Aika

Kyky ymmärtää aikaa erottaa vakiintuneen käsityksen mukaan ihmiset muusta luomakunnasta. Eläimilläkin näyttää olevan alkeellinen ajantaju, joka on sidottu luonnossa ilmeneviin muutoksiin, kuten yön ja päivän sekä vuodenaikojen vaihteluun. Mutta vain ihminen kykenee hahmottamaan ajan laajempana ilmiönä, joka määrittää koko luomakunnan olemista ja sen rajoja.

Aika ilmentää myös valtaa. Ajan ja vallan suhde näyttäytyy niin luonnossa, ihmisten välisessä kanssakäymisessä kuin suhteessa Jumalaan. Luonnossa aika ilmenee valtana syntymän ja kuoleman vuoropuhelussa. Kasvien lakastuminen
sekä eläinten ja ihmisten fyysinen kuolema julistavat ajan kulumisen vääjäämätöntä vaikutusta elämään, jota aika väistämättömällä vallallaan rajoittaa. Biologiselta kannalta kyse on solujen toiminnan lakkaamisesta. Luonnon lainalaisuudet asettavat ihmisenkin valtansa alle.

Ihmisten välisessä vuorovaikutuksessa ajan ja vallankäytön suhde on ilmeinen. Lait ja asetukset asettavat määräaikoja kansalaisten oikeuksille ja velvollisuuksille. Vakavat rikosoikeudelliset seuraamukset mitataan vankilassa vietettynä aikana. Aika liittyy usein myös rahaan: työssäkäyvälle ihmiselle määritellään sopimuksen mukainen työaika. Työn tuottavuus lasketaan kansantaloustieteessä ajan avulla, nimittäin työn tuotoksen suhteena työhön käytettyyn aikaan. Ihmisten välisissä suhteissa aika ilmenee usein käskevänä, uhkaavana ja rajoittavana.

Ihmisen suhde Jumalaan on Raamatun mukaan yhtäältä sidottu aikaan ja toisaalta vapaa kaikesta ajallisuudesta. Tämänpuoleinen todellisuus on määräaikaista ja katoavaa. Tuonpuoleinen todellisuus on ajatonta ja pysyvää. Jumala on sekä ajallisten että ajattomien asioiden Herra, jonka kaikkivaltius ilmenee luonnon, kansojen ja yksittäisten
ihmisten elämänvaiheiden kautta. Ajan kulumisen on asettanut Jumala, joka on sen ulkopuolella. Jumala päättää luomakunnan syntymän ja kuoleman. Syntymän ja kuoleman vuorovaikutus koskee myös ihmistä sikäli, että tämän
ruumis on katoava. Mutta kristillisen uskon mukaan ihmisen sielu on katoamaton. Jumala lupaa omilleen, että heidän sielunsa on tämän ajan loputtua yhdistyvä häneen lopullisella tavalla. Iankaikkinen elämä on elämää ajan ulkopuolella. Ihmisen ainutlaatuinen kyky ymmärtää aikaa antaa hänelle myös mahdollisuuden ymmärtää ajattomuutta. Jumalan valta tulee esiin usein aikaan verhottuna.

Jumalan ajassa asettamat rajat haastavat ihmisen, joka luontonsa puolesta on suuntautunut pikemmin iankaikkista elämää kuin rajallista, katoavaa elämää kohti. Tästä todistaa ihmisen elämänjanon ja kuolevaisuuden jyrkkä ristiriita.
Jumala ei ole suonut ihmiselle esteetöntä kykyä havaita iankaikkista todellisuutta, vaan toinen, pysyvä maailma tulee näkyväksi vähitellen ihmiskunnan historian välityksellä. Jumalan valtakunta on olemassa ”jo nyt, mutta ei vielä”. Jumalan lupaus pelastuksesta Israelin kansalle, syntien sovitus ristillä ja Jeesuksen ylösnousemus, Jumalan valtakunnan tulemisen odottaminen ja osallisuus iankaikkisen elämän toivosta kertovat siitä, että ihmistä kutsutaan murtautumaan ulos katoavaisuuden valtapiiristä.

Matti Nikkanen