Pelkäänkö turhaan?

”Mitäpä jos” kysyy artisti Samuli Putro laulussaan, joka käsittelee erilaisia jossitteluja, pelkoja ja huolia. Olen ottanut tavaksi kuunnella tuon kappaleen aina kun murheet ja pelot ottavat ajatuksissa vallan.

”Mitäpä jos sä pelkäät turhaan?” on kiteytys laulun sanomasta. Kadehdin ihmisiä, jotka voivat nukkua yönsä rauhallisesti missä elämäntilanteessa tahansa. Ota rennosti, älä stressaa – yksinkertainen mutta murehtijalle haastava neuvo. Joskus ”mitäpä jos?” muuttuukin ”mitä kun?” -kysymykseksi. Silloin harmittaa, että ei osannut ottaa rennosti hetkellä, jolloin todellisia huolia ei vielä ollut. Meillä nykyihmisillä on usein illuusio tai ainakin toive siitä, että elämää voisi hallita tai suunnitella halunsa mukaisesti. Koska kuitenkin on pakko sietää epävarmuutta, jää kaksi vaihtoehtoa: murehtia lakkaamatta tai heittäytyä toivoen sen varaan, että asiat järjestyvät tarkoitetulla tavalla. Jälkimmäinen vaatii luottamusta ja nöyryyttä sen edessä, että itse emme voi hallita kaikkea.

Miltä mahtoi tuntua Jeesuksen matkaan heittäytyneistä opetuslapsista, jotka saivat usein kuulla mestarinsa ympäripyöreiltä vaikuttaneita vastauksia siihen, mitä oli odotettavissa taivaan valtakunnassa, matkan määränpäässä? Evankeliumien rivien välistä voi lukea heidän kokeneen aika ajoin epävarmuutta, huolta, pelkoakin. Mitä jos tässä tehdään raskasta matkaa turhaan? Mitäpä jos jätinkin koko entisen elämäni, kaiken, saamatta mitään tilalle?

Jeesus puhuu vuorisaarnassa Jumalan huolenpidosta ja ihmisen huolista. Hän osoittaa vertailukohteen taivaan linnuissa ja kedon kukissa. Vuorisaarnan autuaaksi julistuksen ja rakkauden lain painavien sanojen jälkeen nämä puheet tuntuvat ensikuulemalta kumman kepeiltä. Kuulijoille olivat tuttuja Palestiinan purppuranpunaisena hehkuvat unikkoniityt ja värikkäät vuokkokedot. Kukkien kuitenkin kerrotaan kukoistaneen vain yhden päivän. Sen jälkeen lakastuneet kaunottaret joutuivat uunina toimineen keraamisen rasian sytyttimeksi. Näinkin lyhytaikaisen luontokappaleen oli Luoja suunnitellut viimeisen päälle!

Jeesus tiesi ja tunsi sen ajan ihmisten huolet ja murheet. Huolettomuuteen kehottamisella ei ollut tarkoitus opettaa vastuuttomuutta, vaan suostumista Jumalan johdatukseen ja luottamusta hänen huolenpitoonsa, joka tuntee meidän parhaamme. Martin Lönnebon rukoushelmissä yksi helmistä on taivaansininen pyhän huolettomuuden helmi. Helmen rukous kuuluu:

Herra, sinä tiedät, mitä tarvitsen. Varjele minut huolehtimasta.

Toivon, että kuluva kesä opettaisi jotakin huolettomuuteen ja hetkeen heittäytymisen siunauksesta. Antaisi aikaa katsoa kedon värikkäitä kukkia, keltaisena loistavaa voikukkapeltoa tai vaikkapa moniväristä unikkoliinaa kesäisellä kahvipöydällä. Kuinka paljon kauneutta Luoja onkaan tuhlannut pieniin, ympärillämme oleviin yksityiskohtiin! Jumalalle me, hänen lapsensa, emme ole vain somisteita. Meihin Hän on valmis tuhlaamaan huolenpitoaan loputtomasti. Mitäpä jos muistaisit, kuinka paljon rakkauttaan Hän käyttää juuri sinuun.

Anna-Maari Tölle