Uutislistaukseen

Kiitos ja tapaamisiin!

Pohjois-Saksan pappina 6,5 vuotta toiminut Päivi Vähäkangas siirtyy elokuussa Kirkkohallituksen ulkoasian osastolle ulkosuomalaistyön koordinaattorin viransijaiseksi.

Päivi Vähäkangas

Meidän on siis tullut aika kiittää sinua, Päivi, näistä vuosista ja toivottaa sinulle siunausta uusiin tehtäviisi. Iloitsemme siitä, että saamme jatkossakin tehdä töitä yhdessä, koska Saksa kuuluu sinun vastuualueisiisi.

Kuluneiden vuosien aikana olet antanut osaavan panoksesi niin seurakuntien, johtokunnan kuin pappien yhteiseen työskentelyyn ja niiden kehittämiseen. Useamman vuoden aikana toimit koordinaattorin tehtävässä linkkinä pappien ja johtokunnan sekä Suomen kirkkohallituksen välillä, ja äidillisellä rauhalla koordinoit yhteistä työtämme. Tehtävässäsi olit ajamassa suomalaisten seurakuntien asemaa Saksan ja Suomen kirkkojen yhteisessä konsultaatiossa. Monipuolinen osaamisesi ja kiinnostuneisuutesi laajempia kokonaisuuksia kohtaan ovat innostaneet ja haastaneet
meitä kaikkia yhteiseen pohdiskeluun kirkon tulevaisuudesta ja yhdenvertaisuudesta.

Yksi erityisosaamisesi alue on viestintä. Tällä saralla olet vienyt kehitystä toiminnassamme merkittävästi eteenpäin. Olet aktivoinut ja motivoinut meitä kaikkia haastamaan itseämme ja osaamistamme ”some-maailmassa”. Aktiivinen osallistumisesi niin kansainvälisiin kuin myös Suomen kirkollisella kentällä eri medioissa käytäviin keskusteluihin on lisännyt tietoisuutta ulkosuomalaisseurakuntien sekä ulkomailla työskentelevien pappien toiminnasta.

Papin työ ulkomailla tarkoittaa toisinaan myös erilaisten roolien omaksumista. Meistä jokainen on saanut nauttia lukuisat kerrat eri tilaisuuksissa siitä musiikin lahjasta, joka sinulle on suotu. Olet toiminut pappina ja kanttorina, istunut milloin pianon takana, milloin kannel sylissäsi ja ollut aina valmis mitä erilaisimpiin tehtäviin. Kun seuraavan kerran kohtaamme täällä Saksassa, niin toivomme kuulevamme ukulelen kauniit sävelet.

Toivomme sinulle, Päivi, paljon siunausta uusiin tehtäviisi Kirkkohallituksen ulkoasiain osastolla. Iloitsemme siitä, että vaikka nyt kiitämme ja toivotamme sinulle ”hyvää matkaa”, saamme tavata sinut pian uudelleen ja jatkaa yhteistä työtä kirkon ulkosuomalaistyön hyväksi.

Teksti: Hanna Savukoski, Saksan suomalaispappien koordinaattori

2018-06-26 18:12:00.0