Kansallismielinen vai kansainvälinen?

Ihmiset suhtautuvat hyvin vaihtelevasti kansalliseen identiteettiin ja kotiseutuun.

Osa Renkaan lukijoistakin kokee suomalaisuuden vahvana osana olemistaan; se on mielikuva, johon ympärillä olevaa todellisuutta peilataan. Joskus jopa ero todellisen ”minän” ja kuvitteellisen ”suomalaisen” välillä hämärtyy. Äärimmillään tämä voi johtaa siihen, että kaikki Suomea ja suomalaisuutta koskeva kritiikki koetaan kovin henkilökohtaisena.

Jotkut puolestaan kokevat olevansa koko maailman kansalaisia, joita mitkään kansalliset ja maantieteelliset rajat eivät sido. Tällöin suomalaisuudesta voi tulla rasite, mikäli ympäristö näkee henkilön lähinnä suomalaisuuden eikä hänen yksilöllisempien ominaisuuksiensa valossa. Äärimmäisyyteen vietynä kosmopoliittinen ihminen kieltää oman kansallisen menneisyytensä, vaikka äidinkielestään ja kulttuuristaan on mahdotonta päästä eroon.

Brittiläisen David Goodhartin mukaan eurooppalaiset voidaan nykyisin jakaa kolmeen ryhmään sen mukaan, miten kansallinen identiteetti ja kotiseutu määrittävät mielenmaisemaa: ”somewhere” - ihminen, joka on vahvasti juurtunut omaan kansaansa ja maahansa ja ”anywhere” maailmankansalainen, joka välttää liiallista kiinnittymistä ryhmäkohtaiseen tai maantieteelliseen identiteettiin. Nämä kaksi muodostavat kilpailevat ääripäät myös politiikassa. Goodhartin mukaan suurin osa eurooppalaisista kuuluu kuitenkin joukkoon, jota hän kuvaa sanalla ”inbetweeners”: he eivät tiedä, kuuluako kansallismielisten vai kansainvälisten joukkoon.

Liittyykö kristillinen usko puolestaan saumattomasti isänmaallisuuteen vai onko se lähimmäisenrakkauden keskeisyyttä korostavan liberalismin jatke? Raamattu antaa kysymykseen ristiriitaisen vastauksen. Evankeliumien valossa Jeesus oli hyvin vahvasti ”somewhere”: identiteetiltään juutalainen opettaja, joka halusi pelastaa kansansa eikä perustaa juutalaisuuden rinnalle uutta uskontoa. Jeesus Nasaretilainen ei aikuisiällä tiettävästi poistunut kotiseudultaan, hän oli Galilean mies.

Apostoli Paavali puolestaan oli kansainvälinen: juutalainen ja kreikkalainen mies, joka halusi opetuksellaan tavoittaa kaikki ihmiset kielestä ja kansallisuudesta riippumatta. Rooman kansalaisena hän oli maailmankansalainen sanan alkuperäisessä merkityksessä, sillä Rooman valtakunta merkitsi tuolloin lähestulkoon koko tunnettua maanpiiriä. Paavalilla oli kotipaikkaoikeus joka paikassa (”anywhere”).

Vaikka Jeesus olikin lähempänä kansallismielistä juutalaista kuin kansainvälistä juutalais-kreikkalaista oppinutta, ei hänen opetuksensa universaalista lähimmäisenrakkaudesta anna tilaa rasismille ja suvaitsemattomuudelle. Toisaalta Paavalin opetus on monin paikoin konservatiivista ja valtiouskollisuutta korostavaa. Kysymykseen kristinuskon konservatiivisuudesta ja liberaaliudesta on mahdotonta vastata.

Käytännössä useimmat varhaisista kristityistä kuuluivat joukkoon ”inbetweeners”: he olivat matkalla kohti kristillistä kirkkoa lähtöpaikkanaan joko juutalainen tai pakanallinen perinne. Osa kristityistä piti vahvemmin kiinni kansallisesta ryhmäidentiteetistään, kun toiset korostivat seurakuntayhteyden olevan maailmanlaaja. Tässä jännitteessä elämme kirkossamme yhä tänään.

Matti Nikkanen
Etelä-Saksan suomalaispappi