”Maaliskuussa 1971 saavuin laivalla Hampuriin aloittamaan Keski-Euroopan siirtolaistyötä. Menin merimieskirkolle, jossa merimiespappi Göran Hellbergin kanssa katseltiin karttaa ja todettiin, että Köln näyttää olevan sopivan keskellä,” muistelee pastori Hannu Honkkila suomalaisen kirkollisen työn alkua Saksassa. Pastorin ensimmäinen tapaaminen ”seurakuntansa” kanssa kölniläisessä kapakassa kantoi hedelmää ja jo samana vuonna aloitti ensimmäinen suomalainen kirkkoraati toimintansa.

Äidinkielistä sielunhoitoa on Saksassa ollut tarjolla jo 1900-luvun alusta lähtien Suomen Merimieslähetysseuran toimesta. 1960-luvulla suomalainen siirtokunta oli kuitenkin kasvanut niin suureksi, että oman sielunhoitajan tarve kävi ilmeiseksi. Niinpä Suomen evankelis-luterilainen kirkko päätti lähettää papin hoitamaan tätä tehtävää. Monet vapaaehtoiset tarttuivat innolla uuteen haasteeseen ja Kölnin Berriksellä 25.5.1974 pidetyssä kokouksessa perustettiin virallisesti ”Suomenkielisen kirkollisen työn keskus, Zentrum der Finnisch-sprachigen Kirchlichen Arbeit”.

Suomenkielisen sielunhoidon ja kaksikielisten jumalanpalvelusten lisäksi seurakunnat tarjosivat alusta asti myös monipuolista kulttuuritoimintaa. ”Kuoro, avoin yliopisto, kansantanssiryhmä, moottoripyöräkerho, suomalainen kirjasto, elokuvaillat, naapuriapu“, listaa SKTK:n toiminnanjohtaja Mauri Lunnamo esimerkkejä yhdistyksen piirissä tapahtuvasta monipuolisesta harrastustoiminnasta. ”Suomalainen kirkollinen työ on kirkkojen väliseen sopimukseen (ensimmäinen sopimus solmittiin 1977) perustuvaa palvelua äidinkielellä. Tärkeää on yhteistyö Saksan evankelisen kirkon, EKD:n maakirkkojen, Suomen kirkon ja ulkomailla toimivien erilaisten suomalaistahojen, kuten suurlähetystön tai Suomi-Seuran kanssa.”

Tällä hetkellä toimintaa on 18 paikkakunnalla, Dresdenistä Kölniin ja Freiburgista Kieliin. Jäseniä seurakunnissa on yhteensä yli 8.500. Yhdessä vapaaehtoisten toimijoiden kanssa työstä vastaa viisi suomalaispappia. Rengas-lehden ja nettisivujen välityksellä on mahdollista tavoittaa myös hajallaan asuvat suomalaiset. Naapuriaputyön vapaaehtoiset tarjoavat eri puolilla Saksaa kuulevan korvan ja auttavan käden silloin, kun elämä käy liian raskaaksi yksin kantaa.

Suomalaisten seurakuntien kanssa yhteistyössä toimivat 24 suomikoulua välittävät suomen kieltä ja kulttuuria yhteensä noin 700 lapselle ja nuorelle. Tärkeä tekijä usein Saksassa syntyneen ja kasvavan toisen sukupolven identiteetin kannalta on joka kesä Suomessa järjestettäviin suomalais-saksalaisiin rippikoululeireihin pohjautuva nuorisotyö.

SKTK:n johtokunnan 1. puheenjohtaja Eva Otremba iloitsee aktiivisten nuorten synnyttämistä valoisista tulevaisuudennäkymistä. Hänen sydämellään on kuitenkin myös toinen tulevaisuuden kannalta tärkeä asia: ”Työmme perustanut sukupolvi vanhenee ja monet tuntevat itsensä yksinäisiksi. Seurakuntiemme tärkeä tehtävä on rakentaa verkko, joka tarjoaa kodin jokaiselle. Kukaan Saksassa asuva suomalainen ei saa jäädä – vanhanakaan – yksin.”