Aika säilyttää ja aika viskata menemään

Keväällä seurasin, miten tien reunoille kasaantui valtavia tavarapinoja. Huonekaluja, kodinkoneita, astioita, leluja, kirjoja ja levyjä. Katsoin, miten asuntoja tyhjennettiin muuttoautoihin ja miten muuttajien lisäksi moni päätti kevään ja kesän aikana käydä läpi omia tavaroitaan, karsia ja organisoida elämäänsä.

Niin myös minä kävin läpi kaapit ja laatikostot. Tavara kerrallaan mietin, mistä voisin luopua. Kaapista löytyi vaikka mitä – oli maljakkoa ja liinaa, vaatteita, kirjoja, levyjä. Jokaiseen tavaraan tuntui liittyvän joku tarina tai muisto ja moniin liittyi paljon tunnearvoa. Huomasin, että joistakin asioista luopuminen tuntui helpolta, mutta joistakin tarpeettomiltakin tuntuvista asioista halusin yhä pitää kiinni.

Tavaroista luopuminen on yksi luopumisen osa-alueista. Se on ehkä luopumisen osa-alueista jollakin tavalla helpoin, mutta tavaroista ja asioista luopumiseenkin voi liittyä irtipäästämisen kipua ja surua. Usein jokaisella tavaralla, jota olemme kuljettaneet mukanamme, on meille jokin tarina tai muisto kerrottavana. Ne ovat osa meille tärkeää elämänvaihetta tai muistuttavat meille tärkeistä ihmisistä. Luopuminen ja irtipäästäminen voivat kuitenkin tehdä elämästä vapaampaa tai keveämpää. Usein luopuminen on osa suruprosessia, joka auttaa suuntaamaan katseen elämässä eteenpäin.

Meistä jokainen joutuu elämänsä aikana käymään läpi monta luopumista ja siihen liittyvää surua. Meidän on opittava luopumaan tavaroista, opittava päästämään irti haaveista, ja luovuttava meille monista rakkaista ihmisistä. Luopuminen ei koskaan ole helppoa eikä yksinkertaista. Aikaisemmin ajateltiin, että luopumiseen liittyvä suru on prosessi, joka alkaa ja päättyy. Nykyään kuitenkin ajatellaan, että suru muuttuu, mutta pysyy osana ihmisen elämää. Jossakin vaiheessa suru usein helpottaa ja ”arkipäiväistyy” . Sen kanssa oppii elämään ja tulemaan toimeen. Surun kanssa eläminen ja luopumisen kipu ovat kuitenkin aina yksilöllisiä.

Aika ajoin oman elämän läpikäyminen ja siihen liittyvä asioista luopuminen on eheyttävää. Usein luopuminen auttaa katsomaan elämää uudenlaisesta näkökulmasta. Kaikesta ei tarvitse kuitenkaan päästää irti yhdellä kertaa eikä koko elämää tarvitse laittaa uusiksi kertaheitolla. Luopumiselle ja surulle pitää antaa aikaa. On myös tärkeää muistaa, että surua ei voi pyyhkiä pois pakkaamalla tavaroita laatikoihin ja kantamalla niitä tienreunaan.

Kun kesällä kävin läpi kaappejani ja hypistelin tavaroitani, kävin mielessäni samalla läpi omaa elämääni. Joidenkin tavaroiden kohdalla tuli tunne, että niistä olin valmis luopumaan, mutta joihinkin liittyi yhä sellaisia tunnemuistoja, joista en aivan vielä ollut valmis päästämään irti.

Kantaessani viimeistä laatikkoa autoon ja lähtiessäni ajamaan kohti kierrätyskeskusta mietin Saarnaajan kirjan sanoja:

”Kaikella on määrähetkensä, joka asialla taivaan alla… aika nauraa ja aika itkeä…aika on säilyttää ja aika viskata menemään.” 

Hanna Savukoski
Lounaisen Saksan suomalaispappi