Kirjallisuuspiiri Zoomissa

ti 17.9. klo 18.00 – 20.00
lähikuva avoimesta kirjasta, jonka päällä toinen kirja suljettuna

Verkkotapahtuma

Linkki avautuu uudessa välilehdessä

Tapahtuma toistetaan ulkoisessa palvelussa

Raija Oranen: Iso

Uusi kirjallisuuspiiri Zoomissa alkaa! Tule mukaan keskustelemaan ruudun välityksellä kirjallisuudesta muiden kirjanystävien kanssa. Kirjallisuuspiiri kokoontuu syyskaudella kaksi kertaa. Mukaan voi tulla, vaikka ei aiheena olevaa teosta olisikaan lukenut, mielenkiinto riittää. 

Syksyn ensimmäisessä tapaamisessa aiheena on Raija Orasen romaani Iso, joka kertoo suomalaisen teollisuuden suurhahmosta Gösta Serlachiuksesta. Teoksen esittelee Kaija Gaupp. Kirjan esittely kustantajan sivuilla: Iso | Otava

Linkki avautuu uudessa välilehdessä


Järjestäjä

Kaikki seurakunnat

Ota yhteyttä

viestintäkoordinaattori / Referentin für Kommunikation
+49 1515 1937291

Olen Tuula Lyytikäinen ja aloitin maaliskuun 2022 alusta työn suomalaisten seurakuntien palveluksessa tehtävänäni mm. Rengas-lehden ja Renkaan sosiaalisen median kanavien toimittaminen ja ylläpito, yhteydenpito Suomalaisen kirkollisen työn keskuksen toimiston, suomalaisten pappien ja seurakuntien välillä sekä jäsenrekisterin ja kotisivujen ylläpito.

Olen asunut Saksassa kymmenisen vuotta, meidän tarinamme on se tuttu eli muutimme tänne puolisoni työn vuoksi, ja muutama vuosi ulkomailla on sittemmin hieman venähtänyt. Asun eteläisessä Hessenissä keskellä kauneinta Odenwaldia, ja niinpä Frankfurtin suomalainen seurakunta on tullut minulle ja perheelleni tutuksi. Suomalaisten seurakuntien Instagram-tilin seuraajille saatan olla myös tuttu, olen päivittänyt jo useamman vuoden ajan tiliä yhtenä vapaaehtoisista.

Rakkain vapaa-ajan puuhani on käsityöt, niitä olen tehnyt lapsesta asti, ja käsillä tekeminen on minulle lähes yhtä itsestäänselvyys kuin hengittäminen. Myös luonnossa liikkuminen on tärkeää, vaellus- ja maastopyöräreitit kutsuvat säännöllisesti. Syksyisin mikään ei saa minua pidettyä poissa sienimetsästä, keskieurooppalainen sienilajisto on kiehtovaa, ja se tarjoaa koko ajan uutta opeteltavaa. Hyvä kirja on lukemisen arvoinen, ja maailmassa on niin monta lukematonta kirjaa. Minut löytää usein myös pianon äärestä tai huilua omaksi ilokseni soittelemasta.

Haluan omalla työlläni auttaa suomalaisia seurakuntia, pappeja ja vapaaehtoisia heidän tärkeässä työssään. Suomen kieli on minulle tärkeä, sen vaaliminen on varsinkin ulkomaanvuosien aikana muodostunut sydämen asiaksi. Toivon Renkaan tarjoavan jatkossakin kiinnostavaa lukemista suomeksi, ja vaikka painetun sanan tulevaisuus on digitalisaation myötä suuressa murroksessa, on sillä kuitenkin paikkansa. Haluan tehdä tätä työtä partiolaisten vanhaa vaeltajien tunnusta siteeraten: ”Palvelen!”

Mein Name ist Tuula Lyytikäinen und ich bin seit Anfang März 2022 die neue Referentin für Kommunikation des Zentrums der finnischen kirchlichen Arbeit in Deutschland. Ich freue mich, mit meiner Arbeit die finnischen Gemeinden, Pfarrerinnen und Ehrenamtlichen unterstützen zu können. Die finnische Sprache ist mir wichtig, sie ist für mich nicht nur ein Werkzeug, sondern ein Teil meiner Seele. Schon deswegen finde ich diese Zeitschrift sehr wichtig, obwohl durch die Digitalisierung es in der Zukunft sicherlich auch viele Veränderungen geben wird.

Seit etwa zehn Jahren lebe ich in Deutschland. Ich wohne mit meinem Mann und zwei Kindern in Südhessen, wo der schöne Odenwald sehr gute Möglichkeiten zum Wandern und Mountainbiking bietet. Bei schlechtem Wetter mache ich gerne Handarbeiten oder spiele Klavier oder Flöte. Ein gutes Buch, auf Finnisch oder Estnisch oder heutzutage auch auf Deutsch, ist immer lesenswert.


Kirjoitus on julkaistu Rengas-lehden numerossa 5-6/2022.