Tehkää se minun muistokseni

Taiten valmistettu karitsa oli asetettu matalalle pöydälle keskelle huonetta. Alkuruoaksi tarjottiin kitkerän makuisia yrttejä ja punasävyistä hedelmäsosetta muistutuksena Egyptin orjuuden katkerista vuosista ja savesta, josta tiilet Egyptissä poltettiin. Viinimaljan äärellä talon isäntä kertoi siitä, kuinka Jumala vapautti kansansa orjuudesta. Sitten isäntä siunasi leivän, mursi sen ja antoi jokaiselle palan. Tämän jälkeen juotiin siunauksen malja. Ateria päättyi kiitosrukoukseen ja psalmiin.

Jeesus oli kokoontunut ystävineen pääsiäisaterialle. Tarjolla oli karitsaa, leipää ja viiniä ja ystävät odottivat tuttuja sanakäänteitä ja eleitä aterian lomassa. Ottaessaan leivän ja murtaessaan sen Jeesus sanoi: „Ottakaa ja syökää, tämä on minun ruumiini.” Siunauksen malja kädessään hän sanoi: „Juokaa tästä kaikki. Tämä malja on uusi liitto minun veressäni, joka vuodatetaan syntien anteeksiantamiseksi. Tehkää se minun muistokseni.” Jeesus antoi vanhoille perinteille uuden merkityksen. Enää ei muisteltu pelastumista Egyptin orjuudesta, vaan uutta liittoa, uutta yhteyttä Jumalaan, joka tuli todeksi Jeesuksessa.

Ehtoollinen teologisesti tarkasteltuna

Kristityt ovat mitä ilmeisimmin viettäneet ehtoollista aivan alusta alkaen, vaikka emme aivan tarkkaan tiedä miten. Korinttin seurakunnassa syntyi ongelmia ehtoollisen viettoon liittyen, mikä sai Paavalin antamaan tarkempia ohjeita (1. Kor. 11). Paavalin pohdinnat antavat ymmärtää, että ehtoollinen oli ravitseva ateria. Todennäköisesti ihmiset tulivat yhteiseen kokoontumiseen eri aikoihin ja toivat mukanaan ruokatavaroita varojensa mukaan. Köyhien ihmisten päästessä paikalle vasta iltamyöhällä rikkaat olivat jo syöneet runsaasti, eikä köyhille riittänyt kuin aterian tähteitä. Paavali kuvaa ehtoollista ensisijaisesti kristittyjen yhteyden ateriana, ja moittii seurakuntaa kovin sanoin tällaisesta köyhiä ihmisiä sortavasta käytännöstä. „Ateriasta tulee Herran ateria vasta kun koko ateriatapahtuma vietetään niin, että kristittyjen keskinäinen jakaminen ja yhteys tulevat näkyviin siinä.”¹

Ehtoollisen merkitys

Paavalia voidaan pitää kristinuskon ensimmäisenä teologina. Hän ei kuitenkaan laatinut teologiansa systemaattista esitystä, vaan ehtoollisen merkitystä on pohdittava Paavalin ja evankelistojen tekemien viittausten perusteella.

Paavalin sanat 1. Kor. 11: 23-25 viittaavat Kristuksen kuolemaan ratkaisevana pelastustapahtumana. Sanamuoto antaa ymmärtää, että leipä ja viini merkitsevät tai symboloivat Kristuksen ruumista ja verta. Sen sijaan niiden perusteella ei voi päätellä, että leipä ja viini aineellisesti muuttuisivat tai edes sisältäisivät Kristusta. Ehtoollinen on yhteyden ateria ja samalla muistoateria, joka ilmaisee, mitä kaikkea Jumala on tehnyt ihmisten hyväksi.

