Uutislistaukseen

Paleleeko ukki haudassa?

”Lapsi, jonka elämää kuolema on koskettanut, suree omalla tavallaan, lapsen tavalla. Lapsi ymmärtää surun omalla tavallaan, ja myös sanoittaa sitä omalla tavallaan. Hän työstää surua toisella tavalla kuin aikuinen.” Näin kirjoittaa rovasti, sairaalateologi ja sielunhoidon kouluttaja Sirkku Eho kirjassaan ”Lapsen suru”. Seuraavassa tästä kirjasta koottuja näkökohtia siihen, miten lasta voi tukea surun keskellä.

enkelihautakivi

Huolehdi, että lapsen rinnalla on turvallinen aikuinen, luo turvalliset puitteet.

Monesti lapsen tukena oleva vanhempi tai muu läheinen kamppailee itsekin oman surunsa kanssa. On tärkeää, että aikuinen löytää myös omalle surulleen tilaa ja tukea omaan surutyöhönsä. Lapsi ei voi täysin ymmärtää aikuisen surun luonnetta eikä hän voi olla aikuisen tukihenkilö tämän surussa. Aikuinen ja lapsi surevat yhdessä, mutta he surevat eri tavoin. On hyvä, jos perheellä on hyviä ystäviä tai vaikka kummeja, jotka ovat tukena silloin, kun vanhemmat eivät oman surunsa keskellä jaksa huomioida lasta.

Varmista, että lapsi saa surra ja ilmaista tunteitaan.

Hän tekee niin usein leikin, toiminnan tai vaikka piirustusten kautta. Salli lapsen kärsiä erosta, jonka kuolema tuo ja muista, että myös lapsi suree kuolemasta johtuvia muutoksia. Lapsenkin surulle tulee antaa aikaa, sitä ei pidä liian helposti selittää pois.

Anna lapsen nähdä myös oma surusi.

Hänelle voi selittää, miksi äiti tai isä itkee. Näin hän oppii itsekin ilmaisemaan suruaan ja kaipaustaan. Kun lapsi otetaan mukaan hautajaisiin, niin on hyvä etukäteen keskustella hänen kanssaan siitä, mitä siellä tapahtuu, ja että jotkut siellä myös itkevät. Lasta kiinnostavat usein konkreettiset asiat: millainen on arkku, millainen on hauta. Voi myös koettaa avata sielun ja ruumiin eroa: vaikka ruumis on kuollut, sielu pääsee Jumalan luokse. Apuna voivat olla kirjat, laulut, Raamatun kertomukset. Yli oman uskon ei kuitenkaan tarvitse asioita lapsellekaan selittää.

Salli kaikki kysymykset ja ota ne todesta.

Lapsi, joka pohtii, paleleeko ukki haudassa ei niinkään ole kiinnostunut haudan lämpötilasta vaan siitä, onko ukilla nyt hyvä olla. On hyvä kuunnella herkällä korvalla ja pohtia yhdessä lapsen kanssa hänen kysymystään. Aikuinen saa myös vastata ”en tiedä, en osaa selittää”.

Anna vastauksia, jotka ovat totta vielä vuosienkin päästä.

Älä puhu kuolemasta kiertoilmauksin, jotka voivat hämmentää lasta. Jos ”mummi lähti pitkälle matkalle”, niin miksi hän ei kertonut asiasta, miksei ottanut minua mukaan ja koska hän palaa? Ajatus ”unesta, josta mummi ei herää” voi jopa aiheuttaa pelkoa oman nukahtamisen suhteen. Lapselle asiat tulee kertoa hänen ikäänsä vastaavalla tavalla, mutta hänen pitää voida luottaa siihen, että nyt saatu tieto pitää paikkansa vielä vuosienkin jälkeen.


Elämään kuuluvilta menetyksiltä ei voi lastakaan säästää. Turvallisuus ja kuulluksi tuleminen kuitenkin auttavat häntä käsittelemään käsittämättömiä tapahtumia, joihin aikuisellakaan ei ole vastauksia.

 

Lähde: Sirkku Eho, Lapsen suru,
Kirkkopalvelut 2005
Yhteenveto kirjasta tehty kirjoittajan luvalla.

kuva: Kirkon kuvapankki / Aarne Ormio

2018-09-25 00:17:00.0