NuoretJugend
 

Tammi-helmikuu 2012

Tammi-helmikuu 2012

Me ihmiset olemme heikkoja ja saamme olla sitä. Aina ei tarvitse olla fiksu, tomera, näppärä ja kiltti. Heikkous kuuluu ihmisyyteen eikä sitä tarvitse hävetä.
Oma heikkous on helpompi sietää kun tietää, mistä saa voimaa.

Toiset ihmiset voivat olla voiman lähde. Yhteenkuuluvuuden tunne tempaa väsyneenkin mukaansa. On helpompi jaksaa, kun tietää, että kaveripiiri kannattaa. Ystävät, joiden kanssa voi jutella silloin kun se tuntuu tärkeältä, mutta joille ei toisaalta jatkuvasti tarvitse selittää asioita, joista ei halua puhua, auttavat eteenpäin. Jeesus keräsi ympärilleen kaveriporukan, joka oppi yhdessä selviytymään vaikeista ajoista ja nauttimaan hyvistä hetkistä. Seurakuntien nuorten illat ja viikonloput ovat meidän mahdollisuutemme viettää aikaa yhdessä niin kuin Jeesus ystävineenkin vietti ja saada siitä, hyvästä yhteishengestä, voimaa heikkoihin hetkiin ja elämän vaatimuksiin.  

Jeesus sanoo: Minun armoni riittää sinulle. Voima tulee täydelliseksi heikkoudessa.

2 Kor 12:9

Voimia ja hyvää yhteishenkeä vuodelle 2012,

Päivi Lukkari


Etsi ja löydä

Ajankohtaista

Lähetä terveisesi maailmalta!

Helsingin Sanomien terveisiä maailmalta -palsta

 

Työpaikka avoinna

Center for Mindfulness Oy etsii myynti/markkinoint