaa? Isompien koululaisten kysymykset ovat panneet minut lujille: Mikä on elämän tarkoitus? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen? Mikä on uskonnonvapauden ja sananvapauden suhde? Parhaani mukaan olen yrittänyt näinkin vaikeisiin kysymyksiin vastata.

Kouluvierailuilla minulla on ollut mukana piispansauva. Sen avulla olen kertonut piispan työstä ja siitä, että piispaa kutsutaan usein paimeneksi. Piispalla on sauva, aivan kuten paimenilla Jeesuksen ajan Lähi-idässä. Paimen pystyi sauvan varrella suojelemaan laumaansa petoeläimiltä. Sauvan kärjellä ohjaamalla paimen saattoi pitää lauman koossa. Sauvan yläosalla paimen saattoi pelastaa pienen karitsan kallionkolosta. Olen kertonut, että jollakin tavalla samaa tekee myös piispa paimenena. Suojelee, ohjaa ja tukee seurakuntia ja kristittyjä.

Tämän joulun alla paimenen osa on puhutellut minua myös jouluevankeliumissa. Luukkaan jouluevankeliumi toteaa ensin aivan lakonisesti, että ”sillä seudulla oli paimenia yöllä vartioimassa laumaansa”. Nämä yötä myöten ahertavat paimenet pelästyivät kuitenkin pahanpäiväisesti, kun Herran enkeli seisoi heidän edessään.

Älkää pelätkö,

oli enkelin ensimmäinen viesti säikähtäneille paimenille.

Pelkojen poistaminen ei kuitenkaan ollut vielä paimenten kuulema pääviesti, vaan se oli tämä:

Tänään on teille Daavidin kaupungissa syntynyt Vapahtaja. Hän on Kristus, Herra. Tämä on merkkinä teille: te löydätte lapsen, joka makaa kapaloituna seimessä.

Viestin kuultuaan paimenet lähtivät kiireesti matkaan viemään sanomaa eteenpäin. ”Nyt Betlehemiin!”, kuului heidän toimintasuunnitelmansa. Ei kohta, eikä huomenna, vaan nyt heti. Enkelin ilmoittama sanoma oli vakuuttanut paimenet niin perin juurin, ettei viivyttelylle ollut sijaa.

Joulukuvaelmissa paimenet ovat usein sivuroolissa. Muistan itsekin, kun kansakoulun joulujuhlassa seisoin hieman sivummalla saunatakki päällä ja pyyheliinasta kietaistu päähine päässäni. Tosiasiallisesti paimenilla oli hyvin tärkeä osa ensimmäisen jouluyön tapahtumissa. Se oli viestin viejän osa.

Paimenet tiesivät, että heidän tuli löytää paikka, jossa lapsi makasi seimessä. Kun he löysivät lapsen, kertoivat he heti, mitä heille oli tästä lapsesta sanottu. ”Kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään.” Tuskinpa paimenet olivat tulleet koskaan ajatelleeksi, että Jumala valitsisi juuri heidät maailman historiaa muuttaneen viestin viejiksi.

Kuitenkin juuri paimenet saivat olla ensimmäiset Jeesuksen syntymästä kertovat ihmiset. Paimenten eteenpäin viemä viesti on säilynyt muuttumattomana yli 2000 vuotta! Toivottavasti joulun ilosanoma saavuttaa myös sinun sydämesi. Minusta tuntuu, että tuo ilosanoma on tämän ajoittain yhä hullummaksi muuttuvan maailman keskellä ajankohtaisempi kuin koskaan: ”Älä pelkää. Sinulle on syntynyt Vapahtaja!”

Siunattua joulua sinulle ja läheisillesi!

Oulussa adventin alla 2019
Jukka Keskitalo
Oulun hiippakunnan ja ulkosuomalaistyön piispa

tervehdys pdf-tiedostona

Tue Dec 17 11:56:00 EET 2019