Toivo -

väkinäistä optimismia vai hyvässä huomassa Jumalan lähellä?

Osallistuin taannoin keskusteluun, jossa yksi osapuoli kysyi muilta, miten ymmärrämme näinä aikoina toivon. Kysyjä koki, että toivo tai toivosta puhuminen on kärsinyt inflaation. Hänen mielestään se on otettu vääränlaiseen käyttöön, väkinäisen optimismin (”Zweckoptimismus”) ja sinnikkyyteen kannustavien kannatuspuheitten (”Durchhalteparolen”) tarkoitusperiin.

Ja, kyllä! Olemme kaikki kuulleet näitä lupauksia paremmista ajoista, kunhan vielä vähän jaksamme ponnistella. Ja, kyllä! Onhan siinä perää. Mitä enemmän puhallamme yhteen hiileen ja toimimme yhteisen hyvän puolesta, sitä enemmän saamme tuloksia ja muutosta parempaan aikaiseksi. Silti emme ole voineet välttyä siltä, että toivon lupaukset paremmista ajoista kesällä, syksyllä, talven jälkeen, keväällä, kesällä… ovat väsyttäneet meitä, monia jopa lamaannuttaneet.

Mutta kristillinen toivomme? Onko se sellainen, joka katsoo vain tulevaan onnelaan?

Paastonaika on alkanut. Kuljemme vielä Jeesuksen kärsimystiellä, mutta pian jo näemme pääsiäisen ylösnousemuksen ilon. Jeesus todistaa meille, että hän voitti kuoleman ja todellakin on Jumalan Poika. Paastonaika on matka, jolla voimme keskittyä Jumalaan, suhteeseemme häneen ja uskoomme, tarkastella sielumme tilaa. Ja sitä kehystää koko ajan toivo! Sellainen toivo, joka ei lähde siitä, että nyt vain pitää jaksaa ja sinnitellä, joskus sitten on palkintona paremmat ajat luvassa. Vaan sellainen toivo, jonka huomassa meidän on nyt jo turvallista olla, joka lohduttaa ja tuo Jumalan Hengen lähelle, mutta ei sulje kipua pois, ei ohita mieltä painavia asioita, ei käännä katsettaan pois kivusta. Se on toivo, joka kantaa sisällään Jumalan koko rakkauden meitä kohtaan ja samalla sisältää kaikki huolet, kysymykset ja surut. Se on toivo, joka antaa meille voimia elää tämäkin aika ja tässä hetkessä luottaen Jumalan kannatteluun. Sillä hän kannattelee tässä ja nyt, eikä vasta silloin, kun kaikki on taas hyvin tai ”normaalia”. Hän on nimenomaan siellä, missä asiat eivät ole hyvin. Jeesuksen tavoin, joka oli ja eli siellä, minne toiset eivät edes katsoneet. Jeesus lupasi jo ihmisten parissa liikkuessaan huolenpitoa, armoa ja läsnäoloa – turvaa ja toivoa – sinne, missä niin moni asia oli epävarma ja pielessä. Tämän lupauksen hän vei ylösnousemuksellaan päätökseen!

Pääsiäissunnuntain Vanhan testamentin teksti sanoo:

”Tämä on meidän Jumalamme! Häneen me panimme toivomme, ja hän pelasti meidät. Tämä on Herra, häneen me kiinnitämme toivomme, iloitkaamme ja riemuitkaamme! Hän pelastaa meidät.” (Jes. 25: 9)

Toivo – hyvässä huomassa Jumalan lähellä elämämme matkalla ja ylösnousemuksen lupauksen kannattelemana!

Haluan lähettää teille kaikille toivon valoa paastonaikaan sekä ilon loistetta pääsiäisen hetkiin!

Katri Oldendorff
Pohjois-Saksan suomalaispappi