Papin rivitPapin rivit
 

Papin rivit

Papin rivit

5/2012

"Sen suven suloisuutta toivossa katselen..." Tuota taivaallista, ikuista, ihanaa kesää ei kannata jäädä paikoilleen odottamaan. On hyvä lähteä liikkeelle ihastelemaan Jumalan aina uutta luovien käsien jälkiä, nautiskelemaan alkukesän auringon lämmöstä, vienon vihreänä vihannoivasta luonnosta sekä nurmien ja niittyjen tuoreesta tuoksusta. Eikä liikkeelle kannata lähteä yksin vaan taittaa taivalta vapun vaelluksella tai virittää hyräilemänsä suvinen virsi veisuuksi yhdessä muitten kanssa. Tähän tarjoutuu toukokuussa monta hyvää mahdollisuutta.

 

4/2012

Pimeys ja valo. Vanhan loppu ja uuden alku. Kuolema ja ylösnousemus. Elämme vuoden kierrossa ehkäpä kaikkein intensiivisintä, tunnemaailmaltaan rikkainta ajanjaksoa. Kylmän talven jälkeen auringon lämpö saa luonnon vähitellen puhkeamaan keväiseen kukkaloistoon ja hentoon vihreyteen. Paastonaikana olemme seuranneet Kristusta ristintiellä kohti Jerusalemia ja pitkänperjantain tapahtumia, julmaa teloitusta ristillä ja kuolemaa. Kuoleman pimeyden keskelle loistaa kuitenkin ylösnousemuksen aurinko. Pääsiäisaamuna kuuluu iloinen huuto: "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja haudassa oleville elämän antoi!" Suru muuttuu iloksi, kuolema elämäksi. Rististä on tullut keväisesti viheriöivä elämän puu.

Virsi 96 - EG 101

 

3/2012

Ristintie. Kreuzweg. Kalvarienberg. Paastonaika on oman itsensä tutkistelun ja hiljentymisen, Kristuksen kärsimystien seuraamisen ja suureen ilon juhlaan, pääsiäiseen, ylösnousemuksen päivään valmistautumista. Yksi hyvistä hiljentymisen ja ajatusten kokoamisen keinoista on kävelylle, vaellukselle lähteminen. Ja mikä sopisikaan paastonajan päivävaelluksen kohteeksi paremmin kuin ristintie. Eri puolilla eteläistä Saksaa on vaikuttavia, toinen toistaan taiteellisesti hienompia, kauniiseen ympäristöön pystytettyjä ristinteitä. Niitä kulkiessa tulee kulkeneeksi Kristuksen kanssa Getsemanen puutarhasta Golgatan ristin ääreen ja lopulta puutarhahaudalle mielen ja sielun samalla rauhoittuessa. Ristintiet löytää vaikkapa netin avustamana alun hakusanoja hyväksi käyttäen. Siunattua paastonaikaa!

 

1-2/2012

Kiitos! Näin uuden vuoden alkajaisiksi on hyvä kiittää teitä, eteläisen Saksan seurakuntalaiset, menneestä vuodesta – kaikista iloisista kohtaamisista, keskusteluista, kirkkokahveista, yhteisistä juhlista, uusista ajatuksista ja näkökulmista, monenlaisesta vaivannäöstä yhteiseksi parhaaksi, esirukouksista, yhteisestä hiljentymisestä äärettömän Jumalan edessä. On hienoa saada rakentaa suomalaista kirkollista elämää kanssanne!

Toivon elämän suomalaisyhteisössämme jatkuvan vähintään yhtä vilkkaana ja uudelle avoimena tänäkin vuonna! Samoin toivon teille jokaiselle vuoden jokaiseksi päiväksi kaikkivaltiaan Jumalan johdatusta ja siunausta!

Vielen Dank! Ich bedanke mich ganz herzlich bei Euch, liebe Mitglieder der finnischen Gemeinden in Süddeutschland, für Euer Dasein und Euren Einsatz während des vergangenen Jahres und wünsche Euch Gottes reichen Segen für das Jahr 2012!

 

12/2011

Uusi kirkkovuosi on alkanut. Seuraavien viikkojen aikana valmistaudumme Vapahtajamme syntymäjuhlan, joulun, viettoon. Haluan toivottaa teille kaikille siunattua juhla-aikaa adventin kynttilärukouksen sanoin.

  Nyt loistaa ensimmäinen kynttilä:
      Jumala on lähettänyt Poikansa meidän luoksemme.

  Nyt loistaa toinen kynttilä:
      Jumalan valtakunta tulee meidän luoksemme.

  Nyt loistaa kolmas kynttilä:
      Johannes Kastaja valmistaa meille tietä.

