Tule mukaan nuorten toimintaan!

Suomalaisten seurakuntien nuorisotyö perustuu rippikoulu- ja isostoimintaan.

Suomalaisen kirkollisen työn keskus on järjestänyt Saksassa asuville suomalaisille ja suomalais-saksalaisille nuorille Sasu-rippileirejä Suomessa vuodesta 1983 alkaen. Saksalais-suomalaiseen rippikouluun voivat osallistua kaikki Saksassa (Sveitsissä ja Itävallassa) asuvat suomalaiset ja saksalais-suomalaiset nuoret, jotka täyttävät rippikouluvuoden aikana 15 vuotta.

Rippikoulun käyneitä kutsutaan syksyisin JuureS-viikonlopputapahtumaan ja osallistumaan isoskoulutukseen. Isosena toimiminen on mieleenpainuva mahdollisuus kasvaa ihmisenä ja kristittynä sekä oppia ihmissuhde- ja ryhmänohjaajan taitoja käytännössä.

Varttuneemmat nuoret kokoontuvat nuorten yhteisön (Gemeinschaft finnisch-deutscher Jugendlicher, GfdJ) puitteissa Minicamp-viikonloppuleireille tai muihin tapahtumiin.

nuoret maalaavat sormiväreillä
kuva: Antti Malinen
YouTube-video

  Seuraa meitä Instagramissa

@sasu_team