Uutislistaukseen

Tapio Luoma uusi arkkipiispa

Espoon ja ulkosuomalaistyön piispa Tapio Luomasta tulee Suomen evankelis-luterilaisen kirkon seuraava arkkipiispa.

Onnea ja siunausta!

piispa Tapio Luoma, kuva: KT / Aarne Ormio

Espoon hiippakunnan piispa Tapio Luoma on valittu Suomen evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispaksi. Alustavan laskennan mukaan Luoma sai 56,17 prosenttia ehdokkaiden yhteenlasketusta äänimäärästä torstaina 1.3. käydyssä vaalissa.

Tapio Luoman saama äänimäärä oli 374,667 ja vastaehdokkaana toisella kierroksella olleen Porvoon hiippakunnan piispa Björn Vikströmin 292,333. 

Espoon hiippakunnan piispa, teologian tohtori Tapio Luoma on syntynyt vuonna 1962. Hänet vihittiin papiksi vuonna 1987 ja Espoon hiippakunnan piispaksi helmikuussa 2012. Tätä ennen hän oli Seinäjoen kirkkoherra vuodesta 2002 lähtien. Tapio Luoma on myös toiminut Lapuan hiippakunnan pappisasessorina vuosina 2001–2007 ja Etelä-Pohjanmaan rovastikunnan lääninrovastina 2010–2012. Hän on ollut kirkolliskokouksen sekä useiden kirkollisten toimielinten jäsen. Hänet on valittu vuoden papiksi vuonna 2000.

Uusi arkkipiispa aloittaa tehtävässään 1.6.2018, jolloin nykyinen arkkipiispa Kari Mäkinen jää eläkkeelle. Arkkipiispa asetetaan virkaan Turun tuomiokirkossa 3.6.2018.

Lähde: Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tiedote 1.3.2018

2018-03-01 15:19:00.0