  Nyt loistaa neljäs kynttilä:
      Maria synnyttää pojan. Katso, hän on maailman valkeus.

  Jeesus, ole meidän valomme ja turvamme.

  Aamen.

                                                                (M.Vikström-Jokela)

Mit diesen Worten eines adventlichen Gebets wünsche ich euch allen eine gesegnete Adventszeit und Weihnachtsfest!

 


11/2011

Vastaleivottujen piparkakkujen ja karjalanpiirakoitten tuoksu täyttää huoneen. Sivustoilla olevilla pöydillä on esillä monenlaista hauskaa ja hyödyllistä: käsitöitä, kirjoja, koristeita ja kortteja. Tätä hetkeä varten on marraskuun mittaan kokoonnuttu iloisesti yhteen suunnittelemaan ja valmistelemaan.

Adventin aikana pidettävät myyjäiset ovat erittäin tärkeitä suomalaisille seurakunnille ja kielikouluille. Liki kaikki seurakuntien ja koulujen tarjoama hyvä saadaan nimittäin aikaan myyjäisten tuotolla. Myyjäisissä käynnin pitäisi siis kuulua meidän jokaisen perinteisiin. Merkittävän tuen antaa myös osallistumalla myyjäisten valmisteluun joko talkoissa tai kotona. Kukin kysyköön itseltään: "Mitä minä voisin tehdä? Menisinkö myyjäisiin vai valmistelisinkokin?"

"Kukin antakoon sen mukaan kuin on mielessään päättänyt, ei vastahakoisesti eikä pakosta, sillä iloista antajaa Jumala rakastaa." (2. Kor. 9:7)

10/2011

"Mihinkähän nuokin oikein lähtevät?" ajattelin katsellessani alkusyksyiselle iltataivaalle. Pari muuttolintuparvea, taisivat olla kanadanhanhia, kierteli hetken yläpuolellani Yhtäkkiä, kuin jonkun käskemänä, ne ottivat suunnan kohti etelää ja häipyivät vähitellen horisontin taa. Samalla tavalla sitä itsekin tuli aikanaan lähdettyä, vähän kuin hetken mielijohteesta, vain aavistellen edessäpäin olevaa. Ajankohtakin oli jotakuinkin sama, syksyn alku. Toiseen maahan, toiseen kulttuuriin asettuminen mietitytti - eikä vähiten vieraan kielen takia.

Voisin kuvitella tänäkin syksynä eteläisen Saksan suomalaisten joukkomme kasvaneen. Yksi on tullut opiskelemaan, toinen töihin, kolmas muuten vain paikkoja katselemaan. Vierauden ja toiseuden tunne on kenties mietityttänyt, kuten aikoinaan itseänikin. Iloksi ja siunaukseksi oli silloin rikas ajatustenvaihto kirkkokahveilla muitten suomalaisten kanssa uusine näkökulmineen ja käyttökelpoisine neuvoineen, taakan yhdessä kantamisineen. Ja näinhän se on tänäänkin. (Gal. 6:2)

8-9/2011

Vihdoinkin elokuu ja loma! Monille meistä Saksan suomalaisista on vuosien saatossa syntynyt vakiintunut tapa lomanviettoon – tavarat matkalaukkuun, laukku autoon tai lentokoneeseen ja sitten kotoiseen Suomenmaahan nauttimaan kesästä. Meidän etelässä asuvien kohdalla tämä ei tarkoita niinkään yöttömän yön ihastelua kuin loppukesän lämmöstä nauttimista. Samalla sitä sitten voi hoitaa suomalaisuuttaan ja sukulaissuhteitaan.

Suvisena sunnuntaiaamuna lapsuuden ajan kotikirkossa messuun osallistuminen sykähdyttää. Kylän keskustan ovat vallaneet kauppaliikkeitten betonielementtikuutiot, mutta kirkko ympäröivine puistoineen ja hautausmaineen on sama kuin aina ennenkin. Ja miten mukava onkaan messun jälkeen tavata tuttavia ja jäädä hetkeksi kirkonmäelle vaihtamaan kuulumisia heidän kanssaan. Ensin jumalasuhteen sekä sielun ja sitten mielen sekä ystävyyssuhteitten hoitamista. Aivan kuin meidän eteläsaksalaisten suomalaisissa seurakunnissa.

Jumalan siunausta kesän rientoihin! Syyskuussa tavataan!