Myöhemmässä ehtoollisteologiassa ehtoollisen merkitys alettiin liittää yhä tiiviimmin nimenomaan leipään ja viiniin. Samalla painotus siirtyi kristittyjen välisestä yhteydestä syntien anteeksiantamiseen. Ehtoollisesta tuli sakramentti – pyhä toimitus, jossa ehtoollisaineet välittävät ihmiselle sen pelastuksen, jonka Kristus kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan mahdollisti.

Traagista kyllä, ehtoollisesta, joka alun perin merkitsi kristittyjen yhteyden ateriaa, on tullut yksi suurimmista kirkkokuntien välisistä kiistakapuloista. Suurimpien kirkkokuntien jäsenillä ei ole ehtoollisyhteyttä keskenään. Tämä johtuu siitä, että eri kirkkokunnat tulkitsevat ehtoollisen merkityksen eri tavoin. Karkeasti ottaen voidaan sanoa:

• Katolinen kirkko opettaa, että ehtoollisaineet muuttuvat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio-oppi). Ortodoksikirkkojen opetukset saattavat poiketa hiukan toisistaan, tulevat kuitenkin pääperiaatteissaan lähelle tätä käsitystä.
• Reformoitu kirkko opettaa, että ehtoollisaineet symboloivat Kristuksen ruumista ja verta.
• Luterilainen kirkko opettaa, että ehtoollisaineet ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri, siis enemmän kuin vain symboli, mutta toisaalta olemuksellisesti edelleen leipä ja viini (reaalipreesens-oppi).

Luterilainen ehtoolliskäsitys

Luterilaisen ehtoolliskäsityksen mukaan ehtoollisen „leipä ja viini ovat Kristuksen todellinen ruumis ja veri” (Katekismus §37). Ehtoollisaineet eivät olemuksellisesti muutu muuksi, eivätkä ne sisällä mitään maagista voimaa. Sakramentti syntyy, kun sana liittyy aineeseen. Sanalla voidaan tässä yhteydessä ymmärtää toisaalta ehtoollisen asetussanat, joita lausuttaessa piirretään ristinmerkki ensin leivän ja sitten viinin yli ja toisaalta ehtoollisrukoukset. Ehtoollisrukouksessa puolestaan toisaalta muistetaan Jumalan suuria pelastustekoja luomisesta Kristuksen kuolemaan ja ylösnousemukseen ja toisaalta pyydetään Jumalaa uudistamaan seurakuntaansa ja lahjoittamaan sille Pyhä Henki. Luterilaisen teologian mukaan ei ole tarpeen määritellä, mikä ehtoollisliturgian osa erityisesti saa aikaan sen, että Kristus on todellisesti läsnä ehtoollisaineissa. Ehtoollinen on mysteeri, jota ihminen ei koskaan voi täysin ymmärtää. Sen vaikutus on Jumalan työtä, jonka ihminen voi ottaa vastaan uskoen.

Ehtoollinen lahjoittaa sen nauttijalle syntien anteeksiantamisen. Voidaan ajatella, että jos Jeesus kuoli koko ihmiskunnan syntien puolesta, niin ehtoollisella jokainen ehtoolliselle osallistuja pääsee osalliseksi tästä anteeksiantamuksesta. Ehtoollinen ikään kuin konkretisoi yleisen pelastuksen lahjan yksittäiselle ihmiselle. Siksi sanotaan, että ehtoollinen on sovinnon ja anteeksiantamuksen ateria. „Ehtoollista nauttimalla pysymme Kristuksessa ja hän pysyy meissä. Kristuksen ruumis, elämän leipä, ruokkii ja vahvistaa kasteessa alkanutta hengellistä elämää. Kristuksen veri, kuolemattomuuden lääke, parantaa meitä ja lahjoittaa meille iankaikkisen elämän. Ehtoollinen ennakoi taivaallista juhla-ateriaa, jolle Kristus kerran kokoaa kaikki omansa.” (Katekismus § 38)

¹ Kari Kuula, Paavali, kristinuskon ensimmäinen teologi, Helsinki 2001 (s. 333)

kuva: Kirkon kuvapankki / Teemu Junkkaala