Monikielisyyden monet (turhat) myytit

Kieli on myös valtaa. Nykyiset kielemme ovat syntyneet vuosituhansien kielikontakteista, kansainvaelluksista ja valloituksista, ja kielen pysyvin ominaisuus on aina ollut sen muuttuvuus. Elämme toisaalta kansallisvaltioajattelun ja kirjoitetun kielen hallitsemassa maailmassa, jossa normista poikkeaminen on väistämättä “väärin” ja samalla liikkuvuus on suurta ja vieraiden kielten osaaminen arvokas taito.

Moni meistä ulkosuomalaisista, muunkielisten puolisoista ja monikielisten lasten vanhemmista on kuullut mitä oudompia kysymyksiä ja kommentteja lasten monikieliseen kasvatukseen liittyen. Ihastellaan, kauhistellaan ja tarjotaan hyvää tarkoittavia tai täysin tyrmistyttäviä “neuvoja”. Usein neuvomassa ovat myös ammattikasvattajat, opettajat tai lääkärit. Vaatii todellista luonteenlujuutta tarjota omalle jälkikasvulleen luonnollinen, monikielinen kieliympäristö, johon myös kanssaihmiset suhtautuisivat suopeasti. Tässä pari esimerkkiä piintyneistä myyteistä:

Liian monta kieltä sekoittaa lapsen pään.

Vaikka kielitieteelliset tutkimukset ovat jo vuosikymmeniä todistaneet päinvastaista, edelleen luullaan, että monta kieltä saisi lapsen jotenkin sekaisin, ja että kielet täytyisi oppia jossakin järjestyksessä, jotta ne kehittyisivät “oikein”. Monikielisyyttä on pidetty myös “normaalin” kielenkehityksen hidasteena. Monikielisyys ei ole kognitiivinen poikkeustila, vaan aivot kykenevät syntymästä lähtien - ja jopa sitä ennen - käsittelemään ja varastoimaan monia kieliä samanaikaisesti. Monikielisyys on siis täysin normaalia, eikä yksikielisyyttä tule käyttää kehityksen mittarina.

Monikielinen lapsi ei opi mitään kieltä kunnolla, vaan lapsista tulee puolikielisiä.

Kuvitellaanpa tilanne, että lapsen ei anneta harrastaa ampumahiihtoa tai balettia, jotta uimataito ei kärsi. Eikö kuulostakin hullulta? Yhden lajin harjoittaminen ei ole toiselta pois, vaan erilaisten lihasten harjoittaminen vaikuttaa kokonaisvaltaisesti ja tukee toisia. Samalla tavalla kaikki omaksumamme ja oppimamme kielet, niiden kuuleminen ja tuottaminen, kehittävät kognitiivisia kykyjä ja ammentavat aivojen yhteisestä kielivarannosta. Se, mihin panostamme, kehittyy ehkä enemmän ja nopeammin, mutta itse “puolikielisyys” on termi, jota mikään nykytutkimus ei tue. Jos lapsen kielitaito ei tunnu kehittyvän, syyt voivat olla todella monessa tekijässä. Ehkä syötettä ei ole tarpeeksi, tai syyt ovat ennemminkin sosiaalisia. Kielten sekoittuminen ei myöskään ole merkki kielen kehityksen häiriöistä, vaan hyvin luonnollinen ja monisyinen osa monikielisen arkea.

Vain syntymästä asti useita kieliä oppinut ja niitä täydellisesti puhuva on oikeasti monikielinen.

Myytti täydellisestä kielen puhujasta on jo aikansa elänyt - kuka ns. yksikielinenkään hallitsee täydellisesti kaikki oman kielensä puhetavat, sanastot, ammatti-ilmaisut, jne? Kieli elää, muuttuu ja kehittyy, puhetilanteet ja -kumppanit vaihtuvat, ja monikielisyys ilmenee joustavana kykynä tulla toimeen eri kielillä eri tilanteissa. Kielen omaksuminen ja oppiminen on elinikäinen prosessi. Lapset ja aikuiset oppivat kieltä eri tavalla, mutta kaikenikäisillä on edellytykset kehittyä monikielisiksi, jos vain kielille on tarve ja tarkoitus. Aksentti ei ole kielitaidon mittari, vaan riippuu henkilökohtaisesta kyvystä kuulla ja tuottaa erilaisia äänteitä.

Monikielisyyteen ei ole yhtä reseptiä. Lapsen persoona, tapa oppia kieltä tai vuorovaikutustaidot voivat aiheuttaa vääriä johtopäätöksiä, joihin edelleen liian usein tarjotaan ratkaisuksi kielten määrän karsimista. Toimiva monikielisyys vaatii kielellisiä voimavaroja, mutta myös motivaatiota, aitoa halua ja tarvetta käyttää eri kieliä aktiivisesti ja hakea niillä kontaktia. Asenteilla ja kielten arvostuksella yhteiskunnassa on myös suuri vaikutus. Vanhempien ja kasvattajien tehtävä on tarjota lapselle riittävää, monipuolista kielisyötettä, josta lapsi ikä- ja kehitystasonsa sekä tarpeensa mukaan voi poimia tarvittavat ainekset omaan käyttöön. Kielipoliisiksi ei tarvitse ryhtyä, vaan olla itse esimerkki avoimesta suhtautumisesta ympäristön kieliin ja niiden puhujiin, ja tarjota lapselle positiivisia kokemuksia kiel(t)en parissa. Kuunnellaan, keskustellaan, luetaan yhdessä - ja näytetään esimerkkiä elävästä monikielisyydestä, johon pölyttyneet myytit eivät enää kuulu!

teksti ja kuva: Hanna Guyot

FM, Aikuiskouluttaja (kielitieteet, monikielisyys, suomen kieli ja suomalainen kulttuuri), Kulturmittlerin