6-7/2011

Vaeltaminen on yksi Saksan suosituimpia vapaa-ajan vieton muotoja. Ainakin täällä Alppien lähimaastossa tämän huomaa kesällä viikonloppuisin junien ja moottoriteitten täyttyessä vuorilta virkistyksen hakijoista. Tähän vaeltavaan kansaan kuuluvat myös jotkut kirkonnaiset ja –miehet, kuten aikanaan paavi Pius XI. Hän totesi vuorilla vaeltamisesta ja vuorikiipeilystä, että ne "ovat kaikista keinoista parhaita niin sielun kuin ruumiin virkistämiseksi – uhkarohkeutta tosin pitää välttää. Kiivetessämme raskaan työnteon ja arjen rasitusten jälkeen ylös ohueen ja puhtaaseen ilmaan tunnemme voimiemme uudistuvan ja vahvistuvan. Lisäksi vaelluksen aikana läheltä kohtaamamme vaarat kasvattavat pitkäjänteisyyttä ja kestävyyttä myös elämämme suurien haasteiden kohtaamiseksi. Ja kun ihastelemme ja hämmästelemme eteemme avautuvia, henkeä salpaavan kauniita maisemia, on kuin sielumme liitelisi kevyenä kohti Jumalaa, luonnon Luojaa ja Herraa."

Jumalan siunausta kaikkiin kesän vaelluksiin ja matkoihin!

5/2011

Mies kävelee pellolla. Taustalla häämöttää synkkä kuusimetsä ja joukko ladonharmaita taloja. Miehen saappaat uppoavat lämpimään ja pehmeään multaan. Työssä parkkiintunut, suuri käsi ottaa vyötäisillä roikkuvasta vakasta siemeniä kourallisen toisensa jälkeen ja heittää ne peltoon. Mietteissään mies rukoilee siunausta kasvulle. On toukotöitten aika.

Suurkaupungin syke säilyy samana päivästä toiseen. Vuodenkiertoa tuskin huomaa, tehtävät työtkin ovat aina samoja. Jostain kuitenkin tulee outo tunne, ikäänkuin jokin puuttuisi. Keväisten kylvötöitten näkeminen rauhoittaa mielen. Vuodenkierto pysyy, elämän vuotuinen rytmi säilyy. On kuin oma kello olisi taas saatu aikaan.

Liekö tässä yksi syy luonnon kaipuuseen tähän aikaan vuodesta? Joka tapauksessa suomalaisten seurakuntien vuodenkierrossa kevät ja alkukesä ovat perinteisesti perheitten vaelluskirkkojen ja muitten iloisten ulkoilmatapahtumien aikaa. Haluan toivottaa teidät kaikki niihin tervetulleiksi! Aurinkoista toukokuuta!

3-4/2011

Leipää! Paastonajan puolenvälin tienoille sattuu pyhäpäivä, jonka ainakaan nimensä perusteella ei välttämättä heti osaisi yhdistää paastoon. Tuota pyhää saatetaan nimittäin kutsua leipäsunnuntaiksi. Raamatuntekstitkin kertovat kylläisistä viiden leivän ja kahden kalan sekä elämän leivän, Kristuksen, ruokkimista ihmisistä. Ruumis ja henki kietoutuvat meissä yhteen ja siksi meitä muistutetaan paastonaikana monipuolisen ravinnon tärkeydestä – siitä, "ettei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan kaikesta mitä Herra sanoo."

Auch während der Fastenzeit dürfen wir Gott um leibliche Speisen aber insbesonders um sättigende geistliche Nahrung bitten: "Aller augen warten auf dich und du gibst ihnen ihre Speise zur rechten Zeit. Du tust deine Hand auf und sättigst alle, was lebt, nach deinem Wohlgefallen."

Virsi 473

1-2/2011

"Palvelutehtävän saanut palvelkoon, opetustehtävän saanut opettakoon, rohkaisemisen lahjan saanut rohkaiskoon." Paavali kirjaa Rooman seurakunnalle osoittamassaan kirjeessä näitä ja monia muita selkeitä tehtäviä, joita jokainen voi harjoittaa omien taitojensa ja kykyjensä mukaan omaksi ja muitten iloksi sekä seurakunnan parhaaksi. Nykypäivän Paavali kenties listaisi: nettiosaaja, talousihme, kahvinkeittäjä, ideanikkari, lastenleikittäjä, laulaja, myyjäismyyjä, kotikäynneilläkäyjä. Mistä omasta osaamisestasi sinä haluaisit kokea jakamisen iloa?

Toivotan teille kaikille Jumalan siunausta alkaneelle vuodelle!

Ich wünsche euch allen Gottes Segen für das neue Jahr!


Etsi ja löydä

Ajankohtaista

Uusi ryhmä alle 2-vuotiaille

Kokoontuu kielikoulun oppituntien aikana, katso li