Suomalaisen kirkollisen työn keskus ry:n johtokunta

Olen Jenni Kempcke, 32-vuotias teologian maisteri. Asun Odenwaldissa pienessä kylässä saksalaisen mieheni, yksivuotiaan poikani ja Sylvester-kissan kanssa. Syntyjäni olen savolainen, mutta opiskeluaikani vietin Helsingissä ja Vantaalla. Rakastuin Saksaan, kun saksalais-suomalainen kummityttöni syntyi – vierailin nimittäin tytön perheen luona usein. Nyt olen asunut Saksassa 4 vuotta. Tällä hetkellä suoritan teologian tohtorin tutkintoa Heidelbergin yliopistossa. Tulevaisuudessa haluaisin tehdä töitä pappina tai yliopistolla.

Suomessa työskentelin opintojeni ohella useassa eri seurakunnassa, lähinnä suntion tehtävissä. Toimin mielelläni myös seurakunnan vapaaehtoisena (mm. olin mukana vankilavierailulla, ohjasin rippileirillä ja pidin rukoushetkiä). Olen ollut kaksi vuotta Rhein-Neckarin seurakunnan kirkkoraadissa tiedottajana, ja mielelläni tulen mukaan vielä enemmän Saksan suomalaisten seurakuntien toimintaan. Minulle tärkeitä asioita ovat usko, toivo ja rakkaus: Usko Jumalaan ja Hänen lupauksiinsa, toivo paremmasta huomisesta myös meidän omien käsiemme kautta, sekä rakkaus niin tuttuja kuin tuntemattomia lähimmäisiä kohtaan.

Kulunut vuosi on koetellut kaikkia. Erityisoloista on seurannut paljon pelkoa, yksinäisyyttä ja ahdistusta. Tämä on näkynyt myös meidän seurakuntiemme toiminnassa – etenkin kun tilaisuuksia on peruttu ja papit ovat työskennelleet vimmatusti sielunhoidollisissa tehtävissä. Kun poikkeustila loppuu, on tämä kaikki ehtinyt jättää jälkensä myöskin meidän toimintaamme. Tämä jälki on sekä taloudellinen että henkinen. Tietotekniikan lisääntynyt käyttö etätapahtumien muodossa on avannut uusia mahdollisuuksia tilaisuuksien järjestämiseen, mutta ihmiset kaipaavat fyysistä yhdessäoloa ja yhteisöllisyyttä. Turvallisuus on myös teema, jota monet tulevat vielä pitkään pohtimaan – jopa rokotuksienkin jälkeen. Poikkeustilan päättyminen, tai paremmin sanottuna hiipuminen, vaikuttaa myös päätöksiin, joita seurakunnissa ja SKTK:ssa tullaan tekemään. Tiedostan tämänhetkiset sekä mahdolliset tulevat ongelmat, ja haluan omalla osaamisellani ja kokemuksellani olla mukana tässä murroskohdassa. Painopiste on mielestäni sanalla ”yhdessä”, sillä haluaisin kehittää myös seurakuntien välistä yhteistyötä. Yhdessä olemme suomalaisia ja suomalaismielisiä, yhdessä uskomme. Yhdessä olemme Kristuksen kirkko, ja yhdessä tästä selviämme!

Jenni Kempcke wohnt im Odenwald mit ihrem deutschen Mann und kleinem Sohn. Sie ist Theologin und Doktorandin an der Uni Heidelberg. "Für mich wichtige Themen sind Glaube, Hoffnung und Liebe: Der Glaube an Gott und seine Verheißungen, die Hoffnung auf ein besseres Morgen auch durch unsere Taten und die Liebe zum nahen und fernen Nächsten", sagt Jenni und möchte mithelfen, besonders die Auswirkungen der Corona-Zeit aufzufangen - gemeinsam, zusammen mit anderen. 

Olen lähtöisin Alajärveltä Etelä-Pohjanmaalta. Nyt asun Münchenissä saksalaisen mieheni kanssa. Müncheniin matka vei Kölnin, Helsingin, Düsseldorfin, Hampurin ja Amsterdamin kautta. Vuosia ulkosuomalaisena on siis mittarissa paljon. Ulkomailla asuminen ei ollut varsinainen suunnitelma tai toive, mutta „vaaransa“ siinä piilee, jos lähtee ulkomaille opiskelemaan.

Työurani tein liike-elämässä ja ennen eläkkeelle siirtymistä työskentelin viimeksi reilut parikymmentä vuotta paperiteollisuuden parissa. Viimeisinä työvuosina, kun kovin kiire oli jo helpottanut, päätin, että keskityn jatkossa asioihin, joihin ei ollut koskaan aikaa. Korona tosin toi stopin matkustushaaveille, mutta kyllä sekin aika vielä tulee. Halusin myös mukaan vapaaehtoistyöhön ja siihen ilmaantui hieno mahdollisuus Münchenin suomalaisessa seurakunnassa. Olen ollut viisi vuotta seurakunnan kirkkoraadin jäsen ja rahastonhoitaja.

Koen seurakuntatyön mielekkäänä ja tärkeänä, oman äidinkielen ja perinteiden vaaliminen on rikkaus ja etuoikeus, vaikka muuten koen integroituneeni saksalaiseen yhteiskuntaan ja elämänmenoon. Haluan olla mukana kehittämässä ja rakentamassa hyvää nykypäivää ja parempaa tulevaisuutta suomalaisen seurakunnan parissa.

Leena Niemi wohnt – nach verschiedenen Stationen in Finnland, Deutschland und den Niederlanden – seit vielen Jahren in München und ist dort aktiv in der finnischen Gemeinde. Sie hat zuletzt in der Papierindustrie gearbeitet und ist jetzt im Ruhestand. „Für mich ist die Arbeit der finnischen Gemeinde sinnvoll und wichtig, denn die Pflege der eigenen Muttersprache und Traditionen sind Reichtum und ein Privileg“, sagt Leena. Sie möchte zu „einem guten Heute und besseren Morgen“ beitragen durch die Arbeit der finnischen Gemeinde beitragen.