Sanoilla on väliä

 

Kieli on pieni ruumiinjäsen, mutta silti se puhuu suuria. Millaisen tulen se saakaan roihahtamaan! Millaisen metsän se sytyttääkään! … Täydellinen on se, joka ei koskaan harhaudu puhumaan perättömiä. Jaakobin kirje 3: 5, 2

Suomalainen sananlasku tiivistää Jaakobin ajatuksen: ”Sano mitä ajattelet ja ajattele mitä sanot”.

Vanhan Testamentin profeetat eivät hymistelleet. Jeesus ei hymistellyt. He tarttuivat epäkohtiin, ja peilasivat ihmisten puheita ja tekemisiä Jumalan puheeseen. Jeesus sätti ihmisiä silloin, kun nämä joko suoraan vastustivat Jumalan sanaa tai kun joku korosti omaa tärkeyttään toisen kustannuksella. Silti Jeesus ei sättiessäänkään tehnyt ketään naurunalaiseksi – ei syntistä naista, ei fariseuksia ja kirjanoppineita, ei Pietaria, eikä Sepeteuksen veljeksiä, jotka toivoivat itselleen mainetta taivasten valtakunnassa. Hän nosti kissat pöydälle, tarttui konflikteihin ja pyrki keskustellen osoittamaan, miltä Jumalan rakkaus juuri tässä tilanteessa näytti. Jeesus ei tiettävästi myöskään juorunnut kohtaamiensa ihmisten asioista eteenpäin ja toisinaan hän jopa kielsi ihmisiä kertomasta muille, mitä olivat kokeneet. Ehkä siksi, että halusi suojella heitä.

Klisee sanoo suomalaisten olevan hiljaisia jurottajia. Toki tiedämme erot itä- ja länsisuomalaisten, karjalaisten ja hämäläisten välillä. Meidän joukossamme on puheliaitakin ihmisiä, mutta kaikille ”small talk” ei ole luontaista. Kun koronapandemiaa vastaan alettiin taistella kieltämällä tapaamiset, arkisen juttelun merkitys työpaikalla tai kerrostalon rappukäytävässä tuli näkyväksi. Sananen naapurille – onpa jaksanut sataa, hyvinpä näyttävät sinun sipulisi kasvavan – viestii siitä, että huomaamme hänet. Se että menemme juttelemaan niitä näitä asuntoonsa sidotulle tai lähikadun kielitaidottomalle ilmentää Jumalan rakkautta maailmassa.

Jumala haluaa puhutella meitä – kohdata siinä elämäntilanteessa, missä juuri nyt olen. Sana haluaa milloin oikaista, milloin lohduttaa tai rohkaista, milloin avata silmäni näkemään totuus – itsestäni tai jostain ympärillä olevasta. Jos itse olen koko ajan äänessä, on vaikea kuulla, mitä Jumala sanoo.

Samalla Jaakobin kirje kehottaa meitä jatkuvasti punnitsemaan: Uskallanko sanoa, mitä ajattelen, muistanko ajatella miksi sanon sen, mitä sanon? Uskallanko nostaa huomaamani epäkohdat esiin? Osaanko olla samalla korostamatta omaa erinomaisuuttani, tekemättä ketään naurunalaiseksi, lyömättä lyötyä? Muistanko ystävällisen jutustelun merkityksen, kiitoksen ja rohkaisun?

Me olemme Jumalan sanan välikappaleita. Meidän puheidemme ja toimintamme kautta Jumala kohtaa toisia ihmisiä – milloin lohduttaa tai rohkaisee, milloin avaa heidän silmänsä näkemään totuus. Sanat luovat ilmapiiriä – pelon ja epäsovun tai rakkauden ja hyväksynnän ilmapiiriä. Jumalan Sana ja meidän sanamme.

Päivi Lukkari
Itä- ja Keski-Saksan suomalaispappi